Meloen Selkämeren kansallispuistoon – ulkosaariston karu luonto on uskomattoman kaunis

Vaikka olen paljasjalkainen raumalainen, minulle Rauman saaristo on aina ollut jotenkin etäinen. Johtuukohan se sitten siitä, että perheelläni ei ole tapana ollut veneillä, kuten monella muulla raumalaisella. Me olemme olleet enemmän maakrapuja, vaikkakin olemme asuneetkin vain parin kilometrin päässä meren rannasta. Onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä korjata tilannetta.

Aloitin melontaharrastuksen vuonna 2016, ja oman kajakin hankin pari vuotta sitten. Vedessä olen aina ollut mielelläni, kilpauintiakin olen harrastanut monta vuotta. Mutta vasta kajakin hankinta tarjosi minulle aivan uuden retkeilynäkökulman. Kajakissa istuessa saa olla ihanalla tavalla yhtä veden kanssa. Nautin, kun vesi roiskuu ja aallot heiluttavat minua. Melontaharrastuksen ansiosta olen päässyt itsenäisesti tutustumaan Rauman saaristoon aina Selkämeren kansallispuistoon asti.

Koska Selkämeren kansallispuisto sisältää lähinnä merenalaista luontoa, ilman minkäänlaista vedessä liikkuvaa kulkuvälinettä sinne on liki mahdotonta päästä. Rauman edustalla Selkämeren kansallispuistoon kuuluu lisäksi ulkosaaristoa, nuo karut ja kivikkoiset luodot, jossa merilokit ja haahkat viihtyvät. Lisää Selkämeren luonnosta voit lukea Luontoon.fi-sivustolta.

Mantereelta matkaa kansallispuiston alueelle kertyy vajaat kymmenen kilometriä. Vaihtoehtoisia melontareittejä löytyy useita, riippuen lähtöpaikastakin. Tässä retkikertomus kohtuullisen suojaisasta melontaretkestä.

Siikluomasta Bokreiveille ja takaisin

Matka 17 km
Aika 5–6 tuntia
Siikluoman veneenlaskupaikka, N 6796030 E 202161,5
Keskivaikea reitti

Melontaretkeni alkoi Siikluoman veneenlaskupaikalta. Rauman keskustasta sinne on matkaa noin kahdeksan kilometriä. Määränpääni oli Selkämeren kansallispuiston Bokreivin saaret, ja halusin asettaa lähtöpisteen mahdollisimman lähelle sitä, jotta matkan tekisi helposti päivässä. Jos haluaa yön yli kestävälle melonnalle, matkaan voi lähteä vaikka Otanlahdesta tai Syväraumanlahdesta Raumalta, niin saa helposti pidemmän melontamatkan.

Mukaan pakkasin vaihtovaatteet, evästä, varamelan, kartan sekä kännykän. Ehdoton varuste keväällä meloessa on kuivapuku, koska vesi on todella kylmää, ja yksin ollessa apu ei ole kovin lähellä, jos sattuu kaatumaan. Myös pelastautuminen yksin kajakin kanssa pitää olla hallussa, jotta ulkosaaristoon merelle voi lähteä.

Lähdin heti aamulla matkaan, ja merellä oli todella rauhallista. Tuuli ei käynyt juuri yhtään, ja sain meloa leppoisasti Reksaaren rantaa. Ainoa ääni oli vesilintujen aamulaulu. Merellä näkee aina paljon lintuja. Menomatkalla näin muun muassa kyhmyjoutsenia, merihanhia, tiiroja, selkä-, harmaa- ja merilokkeja sekä telkkiä. Koko menomatkan aikana vastaan tuli vain yksi veneilijä, ja yhden mökin pihassa heilutteli mökkeilijä.

Seuratessa Reksaaren lounaisrantaa kohti Nurmeksen pohjoiskärkeä melontamatka sujui joutuisasti, noin tunnissa olin jo Ristinperän vanhan kalastajatilan kohdalla. Nurmeksen pohjoiskärjessä olisi ollut nuotiopaikka, mutta päätin jatkaa matkaa suoraan kohti määränpäätä, Selkämeren kansallispuistoa. Valitsin menomatkalla melontareitin saarien suojasta, vaikkakin keli näytti todella tyyneltä. Merenpinta oli matalalla, mutta kajakilla pääsi hyvin menemään matalistakin kohdista. Jutun lopussa olevasta kartasta näkee kuljetun reitin.

Kun ulkosaaret siintivät jo näkökentässä, yllätykseksi näin siellä liikettä: kalastaja oli lähtenyt aamuvarhain jo verkkoja kokemaan.

Saavuin määränpäähäni odotettua vaivattomammin johtuen tyynestä kelistä. Rantauduin Pohjan Bokreivin eteläpuolella sivaitsevalle saarelle nimeltään Koppelkrunni. Kuivapukuni ansiosta rantautumiset ovat helppoja, koska voin hypätä kajakista pois pari metriä ennen kuivalle maalle astumista ilman, että kastun. Käytän jaloissa usein Crocseja, etteivät kuivapuvun jalkaosat vaurioidu terävistä kivistä.

Vedin menopelini rantaan ja kaivoin säilytyslokerosta eväsreppuni. Kiireisen arjen keskellä tuntui upealta istua täysin yksin kiven päällä ihailemassa upeaa avointa merimaisemaa. Tarkkailin haahkojen ja lokkien touhuja ja näkyi siellä pari merimetsoakin. Haahkat kuuluvat ulkosaarien tunnuslintuihin, ja minuun juurikin haahkat ovat tehneet vaikutuksen. Jotenkin niiden jykevä ulkonäkö on silmääni miellyttävä, nokka kuin vanhanaikainen ovikiila. Tällä kertaa en edes yrittänyt napata linnuista kuvia, koska mukanani oli vain kännykkäkamera. Söin eväät ja nautiskelin hetken rauhallisuudesta.

Huomaathan! Lintujen pesimäaikaan pitää olla tarkkana, ettei mene häiritsemään pesintää. Turhaa liikehdintää pesimäsaarien lähistöllä kannattaa välttää. Selkämeren kansallispuistolle ei ole vielä annettu järjestyssääntöä, mutta sellainen annetaan lähitulevisuudessa. Järjestyssääntö löytyy Luontoon.fi-sivustolta, ja siitä voi tarkistaa, mitkä kansallispuiston alueet kuuluvat rajoitusalueeseen, eli minne ei tule rantautua. Koppelkrunni ei tule olemaan osa rajoitusaluetta.

Paluumatkani poikkesi hieman tulomatkastani. Kiersin pienet saaret Nurmeksen edustalta pohjoispuolelta. Bokreivin alue on matalikkoa, joten meloessa ihailin välillä merenalaista elämää, tällä kertaa vesikin oli kirkasta. Kiersin tarkoituksella rannat vähän kauempaa, jotta sain nauttia edes pienestä aallokosta. Vaikka oli vasta huhtikuun loppu, vesi tuntui jotenkin lämpimältä, kun roiskutin sitä välillä päälleni. Ehkä aurinko oli ehtinyt jo lämmittää pintaveden.

Etenin nopeasti myötäisessä tuulessa, ja pian olinkin jo Reksaaren rannoilla. Matkalla nappasin kuvan Reksaaren kahvilasta sekä vierasvenesatamasta. Reksaaressa on myös tutustumisen arvoinen luontopolku. Meloin takaisin Siikluoman veneenlaskupaikalle joutsenen saattelemana, ja merimatkani oli päättynyt.

Siinä missä mantereella, myös merellä sijaitsevat kansallispuistot tarjoavat huimia luontoelämyksiä. Merellä luonnonvoimat ovat läsnä koko ajan, ja merellä kulkiessa siihen tuleekin suhtautua vakavasti. Ilma merellä saattaa vaihtua nopeastikin. Tuuli voi yltyä yhtäkkiä kovaksi. Kun suunnittelee melontareittiä, kannattaa etäisyys rantaan ajatella niin, että sen pystyisi kaatuessaan uimaan, mikäli ei pääse pelastautumaan takaisin kajakkiin. Myös veden lämpötila tulee huomioida.

Kuivapuku on hyvä hankinta, jos haluaa pidentää melontakautta keväälle ja syksyyn. Meloessa käytetään yleensä melontaliiviä, joka ei kuiteenkaan kelluta kokonaan. Jos on vähänkin epävarma uimataidosta, voi myös käyttää pelastusliiviä. Muita tarvikkeita kajakkimelontaan ovat tietysti aukkopeite ja vedenpitävät pussukat, jonne voi säilöä tärkeät tavarat. Itse otan usein vielä mukaan varamelan, jotta matka ei pysähdy vaikka mela menisikin rikki tai tippuisi jonnekin.

Rauman saaristo tarjoaa melojalle paljon turvallisia melontareittejä, ja ne onkin koottu kaikki yhteen esitteeseen: Raumanmeri. Raumalla kajakin voi vuokrata vaikka minulta, lisää voit katsoa sivuiltani Rannikon Seikkailut. Rauman merellisistä nähtävyyksistä voit lukea Visit Rauman sivuilla: Meri ja Saaristo.