Fjällräven Greenland Wax ja vaatteiden vahaus Kuva Terhi Jaakkola

Miksi retkivaatteita kannattaisi vahata? 5 kysymystä vaatteiden vahauksesta

Toteutettu yhteistyössä Fjällrävenin kanssa.

Tiesitkö, että idea Fjällrävenin vahaan ei suinkaan tule tunturista vaan mäkihyppytornista? Fjällrävenin perustaja Åke Nordin oli melkein tyytyväinen kehittämäänsä ulkoiluvaatteiden materiaaliin. Kangas oli kevyttä, kestävää ja kuivui nopeasti. Oli vain yksi mutta: kosteus.

Åke ryhtyi muistelemaan poikavuosiaan mäkihyppysuksilla. Hyppytornissa istuessa takapuoli kastui toistuvasti. Siellä innovatiivinen, nuori Nordin keksi hangata housujensa takapuoleen samaa vahaa, jota käytti suksiensa pohjiin. Tämän muiston innoittamana Åke ryhtyi kokeilemaan kankaiden vahausta, sulatellen vahat vaimonsa hiustenkuivaajalla.

Fjällräven Greenland Wax ja vaatteiden vahaus Kuva Terhi Jaakkola

Fjällräven Greenland Wax säilyy kätevässä kangaspussissa. Vaellukselle voi pakata mukaan pieneen pahvirasiaan mahtuvan vahapalan.

Aivan ensimmäinen kankaanvahaaja Åke ei kuitenkaan ollut. Jo 1800-luvulla merenkulkijat kyllästivät vaatteitaan vahalla. Ensin vahattiin purjeita, ja sieltä käsittely keksittiin siirtää myös vaatteisiin. Kalaöljyt ja eläinrasvat saivat väistyä 1900-luvun alussa, kun parafiinikäsittely syrjäytti hankalat ja hieman sotkuisetkin öljyt ja rasvat.

Fjällrävenin vaha hämmennellään edelleen samassa padassa, jossa ensimmäiset vahat valmistettiin. Vahan tarkka resepti on salainen, mutta sisältö on yksinkertainen ja ympäristöystävällinen – mukana on pelkkää puhdasta parafiinia ja laadukasta mehiläisvahaa.

Fjällräven Greenland Wax ja vaatteiden vahaus Kuva Terhi Jaakkola

Meripihkahuone?

1. Miksi vahata?

Mutta miksi vahata vaatteita aikana, jolloin kaupan rekit tarjoilevat hypermateriaaleja joka lähtöön? Vahauksen ansiosta yksi vaate onkin oikeastaan monta eri vaatetta eri tarkoituksiin. Useamman vahakerroksen avulla vaatteesta saa hyvinkin vettähylkivän. Alueet, joiden hengittävyyden haluaa säilyttää, voi jättää kokonaan vahaamatta.

Vaellukselle lähtiessä voi siis vahata takista hartiat ja hihat, mutta jättää rinkan alle jäävän selkäosan vahaamatta.

2. Mitä voin vahata?

Fjällrävenin omassa G-1000-kankaassa on 65 % polyesteria ja 35 % puuvillaa ja tietenkin legendaarista vahaa. Kaikkia puuvillaisia tai puuvillapolyesterisekoitteisia kankaita voi vahata. Kannattaa kuitenkin testata vahausta näkymättömään kohtaan ennen suuremmille pinnoille siirtymistä. Pelkkään tekokuitumateriaaliin vaha ei imeydy.

Vaatteiden lisäksi voi käsitellä muitakin materiaaleja. Osa uuteen suosioon kohonneista Kånken-repuistakin tehdään G-1000-kankaasta, ja näin ollen reppujakin voi kyllästää vettähylkivämmäksi vahan avulla.

Monissa retkeilyvaatteissa on yhdistelty eri materiaaleja, lisätty joustavaa stretch-kangasta järeämpien kangaslaatujen sekaan. Nämä joustavat kohdat jätetään aina vahaamatta.

Fjällräven Greenland Wax ja vaatteiden vahaus Kuva Terhi Jaakkola

Vahattu alue erottuu selkeästi.

3. Miten vahata?

Varmista aina ennen vahausta, että kangas on puhdas. Lika jää vahatessa kankaaseen tiiviisti kiinni ja estää samalla vahan imeytymisen. Itse vahaus on ällistyttävän helppoa ja nopeaa. Työläintä on ryhtyminen. Kokenut vahaaja käsittelee jopa kuudet housut tunnissa täyteen retkikuntoon.

1. Hankaa vahaa haluamiisi kohtiin, aina kahteen suuntaan. Käsittele kaikki vahattavat kohdat kerralla, näin muistat missä vahaa on ja missä ei.
2. Sulata vaha hiustenkuivaajalla, kuumailmapuhaltimella tai silitysraudalla (ilman höyryä). Voit sulattaa vahan myös 80-asteisessa saunassa – vaate henkarille ja saunan lämpöön paistumaan.

Silitysrautaan vaha ei tartu. Halutessaan voi raudan ja kankaan väliin sujauttaa voipaperia tai vaihtoehtoisesti pyyhkäistä mahdolliset ylimääräiset vahat raudasta froteepyyhkeellä. Untuvatäytteisiin vaatteisiin vaha sulatetaan rumpukuivaamalla miedolla lämmöllä.

Kokeile huoletta. Pysyttelemällä täysin puuvillaisilla tai puuvillapolyesterisilla alueilla et pysty pilaamaan vaatettasi.

Fjällräven Greenland Wax ja vaatteiden vahaus Kuva Terhi Jaakkola

Vahaa aina kahteen suuntaan.

4. Voinko pestä vahatun kankaan?

Mutta ei kai vahattuja vaatteita voi pestä koneessa? Ei ainakaan rumpukuivata? Kyllä voi! Vahatut vaatteet voi huoletta pestä. Vaha sulaa noin 55 asteessa ja irtoaa osittain vaatteesta jo 40-asteen pesussa. Vaha kestää vaatteessa noin neljä pesukertaa. Vaatetta ei kannata koskaan pestä täysin kuivaksi vahasta, ettei kangas muutu läikikkääksi.

Vaatteen pesu on sen elinkaaren suurin ympäristöä kuormittava tekijä, joten vältäthän pesua viimeiseen asti. Putsaa pinnan liat mieluummin rätillä ja tuuleta usein.

Vahattu vaate ei tahri ympäristöään. Voit huoletta istua vahahousuilla vaikka sohvalla, mutta miksi tyytyä sisätiloihin, jos jalassa on hyvin vahatut housut?

Fjällräven Greenland Wax ja vaatteiden vahaus Kuva Terhi Jaakkola

Silitysrauta, kuumailmapuhallin, hiustenkuivaaja, sauna – vahan voi sulattaa monella tavalla. Kuvan rauta on kerännyt arvet ohimoon muissa seikkailuissa. Vahaus on raudalle hellää puuhaa.

5. Pitääkö uusi vaate vahata?

Fjällrävenin G-1000-kankaisissa vaatteissa vaha on valmiina. Kun vaha on vähitellen kulunut ahkeran ulkoilun ansiosta ohuemmaksi, voit ryhtyä lisäämään uusia kerroksia, mutta vain tarvittaessa. Jos luvassa on kuivaa keliä, kannattaa nauttia hyvin hengittävästä vaatteesta, jos taas edessä on kostea syysvaellus, on syytä lisätä vahakerroksia.

Fjällräven Greenland Wax ja vaatteiden vahaus Kuva Terhi Jaakkola

Vahattu vaate hylkii vettä.

Ihanan ekologista

Suloista vahapalaa kädessä pyöritellessä muistuvat mieleen erilaiset kylpyhuoneessa kauhua levittäneet spraykokeilut. Vahatessa saa nenäänsä korkeintaan kainon hunajan tuoksun. Vahan voi hankkia joko pienessä pahvisessa ja käytön jälkeen poltettavassa pahvirasiassa tai kätevässä kankaisessa säilytyspussissa metallisten ja vaikeasti kierrätettävien spraypullojen sijaan.

Parafiini on öljypohjainen eikä se ärsytä ihoa – itse asiassa parafiini pehmentää ihoa ja auttaa sitä säilyttämään kosteutensa. Ja mehiläisvaha vasta luonnollista onkin, onhan se mehiläistiloilta saatava, hunajanvalmistuksen sivutuote.

Fjällräven Greenland Wax ja vaatteiden vahaus Kuva Terhi Jaakkola

Tuulenpitäväksi vahattu takki päällä on hyvä katsella revontulia.

Linkkejä
Fjällräven.fi:
G-1000:n vahaaminen muiden materiaalien kanssa
G-1000-vaatteiden vahaaminen
G-1000-vaatteen peseminen

Lue myös:
Vahaa pintaan – vaellushousujen käsittely Greenland Waxilla