Muistatko ihanan Järven tarina -elokuvan? Kirkkaan Valkiajärven voi kokea snorklaten

Minulla on tapana pulista silmät tuikkien ihmisille siitä, kuinka pinnan alla aukeaa monesti niin kaunis ja rauhoittava maisema, että sinne ihan oikeasti kannattaisi jokaisen kynnelle kykenevän joskus kurkata. Jostakin syystä – en tiedä miksi – ihmisillä on tapana hämmästyä siitä, kuinka alkeellisilla tarvikkeilla vedenalaisen maailman voi päästä näkemään. Ei snorklaaminen ole aikuiselle sen monimutkaisempaa kuin lapsellekaan, eikä se ole Suomessa sen vaikeampaa kuin kaukokohteissa. Marketin 15 euron snorklausmaski on (uikkareiden lisäksi) ainoa, mitä tarvitset.

Kohde kartalla

Kävin viime kesänä snorklaamassa Kiteen Valkiajärvessä, joka on monille suomalaisille tuttu Järven tarina -elokuvasta. Järvi on suosittu sukeltajien keskuudessa, ja he pääsevät varusteineen ajamaan melkein rantaan saakka. Ennen puomia on muutaman auton parkkipaikka, johon muu kansa voi autonsa jättää. Siitä ei ole rantaan kuin muutaman sadan metrin kävelymatka.

Rannassa on laituri, ja sen vierestä on helppo mennä veteen. Itse pulahdin sinne viimeksi viime elokuussa.

Järvi oli kirkas ja kaunis. Vesirajassa kasvavien koivujen vehreä levästö maalasi turkoosille vedelle upean kehyksen, eikä sää olisi voinut olla enää piiruakaan kauniimpi. Sanoin rannalle odottamaan jääneelle miehelleni, että tässä saattaa sitten hetken aikaa kestää. Kaikki näytti niin täydelliseltä ja houkuttelevalta, ja onhan se niinkin, että veden alla ajantaju katoaa, samoin kuin kaikki ajatukset.

Jos jokin on minulle mediaatiota, aistien sataprosenttista läsnäoloa ja pääkopan unenomaista rauhaa, niin snorklaaminen.

Oli mukava uida aution, metsäisen rannan tuntumassa. Pohjalla oli paljon kiviä ja hakopuita, kunnes se pienen matkan päässä pudottautui syvyyksiin ja lakkasi näkymästä. Ainoa seuralaiseni järvessä oli pieni parvi pikkuruisia ahvenia.

Hakopuita tosiaan oli valtavasti, osa oli ollut vedessä jo pitkään, kun taas osa oli tainnut rojahtaa veteen suht hiljattain. Koivuissa ainakin – yhdessä kohtaa tuntui kuin olisin luovinut tietäni eteenpäin vedenalaisessa koivumetsässä – näytti olevan tuohi vielä tallella. Korkealle, melkein pintaan kurkottavien oksien lomassa oli hauska kellua. Näkyvyys kantoi pitkälle, ja aurinko lämmitti.

Ennen veteen menoa olin aprikoinut, kohtaisinko järvessä haukia tai sukeltajia. Tällä kertaa en törmännyt kumpiinkaan. Isommat kalat ovat ehkä syvemmällä järvessä? Toisaalta Hossan Öllörissä, joka mielestäni on monin tavoin samantapainen järvi, on yleensä aina isojakin kaloja tavattavissa myös rantaviivan tuntumassa, joten ehkä tällä kertaa kalat eivät nyt vain sattuneet olemaan tavattavissa Valkiajärven tuossa rannassa.

Mutta mitäpä tuosta. Kirkkaassa, kauniissa järvessä, lämpimän ja kirkkaan kesäauringon hellimänä oli ihana kellua ja tutkiskella maisemia kaikessa rauhassa. Tänne haluan palata vielä monesti, muistoissani olen jo palannutkin.

Lue toinen versio samasta retkestä: Vedenalaisretkia.com

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.