Monenlaista padonrakentajaa

Olen päässyt etuoikeutettuun asemaan ja saan liikkua työkseni luonnossa. Lumipeitteden välisenä aikana silmissäni vilistää tuhansia hehtaareita suomalaista metsää ja kumisaappaat saavat tuntea satojen kilometrien matkalta monensorttista jalansijaa. Kun maastossa liikkuu ammatikseen, monet luonnon pienet ihmeet arkipäiväistyvät. Tällainen paatunut metsämies pysähtyy vasta, kun jonkin rikkoo luonnon rauhan.

Välillä yksinäisen kulkijan säikäyttää lähistöltä lentoon pyrähtävä teeri tai karkuun säntäävä hirvi, välillä jääkauden aikaansaamat mullistukset maanmuodoissa. Tällä kertaa työt joutui jäämään hetkeksi sivummalle, kun tulin Rautalammin Myhinpäässä sijaitsevan Kuorrekosken maisemiin.

Kun paikkaa alkaa lähestyä, kantautuu samoilijan korviin mahtava pauhu ja kohina. Syykin selviää pian, sillä kosken alajuoksulta löytyy betoninen pato, jonka läpi virtaa tuhansia kuutioita vettä. On uskomaton voima, minkä vesimassat teljettyinä voivat saada aikaan. Sen ovat myös paikan asuttajat huomanneet, sillä rannassa seisoo vanha mylly.

Tovin maaseudun historiaa ihmeteltyäni ja maltoin mennä tarkastelemaan vastarannalta siintäneitä jyrkänteitä. Parhaimmillaan parikymmenmetriset pystysuorat seinämät ja niiden juurella lojuvat kuutiomaiset lohkareet olivat todella pysäyttävä näky.

Jyrkänteiden ympäristössä oli myös hyvin monipuolista luontoa. Kallioiden laella kuivaa kangasta ikimäntyineen ja pudotuksien juurella lehtomaisia piirteitä omaavia kuusikoita. Myös tuhannet itikat tuntuivat viihtyvän rannankosteudessa näin kesäkuun puolivälin tienoilla.

Jatkettuani vielä jonkin matkaa koskea ylöspäin sain ilokseni löytää majavan rakentaman padon, jonka ansiosta kostea letto oli täyttynyt vedestä ja luonut elinympäristön monille harventumassa oleville kasveille ja hyönteisille. Molemmat maapallon padonrakentajista olivat valjastaneet luonnonvoimat käyttöönsä Kuorrekoskella ja kuinka tyylikkäästi ja maisemaan sopivasti ne olivat sen tehneetkin!

1 reply

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.