Metrolla metsään on upeasti kuvitettu seikkailuopas kaupunkiluontoon

Voiko luonnossa liikkuminen olla osa kaupunkilaisen arkea? Jos ajatus kuulostaa aivan utopistiselta, kannattaa tutustua Elli Keisteri-Sipilän Metrolla metsään -kirjaan.

Teos esittelee toinen toistaan kiinnostavampia retkikohteita, jotka kaikki sijaitsevat pääkaupunkiseudun metrolinjan varrella. Tulevaisuutta ennakoiden myös länsimetron jatkeen pysäkit Espoossa ovat saaneet omat lukunsa. Vaikka kuvittelin tuntevani etenkin Helsingin luontoa melko hyvin, löytyi kirjan sivulta monta aivan uutta kiinnostavaa paikkaa. Ihan jokaisella metropysäkillä ei sentään ole lähimetsää koluttavaksi, mutta luontoihmistä kiinnostavia kohteita on myös kantakaupungin asemien ympäristössä. Kampin lähiluontokohteeksi on valittu kekseliäästi Luonnontieteellinen museo.

Kirjan rakenne on selkeä ja koko mukavan kompakti. Kaikista asemista on lyhyet, kauniilla kuvilla höystetyt esittelytekstit, joissa kerrotaan alueen luonnosta ja nostetaan esiin joitakin tärppejä. Jokaisen luvun lopussa on myös kartta aseman lähiympäristöstä. Kohdekartat ovat ilahduttavan yksityiskohtaisia, värillisiä maastokarttoja. Niihin lisättyjä symboleja tutkimalla pääsee nopeasti kärryille siitä, millaisia retkikohteita ja ulkoilijoita kiinnostavia palveluita kunkin aseman ympäriltä löytyy, ja mitkä reitit ovat kuljettavissa lastenrattaiden kanssa. Perinteisistä luonto- ja retkioppaista Metrolla metsään -teoksen erottaa mm. ulkoliikuntapaikkojen monipuolinen esittely. Tiesitkö vaikka, että Kontulasta löytyy armeijatyylinen esterata, jossa pääsee hikoilemaan kiipeämistä, ryömintää ja tasapainoilua vaativien tehtävien parissa?

Kirjan kuvitusta tuskin voi kehua liikaa. Se on suorastaan lumoavaa. Aukeama toisensa perään kuvat kaupunkiluonnosta tempaavat mukaansa ja herättävät uteliaisuuden. Missä tuollainen paikka on? Tuonne ainakin täytyy päästä!

Pienen kokonsa ansiosta opus kulkee helposti mukana metroseikkailuissa. Koska asemia on paljon, ne esitellään varsin tiiviinä tietopaketteina. Etenkin ulkopaikkakuntalainen tai vasta pääkaupunkiseudulle muuttanut saattaakin jäädä kaipaamaan tarkempaa tietoa kohteista ja niiden sijainnista metrolinjan varrella. Myös karttasymbolien tulkitseminen on toisinaan vaivalloista, jos samalla symbolilla on merkitty useampi kohde.

Lisäksi mittakaavojen puuttuminen kartoista harmittaa hieman, sillä se hankaloittaa retkien suunnittelua pelkän kirjan pohjalta. Oppaassa esiteltävät paikat saattavat sijaita useamman kilometrin päässä asemalta, joten ainakin lasten kanssa liikkuessa tieto etäisyyksistä olisi hyvä olla helposti saatavilla. Jos siis retkensä haluaa suunnitella tarkkaan, kannattaa hakea lisätietoja vaikkapa netistä. Tai sitten voi vain unohtaa liian hiotut suunnitelmat, ja jättää tilaa spontaaneille seikkailuille.

Metrolla metsään täydentää hienosti pääkaupunkiseudun luontoa käsittelevien kirjojen joukkoa ja on loistava väline lähiluontoseikkailujen suunnitteluun. Se on opus, joka toivottavasti löytää tiensä metron varren asukkaiden kirjahyllyihin, ja josta jokainen Helsingissä tai Espoossa vieraileva turisti voi löytää kiehtovia vierailukohteita. Kesälomailijoille kirja on täynnä ideoita kaikenikäisille sopivasta puuhasta, joka maksaa vain metrolipun verran. Eikä sivujen kannata antaa pölyttyä syksyn tullenkaan. Vai miltä kuulostaisi kerran viikossa tehtävä arkiretki, jolloin töiden, päiväkodin ja/tai koulun jälkeen napataan eväät mukaan ja käydään tutkimassa jokin kiehtova luontokohde vain muutaman metropysäkin päästä kotiovelta?

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.