Mielenrauhaa etsimässä – talvisen luonnon tarkkailua erämaisella Joutsijärven retkeilyreitillä Ulvilassa

Teksti ja kuvat: Outi Johansson

Hämärän huntu väistyy, ja päivä valkenee hiljalleen. Eletään joulukuun ensimmäisiä päiviä. Kellon viisarit lähenevät puoli kymmentä, kun ajelen Ulvilasta kohti Joutsijärven retkeilyreittiä ja määränpäänä olevaa Rekitaipaleenjärven parkkipaikkaa. Päätin lähteä karkuun joulukiireitä ja suunnata luonnon lempeän hiljaisuuden syliin. Siihen Joutsijärvi ja sen ympäröivä alue tarjoavat mitä parhaimmat mahdollisuudet. Erämainen alue on jo tähän aikaan vuodesta vaipunut talven horrokseen, ja yllättyisin, mikäli vastaan tulisi joukoittain muita päiväretkeilijöitä. Seutu on kokonaisuudessaan monimuotoinen, sillä sieltä löytyy kivikkoista kangasmetsää, lehtoja, luonnonsuojelualuetta, järvenrantaa, saaria ja pieniä suoalueita.

Rekitaipaleenjärven P-alue kartalla

Kuljettu reitti 3 km/suunta

Tulipaikka, laavu

Käännyn Tampereen valtatieltä vasemmalle Kullaan metsäopiston ja Lavian suuntaan. Jatkan vielä muutaman kilometrin, kunnes saavun Silokallion leirikeskukselle johtavan tien risteykseen. Kapea hiekkatie puikkelehtii metsikön läpi, ja päätän automatkani Rekitaipaleenjärven viereiselle pienelle parkkipaikalle. Viimeiset parisataa metriä ovat sen verran huonossa kunnossa ja kivikkoista, että ilman pakkasen puremaa maata ja pientä lumipeitettä pomppivalla tieosuudella kulkeminen tavallisella henkilöautolla voisi tuottaa haasteita. Hetkisen ehdin jo katua päätöstäni ajaa perille asti, ja muistan, että toinen vaihtoehto autoparkille olisi löytynyt läheisen leirikeskuksen pihasta. Sieltä on muuten upeat näköalat alas Joutsijärvelle!

Heitän repun selkääni, ja kävelen noin parinsadan metrin matkan esteetöntä polkua Rekitaipaleenjärven nuotiopaikalle. Pienen järven pintaa peittää muutaman sentin lumikerros. Jänöjussin kepeät jäljet johtavat rantakaislikkoon. Metsä ympärillä tuntuu vaipuneen talviseen uneen. Aurinko on kömpinyt esiin aivan hetki sitten ja kajastaa nyt pilviverhon takaa kuusikon yläpuolella värjäten taivaanrannan mandariininoranssin ja vaaleanpunaisen sekoitukseksi. Luonnon hiljaisuus kutsuu jäämään ja sytyttämään tulet nuotioon jo nyt. Päätän kuitenkin, ettei vielä ole eväiden aika.

Lyhyen valokuvaushetken jälkeen käännyn takaisin parkkipaikalle päin ja jatkan siitä edelleen Joutsijärven rantaan, josta varsinainen 27 kilometrin mittainen retkeilyreitti järven ympäri kulkee kohti Hiivaniemeä ja Kulhan laavua. Vaikka reitti olisikin kulkijalleen aivan uusi, eksymisen vaaraa ei ole, sillä polku on merkitty selkein, punaisin täplin ja reittimerkein. Pakkanen on kovettanut maan kosteimmat kohdat, ja kävely neulaspolulla ja pitkospuilla on kohtuullisen vaivatonta, vaikka polulla makaavat kivet ja juurakot sitä vähän haastavatkin. 

Takana on jo muutamia kirpeitä talvipäiviä, ja järven suojaisat lahdet ovat saaneet ylleen ohuen jääkannen. Talven valoton ajanjakso on alkanut myös vedenpinnan alla. Lumipeite järven yllä vaimentaa ääniä, mutta jos seisahtuu paikoilleen ja on aivan hiirenhiljaa, voi kuulla, kuinka jää vienosti kumahtelee ja murisee. Sitä kuunnellessani mieleen juolahtaa edelliskeväänä tänne tekemäni retki. Silloin kymmenet, jopa sadat sammakot olivat heränneet horroksestaan, ja voi sitä kurnutuksen ja loiskinnan määrää, kun jokainen lahdenpohjukka oli täynnä konnia keväisissä kosiopuuhissaan. Nyt ne saavat horrostaa rauhassa piiloissaan, pimeässä, järven pohjamudassa tai maan alla.

Ensilumen peittämä neulaspolku kiemurtelee jykevien mäntyjen, kuusien ja koivujen lomitse. Siellä täällä näkyy kiviröykkiöitä, jääkauden perintöjä. Notkelmakohdissa ja ojien ylityksissä askellus onnistuu reippaaseen tahtiin hyväkuntoisilla pitkospuilla. Noin kahden kilometrin jälkeen saavun polkujen risteykseen. Kyltit ohjaavat kulkijan joko Hiivaniemeen (0,9 km), Tammen tilalle (5,4 km) tai Rekitaipaleenjärvelle (2,1 km). Oikealle kääntymällä päätyisi polulle, joka johdattaisi Kulhan laavulle ja siitä edelleen eteenpäin Joutsijärven pohjoispuolelle. Päätän pitäytyä alkuperäisessä suunnitelmassani, ja suuntaan risteyksestä suoraan kohti Hiivaniemeä. 

Taivaanranta viipyilee edelleen oranssinkeltaisena ja aika tuntuu pysähtyneen. Pitkospuiden jälkeen ylitän Hiivaniemen luonnonsuojelualueelle johtavan pienen sillan, jonka korjaustyöt vaikuttavat olevan loppusuoralla. Muistelen, että edelliskerralla sillan rakenteet olivat vielä niin huonossa kunnossa, että matka tyssäsi siihen. Hienoa, että silta on nyt saatu korjattua! Loppumatkalla ylitän polulle kaatuneita puunrunkoja, joiden kerrotaan kaatuneen Tapani-myrskyn aikaan noin vuosikymmen takaperin. Nyt ne saavat ajan kuluessa muuttua lahopuiksi, monien lajien suojapaikoiksi, ravinnoksi ja kodeiksi.

Hiivaniemen kärjestä löytyy nuotiopaikka, laavu sekä puuvaja. Kesäisin sen laiturilta voi vaikka kalastaa tai katsella laskevaa aurinkoa. Kaiken kaikkiaan paikka on hieno, ja niemen kärjestä on kaunis näköala järven selälle. Sytytän tulet nuotiolle ja istahdan lempeän hiljaisuuden äärelle. Äänettömyyden rikkoo vain vieno tuulenhenkäys puiden latvoissa, ja jostain kauempaa kaikuvat tikan terävät iskut puunrunkoa vasten. Liekö siellä joku yksilö puolustamassa reviiriään näin talvipäivänäkin? 

Tuli alkaa rätistä kipakasti, ja hento savupilvi leijailee ympärillä. Kaivan ruokatermoksen ja eväsleivät repusta, ja kaadan kuumaa teetä kuppiini. Lämmin keitto hellii sisuskaluja. Katselen järvelle, ja sallin levollisuuden ja tyyneyden uppoutua syvälle sisimpääni. Kiire on poissa.

Täällä aika unohtuu eikä kelloa tarvita. Ilma on kylmennyt, joten kaulaliinalle ja lämpimille kintaille on käyttöä. Päivä on kirkkaimmillaan, kello näyttää puoltapäivää. Aurinko on noussut aavistuksen ylemmäs ja pilkistää hentojen verhopilvien lomasta. Erämainen tunnelma on käsinkosketeltavaa. Vain yksinäisen kulkijan jalanjäljen ja ketun käpälien painaumat rapealla pakkaslumella rikkovat uinuvan maiseman. Metsän vanhat, korkeat männyt ja kuuset seisovat jykevinä paikoillaan, ja hetken mielijohteesta kiedon käteni muhkean rungon ympärille. En voi olla pohtimatta sitä, mitäköhän kukin näistä lukuisista luontokappaleista, puut, kivet ja kannot, ovatkaan nähneet ja kuulleet vuosisatojen aikana. Paljon varmasti, sillä Joutsijärven historia ulottuu kauas, aina 1700-luvulle asti. Järvi on toiminut muun muassa uittoväylänä Porissa toimineille höyrysahoille.

Palaan autolle samaa reittiä. Pysähdyn vähän väliä ihastelemaan auringon kimmellystä sinivalkoisessa maisemassa, ja aistimaan rauhaa, joka on läsnä kaikkialla, metsän siimeksessä ja järven rantakivillä. Totean mielessäni, ettei retkikokemus ollut tälläkään kertaa pettymys. Luonnossa liikkuminen ja ympäristöä kunnioittava tarkkailu kaikin aistein tekee hyvää niin mielelle, sielulle kuin kuin koko keholle! Tänne on päästävä uudelleen!

Joutsijärven retkeilyreitti

Satakunnan Ulvilassa sijaitsevaa Joutsijärven aluetta voi suositella retkeilykohteeksi ympäri vuoden. Se sopii niin lapsiperheille kuin aikuisillekin, päiväretkille tai yön yli patikointiin. Järven ympäri kiertävä reitti on kokonaisuudessaan 27 kilometrin pituinen, mutta kuten minäkin tällä kertaa, kohteeksi voi ottaa lyhyemmänkin polunpätkän. Edestakaisen Rekitaipaleenjärvi–Hiivaniemi-reitin (n. 3 km/suunta) lisäksi esimerkiksi Tammen tilalta lähtee 4 kilometrin pituinen luontopolku, ja Rekitaipaleenjärven ympäri kiertävälle polulle tulee mittaa noin 2 kilometriä. Mahdollisuuksia on monia, sillä reitiltä löytyy useita laavuja, autiotupia ja nuotiopaikkoja. Saapa sulan maan aikaan ylittää saarten välisiä suntteja jopa venelossien avulla. 

Lisää Joutsijärven reittikuvauksia löydät näistä Retkipaikan jutuista:

Upea Joutsijärven retkeilyalue Kullaalla (2015)

Joutsijärvellä alkutalven patikkaretkellä – Marjan matkassa Susanna ja Sepe-koira (2017)

Ainakin satakunta kiinnostavaa kohdetta – Joutsijärven luontopolulla Ulvilassa (2021)

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.