Metsän tarina

Kuluneena viikonloppuna suuntasin tyttäreni kanssa poikkeuksellisesti kaupunkiin nauttimaan metsästä. Sen verran herätteellinen reissu oli kyseessä, että viime tippaan liikkuneille ei viereisiä paikkoja löytynyt. Liekö elokuvan aihe valinnut muutakin kuin itsensä näkevää yleisöä, koska jo penkkirivin päähän ehdittyämme ystävällisen pariskunnan herrasmies ehdotti, että hän antaa paikkansa tyttärelleni ja loikkaa loitommas puolisostaan. Kiitollisuudella sanoimme kyllä tähän jaloon tarjoukseen.

Kaupallisten tiedotteiden luotua kylliksi kontrastia oli aika antautua Metsän tarinalle. Elokuva kuljetti katsojansa ensin lapsen kertojaäänen ja maailmanpuun kautta ikiaikaisen metsän maailmaan. Maailmaan, joka oli aina ollut, elänyt eloaan ilman sen suurempaa päämääräänsä. Sen elon varrella oli syntynyt ja syntyy vastaisuudessain yksi toisensa perään pienuudessaan suuria, kertomisen arvoisia tarinoita. Toiset niistä kertovat kaiken alusta, toiset juurista, jotkut selviytymisestä ja osa lopusta, joka on uusi alku.

Metsän tarina on elokuva, joka onnistuu tiiviissä paketissa valottamaan sitä, miten syvä ja vaikuttava, voimauttava ihmisen luontosuhde voi olla. Se kertoo samalla siitä pitkästä, ikiaikaisesta jatkumosta, jonka osaksi jokaisella on mahdollisuus päästä. Jos siis näkee paikkansa ikiaikaisessa ketjussa. Vaikka Metsän tarinassa on paljon asiaa, on se samalla vain pintapuolinen raapaisu siihen maailmaan, jonka metsä voi ihmiselle tarjota.

Vaikka elokuva kuljettaa tärkeää teemaa luonnon varjelemisesta ja arvokkuudesta itsessään, se ei saarnaa eikä moralisoi. Sen sanoman saa oivaltaa ja sen oivaltaminen on myös helppoa. Samalla tulee pohtineeksi omaa maailmankatsomustaan. Käsitykseni siitä, että mitä enemmän luonnosta ottaa, sitä enemmän sitä tulee vaalia ja ymmärtää olla saamastaan kiitollinen, vahvistui entisestään.

Suosittelen lämmöllä kaikille teille, joille metsä edustaa toisenlaista maailmaa, paikkaa, jossa arkinen lakkaa.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.