Meriretki teki rantamelojasta merimelojan

Se ei ollut rakkautta heti ensimmäisellä kerralla, mutta varmaan jo toisella. Olen aina viihtynyt merellä ja veneissä. Kajakkiin istuminen ei ollut poikkeus. Olen harrastanut ja kokeillut lajeja a:sta ö:hön, mutta meloessa tuli heti tunne, että tämä laji oikeasti sopii minulle. Olen vahva, en pelkää vettä ja meri on tuttu elementti. Rakastuin pysyvästi.

Kävin melonnan alkeiskurssin ja liityin melontaseuraan kesällä 2016. Minusta tuli ihan kajakkiinmenevä rantameloja. Tein muutaman tunnin retkiä yksin ja kavereiden kanssa. Kerran uskaltauduin kahden yön retkelle ja melomaan vähän kovemmassa kelissä.

Olen kuitenkin aina katsellut ihaillen melontaseuran konkareita, jotka liikkuvat vajalla auringon haalistamissa kuivapuvuissaan. Varusteista näkee, että niitä on käytetty paljon. Minäkin halusin tulla samanlaiseksi suolanpärskeiseksi merimelojaksi, meloa pitkiä matkoja ja taistella vähän aaltojen kanssa aavalla.

Unelmaa tavoitellessani osallistuin seuran järjestämään viidenpäivän Inkoon ja Tammisaaren suunnalle suuntautuvaan meriretkeen. Päivämatkat olivat noin 25 kilometrin pituisia.

Kuten aina unelmia toteuttaessaan, huomaa ja oppii muutakin.

Mitä merimelojan tulee ymmärtää harrastuksestaan?

1. Melontatekniikka kuntoon ja kilometrejä pohjalle

Tiesin sen etukäteen, mutta lähdin meriretkelle silti. En ollut melonut tarpeeksi pohjia pitkiä melontamatkoja varten. Vaikka olen harjoitellut muita pitkiä liikuntasuorituksia, elämä on kovalla kädellä opettanut, että jokainen laji tarvitsee oman pitkän matkan harjoittelunsa. Koemelotuksen 7 kilometriä eivät riittäneet.

Melontatekniikkani oli lähtiessä kirjaimellisesti aika levällään. Ote oli liian leveä, mela sylissä ja veto jäi voimattomaksi ja lyhyeksi. Muiden kajakit liikkuivat suoraan ja nopeasti, minun Valleyni kulki myötätuulessakin hitaasti ja puoltaen raivostuttavasti oikealle.

Toisena melontapäivänä satoi. Valley uudelleen (oikein) pakattuna valmiina uuteen päivään. Kuva on Långöstä.

Toinen päivä meni melontatekniikan korjaamiseen. Se oli hyvä, koska kolmantena päivänä reitin suunta kääntyi vastatuuleen ja siirryimme sisäsaaristosta ulommaksi tarkoituksenamme meloa Jussaröhön. Tuuli nousi parhaimmillaan 10 m / sekunnissa ja aallokko oli metrin korkuista.

Vaikka vastatuuleen melonta kävi kovasta treenistä, elin täysillä merimelontaunelmaani, kun vesi pärskyi kajakin yli ja paatti keinui menemään auringonpaisteisella aavalla.

Pärjäsin matkan peruskunnollani, mutta olin monesti suorituskykykyni äärirajoilla. Pitkän vastatuulimelontapäivämme viimeiset selkien ylitykset meloin hinauksessa.

2. Melonta on pakkaamis- ja purkamislaji

Kajakkihan on siitä kiitollinen, että se imaisee rinkkaan verrattuna sisäänsä tuplamäärän tavaraa. Tai niin sitä kotona ajattelee pakatessaan mukaan hieman ylimääräistä, kuten kahdet shortsit (jos olisi lämmin), ruokaa noin neljälle (vaikka meloo yksin) sekä kirjan (jota kuvittelee iltaisin lukevansa melottuaan ensin lyhyen työpäivän verran).

Merimelojien tarkoin varjeltu salaisuus kuitenkin on, että kajakit hylkivät tavaraa, eivätkä halua pitää sitä sisällään. Kun hetkeksikin pysähdytään ja avataan kansiluukut, tavara leviää räjähdyksenomaisesti kaikkialle kajakin ympärille. Vanhemmat veijarit – kaiken kokeneet kajakit – valuttavat luukkuihin vettä pohjan ja laipioiden läpi. Kajakit myös piilottavat tavaroita ja rikkovat kuivapusseja. Keskimääräinen kajakki syö viikon aikana mittausteni mukaan yhden näkkileipäpaketin ja muutamia pientavaroita, kuten aurinkolasien hihnan.

Tiesitkö, että kajakit räjähtelevät? Keskimääräinen melontaleiri näyttää tältä noin kolmen minuutin sisällä, kun kajakit on vedetty maihin. Kuva on Marskäristä.

Meloin ensimmäisen illan väärin pakatulla kajakilla. Opin nopeasti, miten kajakki pakataan viisaasti: kaikki painava taakse, että keula ei ui liian syvällä. Vedet ja muut juomat pakataan päivä- ja takaluukkuun. Vaatekassi ja kuivasäkki, jossa oli riippumatto, tarppi ja makuualusta painavat myös yllättävän paljon, joten itse pakkasin nekin taakse. Keittimet, kaasut ja termokset myös perään, ettei metalli aiheuta kompassiin häiriötä.

Mutta kuten mainitsin, on aivan sama, kuinka pieteetillä kajakkisi pakkaat, paatti tekee temput heti, kun luukun kantta vähän raotetaan.

3. Merimelonta vaatii vaatevarustelua

Minulle on kertynyt kiitettävä määrä retkeily- ja harrastusvarusteita ja käytännössä on mahdotonta ostaa joka lajiin omia kamojaan. En siksi ole itse ole vielä päässyt merimelonnan ytimeen eli kuivapukuun, mutta kuivapuvun tarkoitus tuli kyllä useasti mieleen. Merimelonta on kesälläkin keskimäärin viileää ja märkää puuhaa. Aloittelevan merimelojan ostos onkin melonta-anorakki, jos ei voi heti satsata kuivapukuun.

Kajakista rantaudutaan ja sinne noustaan vedestä. Jalat kastuvat. Meloin fivefingers-tossuissa ja katselin kateellisena kaverin vedenpitäviä varrellisia melontatossuja. Jalat eivät palele kajakin sisällä, mutta maissa märät jalat jäähdyttävät äkkiä väsyneen melojan.

Fivefingerseissä voi kahlailla ja meloa, mutta maissa tulee heti kylmä. Jalat on pakko saada kuiviksi ja lämpimiksi. Olin kuulemma Itämeren ainoa meloja, joka raahaa kajakissaan Hai-saappaita. Kuva on Marskäristä.

Aukkopeitteet vuotavat joko vähän tai paljon, joten takapuoli on aina märkä. Täysin vedenpitävät melontahousut odottavat tulevaisuudessa, mutta kesäretkille meinaan hankkia neopreeniset melontahousut tai -shortsit.

4.  Merimeloja ei voi syödä ja juoda liikaa

Ostin hirvittävän määrän ruokaa retkelle. Kahdesta kassista olisi mielestäni riittänyt pienelle perheelle. Kuitenkin, kun vikana iltana lopettelin viimeisiä ruokapaketteja, totesin että paljon ei jäänyt – vähän kuivaruokaa.

Energiaa kuluu meloessa valtavasti. Melontapäivät katkesivat leppoisaan lounastaukoon ja illalla oli taas nälkä. Lounas kannatti esivalmistella. Monet tyhjensivät kallioilla aamulla täytetyn ruokatermoksen ja toiset söivät kuppikeittoja ja leipiä. Aamiaisella puuron kaverina meni voita, pähkinöitä ja pari leipää. Ennen lounasta oli kuitenkin pakko syödä melontamatkan aikana proteiinipatukka tai pari. Illalla söin toisen valtavan aterian.

Kajakkiin voi vaelluksesta poiketa pakata mukaan runsaasti tuoretta ruokaa. Melojat ovatkin nälkäisiä herkuttelijoita. Melontaretkellä kuivaruuat jäivät syömättä, mutta kaikki tuore teki kauppansa. Kuva on Långöstä.

Veden kulutus on noin 3 litraa päivässä. 1–2 litraa menee juomiseen ja kolmas ruokien, puuron ja kahvin keittelyyn. Keitin aamulla valmiiksi vettä termokseen, jotta sain kahvia ja keittoa lounaalla. Vedet on syytä ottaa mukaan lähtiessä. Viiden päivän retkelle se tarkoittaa vähintään 15 litraa. Reitin voi suunnitella niin, että matkan varrella voi tehdä täydennystä. Omalla reitillämme makeaa juomavettä sai Gölisnäsistä. Myös Byxholmenissa ja Rödjanissa oli vettä saatavilla, mutta koska Byxholmenin kaivon kunnosta ei ollut tietoa, puhdistin veden varmuudeksi.

5. Reittisuunnitelma, reitti ja navigointi

Reitin oli suunnitellut retken vetäjä Vikke Niskanen. Päivämatkat oli laskettu vähän pidemmiksi, kuin mitä lopulta meloimme. Jussarö jäi saavuttamattomaksi haaveeksi niissä tuuliolosuhteissa. Vastatuulessa meloimme selkien yli ja lepäsimme hetken saarien suojassa. Tällaisella saarihyppelyllä oli mahdollista edetä kovassakin tuulessa ihan kohtuullinen päivämatka.

Reittisuunnitelmassa oli huomioitu potentiaaliset lounaspaikat. Sisäsaaristossa on paljon mökkejä, joten välillä piti silti meloa pidempiäkin pätkiä, että pääsimme tauolle asumattomalle saarelle tai edes riittävän kauas mökkiläisten pihoista. Maatauko pidettiin vessahädän sattuessa.

Siunattu lounastauko. Vastatuulimelonnan jälkeen on ansaittua kiivetä maihin, syödä ja nukahtaa auringossa rantakalliolle.

Väsynyttä melojaa hellivässä yöpymispaikassa oli tulentekomahdollisuus ja puucee. Yöpymispaikat oli suunniteltu Uudenmaan virkistysyhdistyksen saariin. Retken vetäjä oli ajatellut helliä meitä myös saunomismahdollisuudella. Pääsimme saunaan kahdesti ja se tuntui taivaalliselta melonnan jumiuttamissa lihaksissa.

Marskär oli ainoa luonnonsatama, jossa yövyimme. Leiriydyimme sinne, koska emme pääseet Jussaröhön. Valinta oli loistava. Saaret muodostivat rauhallisen laguunin ja Marskär itsessään oli sopiva paikka sekä telttailuun että riippumattoiluun.

Navigointitauko. Elina Routto, Ulla Pellinen ja Petri Bergius miettivät täydellistä reittivalintaa.

Retken vetäjä ja apuvetäjä Ulla Pellinen huolehtivat navigoinnista, mutta muutama muukin halusi olla kartalla ja osallistui navigointiin ja reittivalintoihin. Merikortin sivut oli tulostettu ja laminoitu etukäteen. Lisäksi käytössä oli melontakartta. Fyysisten karttojen lisäksi käytössä oli yksi GPS-laite sekä kännykän maastokartta, mistä tarkastettiin etukäteen, että emme yöpyneet tai lounastaneet kenenkään pihassa.

Toteutunut reitti ja päivittäiset melontamatkat

Reitin suunnitteli ja retken veti Espoon Eskimoiden Vikke Niskanen.

Lähtö: Sommaröstrand KARTTA geo: lat=59,900033987°  geo:lon=23,414823046°

1. päivä: Långön 25,5 km KARTTA geo:lat=59,946162394° geo:lon=23,730504067°
2. päivä: Gölisnäs 26,3 km
3. päivä: Marskär 24,7 km KARTTA geo:lat=59,881204835°  geo:lon=23,584641854°
4. päivä: Rödjän KARTTA geo:lat=59,866041973°  geo:lon=23,400960572°  ja Byxholmen KARTTA geo:lat=59,864749253°  geo:lon=23,355405005°
5. päivä: Sommaröstrand 7,2 km (paluu lähtöpaikkaan)

Yhteensä 99,2 km

6. Merimelojaksi merellä kokeneessa ja turvallisessa seurassa

Seura tekee toivottavasti kaltaisekseen. Tammisaaren-retkemme jälkeen hahmotan paremmin kaikkea merimelontaan kuuluvaa: navigointia, varusteita, ruuan ja juoman määrää. Tiedän, kuinka paljon jaksan meloa missäkin kelissä ja ennen kaikkea luotan enemmän itseeni melojana. Olen saanut oppia kokeneemmilta.

Parasta oli, että kelit ja reitti vaihtelivat. Saimme kokea lempeää ja kovaa myötä- ja vastatuulta, sadetta ja aurinkoa. Kokemukset olivat monipuolisempia kuin Espoon Suvisaariston rantoja meloa läpsytellessä.

Ennen kaikkea sain kokea aaltoja ja pärskeitä, ponnistella ja luottaa siihen, että kajakki kantaa kovassakin aallokossa.