Muurahaisten munituslaani Ruokolahdella

Nyt lienee aika heittää eräs mielenkiintoinen paikka kaikkien nähtäville. Vastaavasta en ole koskaan aiemmin kuullutkaan. Ehkä te olette? Ruokolahden perukoilta Pohja-Lankilan kylän Marjamäeltä löytyy retkeilyreitti Hukkavuoren polku. Reitin varrelta vaan löytyi niin mielenkiintoinen kohde, että pakko esitellä se erikseen. Kysymyksessä on näet muurahaisten munituslaani. Jep, en ollut kuullut itsekään tällaisesta aiemmin, mutta nyt olen sentään vähän viisastunut asian suhteen.

Sotien jälkeen, etenkin 1950-luvulla, muurahaisten munitus oli iso bisnes, etenkin Karjalan alueella, vaikken vastaavaan ole muualla törmännytkään. Muurahaisten munat olivat arvokasta vientitavaraa ulkomaille. Siitä valmistettiin valkuaisjauhetta tai sitä käytettiin lemmikkien ruokana tai nerokkaat saksalaiset kemistit valmistivat lääkkeitä. Siitä on siis moneksi.

munitus

Vaan kuinka homma tehtiin, koska muurahaisten munat ovat melkoisen pieniä? Monilla metsäisillä alueilla oli paljon isokokoisia muurahaiskekoja. Niistä sai raaka-ainetta paljon ja se tiesi kipeästi kaivattua ulkomaan valuuttaa.Onneksi ihmisen ei tarvinut hoitaa koko prosessia itse, vaan muurahaisten annettiin hoitaa työ. Kyllä ihminen osaa olla ajoittain ovela!

Työ alkoi juhannusviikolla, jolloin öiseen aikaan lapioitiin muurahaiskeon pohjalla olevat munat säkkiin. Sitten ne kaadettiin seulan läpi, jolloin isoimmat roskat jäivät seulaan. Seuraavana päivänä muurahaiset tekivät itse lopullisen siivouksen joko kallion päälle rakennetulla munituslaanilla, kankaan päällä tai erikseen rakennettu laani jossain muualla. Kuten täällä Marjamäellä, lajiteltavat munat kipattiin laanille aamusella ja muurahaiset kävivät töihin tervalla rajatulla alueella.

munitus3

Muurahaisia piti koko ajan vahtia, koska ne tuppaavat olemaan melkoisen ahkeria työntekijöitä. Ne eivät toki laiskotelleet, mutta munien lajittelu laanilla sananjalkaviuhkojen alle saattoi keskeytyä, jos munat alkoivat käydä vähiin. Tällöin ne ryhtyivät siirtämään roskia munien sijasta. Lisäksi kaikkein helteisimpinä päivinä muurahaiset saattoivat heittäytyä korpilakkoon ja lopettaa työnteon. Tällöin valvojan tehtävä oli pirskotella vettä muurahaisten päälle, jotta ne kuvittelisivat sateen alkaneen. Tällöin työnvauhti parani kummasti.

ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6822963 E 610132

Julkaistu aiemmin Willimiehen jäljillä -blogissa.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.