Millaista on tehdä superpitkiä vaelluksia vierailla mailla? Seikkailun jokamiesluokka -podcast, jakso 18 – haastattelussa Suvi Ahonen

Virallisen podcastimme uusimmassa jaksossa vieraana on pitkiä vaelluksia maailman äärissä tehnyt Suvi Ahonen. Ahonen on vaeltanut elämänsä aikana eräitä kuuluisimmista pitkän matkan vaellusreiteistä, kuten Pacific Crest Trailin, joka etenee Meksikon rajalta Kanadan rajalle pitkin Yhdysvaltojen länsirannikkoa, sekä Uudessa Seelannissa sijaitsevan Te Araroan. Ensiksi mainitun pituus on 4265 kilometriä ja jälkimmäisen 3000 kilometriä.

Jaksossa kuulijat sekä podcast-isäntä Mikko Lindholm pääsevät kuitenkin Ahosen johdattamina nojatuolimatkalle Grand Himalayan Trailille, jonka ensimmäisen puoliskon Ahonen on taivaltanut syksyllä 2019. Jälkimmäinen puolisko odottaa vielä parempia koronanjälkeisiä aikoja.

Grand Himalayan Trail kulkee halki Himalajan vuoriston Bhutanin, Nepalin, Intian ja Pakistanin kautta. Nepalin halki kulkeva osuus, 1700 kilometriä, on Ahoselle jo tuttu. Hänen vaelluksensa tällä osuudella, josta hän on toistaiseksi kulkenut noin puolet, kesti 45 vuorokautta. Reitti nousee monin paikoin yli viiden kilometrin korkeuteen merenpinnasta, joten on ilmiselvää, että se vaatii vahvaa valmistautumista. Korkeimmat reitin kohdat ovat jopa kuudessa kilometrissä.

Miten pitkä vaellus Himalajalla etenee, millaista on vaellusarki näin äärimmäisessä maastossa?

Ahosen seikkailuja voit seurata myös hänen blogistaan sopivastihukassa.com ja instagramista @suvisadventures.

Kuva: Ahosen kotialbumi

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.