Mitä piru viljelee Pudasjärven kauniilla Rumavaaralla?

Kun paikan nimi on Rumavaara, ei oikein tiedä, mitä odottaa. Minun käsitykseni mukaan luonto ei voi olla ruma, ainoastaan urbaani ympäristö voi. Rumavaara on luonnon hallussa, ja niinpä sitä kohden ajellessamme mietinkin, että tuskinpa se on nimeään ansainnut.

Kaiken kukkuraksi oli minulle samana aamuna selvinnyt, että paikalliset tuntevat Rumavaaran Kyrpävaarana. No niin, mennään katsomaan miltä siellä näyttää!

Laavut

Ajoimme pientä hiekkatietä kohti Rumavaaran – käytetään tässä jutussa nyt kartalla olevaa nimeä – parkkipaikkaa. Mutkainen ja paikoin epätasainen tie oli pomppuisa ajettava, mutta tavallisella henkilöautolla selvisi siitä kyllä. Tie johdatteli halki suo- ja metsämaisemien, saapuen lopulta parkkialueelle, josta ei voinut erehtyä.

rumavaara-40

Heti pysäköintialueella vastassa oli laavupari tulipaikkoineen sekä pitkä liuta opasteita eri suuntiin. Toisessa laavussa oli maalattia, toinen soveltuisi yöpymiseen paremmin.

Kohti huippua

Rumavaara on osa Syöte–Kurenalus-retkeilyreittiä, jolla on jännittävä nimi, Kannonnousu. Reitin mustat merkkitolpat kiinnittävät kyllä huomion. Hienoa luovuutta ja omaperäisyyttä! Kuulin paikallisten nimittävän niitä esimerkiksi hirvensarviksi.

rumavaara

Seurasimme Rumavaaran opasteita rinteeseen. Jostain syystä vaaralle nouseva reitti ei näy maastokartassa, mutta paikan päällä opasteita on helppo seurata. Kävelyä ei matkallisesti kerry paljoakaan, edestakaisin ehkä vajaat pari kilometriä yhteensä.

Metsäinen rinne oli vehreä ja täynnä marjoja. Meitä vastaan tuli reippaasti tervehtivä nuoripari, muihin emme sitten koko iltana törmänneetkään.

Muistin kuulleeni, että Rumavaaran laki on paljasta rakkaa. Mennessäni mietin, muistinkohan väärin, sillä maasto ei näyttänyt minkäänlaisia elkeitäkään rakkamaasta. Pian totuus alkoi kuitenkin valjeta, kun ensimmäinen kivikko levittäytyi edessämme.

rumavaara-4

Reitti oli merkitty selkeästi puihin vihreillä maalimerkeillä, joten kivikossakin sitä oli helppo seurata. Rakkamaa on aina hiukan hankalakulkuista ja vaatii hyvät kengät, mutta Rumavaaran rakka ei suinkaan ollut pahimmasta päästä, sillä kivet olivat suhteellisen pieniä.

Oli hienoa saada seurata maiseman avartumista. Nousu Rumavaaralle ei ole pitkä eikä edes jyrkkä. Voisin sanoa, että Rumavaaran rankkuus–hienous-suhde on erinomainen!

rumavaara-5

Mustikkavarvikko hohti hienon punaisena iltaan kääntyvän auringon lempeissä säteissä. Opetin Mosku-koiraakin syömään mustikoita, mutta jotenkin se olisi mieluummin tykännyt, että minä poimisin mustikat ja tarjoilisin ne sitten hänelle valmiiksi perattuina.

Yhtäkkiä edessämme urkeni varsin erikoinen maisema.

rumavaara-9

Lukioaikoina minusta vahvan otteen saanut maantieteellinen ääni takaraivossani yritti väittää, että tämän on pakko olla muinaisranta. Näköalapaikalta myöhemmin löytämässäni opastaulussa asia sai vahvistuksen, mutta taulussa esitettiin myös paljon kiinnostavampi teoria paikan synnystä: uskomuksen mukaan piru olisi viljellyt tässä maata.

Keskellä kivimaata kasvoi sievä, yksinäinen koivu.

rumavaara-16

Karistin ylijärkevät muinaisranta-ajatukset päästäni ja kuvittelin sieluni silmin pirun viljelemässä tätä peltoa. Käsittämätön kivimassa oli tosiaan kynnetty vaoille kuin pelto, vaot vaan olivat valtavia. Kuinkahan suuri piru sitten on, kolme, viisi, kymmenen metriä korkea?

Ja mitä se tässä viljelee? Mieleeni tulivat ainakin orjantappura, paholaisen omenat ja pirunkeppi. Kivipellon sadosta päätellen pellon omistajan oli kuitenkin onnistunut kasvattaa lähinnä kauniita jäkäliä kivien pintaan.

Piru ei äkkiarvaamalta vaikuttaisi maajussilta, mutta pirunpeltoja on Suomessa paljon. Itselleni tämä oli komein näkemäni pirunpelto koskaan. Vaikuttavaa työtä. Pudasjärven pirun asuinpaikkakin tunnetaan, se löytyy Hampusvaaralta.

rumavaara-12

Luonnollisesti ihmiset olivat jättäneet itsestään muistoja Rumavaaralle kokoamalla kiviä pilareiksi ja jopa pieniksi kivilinnoiksi. Niitä oli hauska tutkia! Jotkut eivät tykkää että kiviä kasaillaan, mutta minusta ne ovat hieno merkki siitä, että ihmiset osaavat yhä tänäkin päivänä jättää pienen muiston itsestään luontoon ilman, että siitä on haittaa. Vähän samaan tapaan kuin muinainen ihminen teki kalliomaalauksia.

Tutkittuamme muinaista rantakivikkoa hetken aikaa, palasimme polulle ja löysimme viitan kohti Rumavaaran huippua. Ai emmekö äsken olleetkaan vielä huipulla?

Niinpä seurasimme polkua läpi aurinkoisen metsän, jossa loppukesän vihreä ja punainen hehkuivat kilpaa illan valonsäteissä.

rumavaara-31

Löysimme näköalapaikalta retkeilyreitin opasteet, tarinan pirunpellosta sekä epävirallisen tulipaikan. Ai niin, ja tällaisen maiseman:

rumavaara-37

Ilta-aurinko alkoi antaa jo merkkejä siitä, että päivä alkaisi olla pulkassa. Voiko parempaa paikkaa ollakaan seurata loppukesän illan laskeutumista? Istahdimme hetkeksi alas, rapsuttelimme koiraa ja ihailimme tätä mieletöntä maisemaa. Pian hehkuva illan valo muutti muotoaan ja aavistimme, että kohta tulisi sade.

Rumuus on kai sitten katsojan silmissä, mutta minä ainakaan en koko matkalla onnistunut ymmärtämään, miksi Rumavaara on Rumavaara. Kyrpävaara-nimikään ei saanut selitystä…

Rumavaara kartalla. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 7252148, E 518740.

Tämä on Pudasjärvestä kertovan juttusarjan kolmas osa. Ensimmäisen kertomuksen Hampusvaaran pirunreiältä löydät tästä, ja toisen osan Kupson kutsusta täältä. Juttusarja on toteutettu yhdessä Pudasjärven kaupungin kanssa. Majoituksen meille tarjosi Veijo Niemelä perheineen Iinattijärven vanhalta kyläkoululta.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.