Meloen läpi kansallispuiston ja kahden erämaa-alueen – historiallinen Ivalojoki

Patikointia 15–45 km, melontaa n. 150 km
Kulkuaika 1–2 viikkoa
Helppo vaellusreittinä, mutta vaatii taidot ja retkeilykokemuksen pärjätäkseen erämaan olosuhteissa. Kohde on helppo koskimelontakohde, mutta vaatii perustaidot koskimelonnasta (harjoittele taidot aina lähellä apua). Kosket muuttuvat paljon virtaaman mukaan ja vaikeustaso muuttuu myös käytettävästä kanootista/kajakista/lautasta.
Lähtöpaikka kartalla, lopetuspaikka kartalla
Tulipaikkoja reilusti (tutustu eri alueiden sääntöihin)

Teimme 31.6.–11.7.2019 12-päiväisen melonta- ja vaellusreissun, jossa meloimme käytännössä läpi koko Ivalojoen, aloittaen yläjuoksulta. Matkamme alkoi jättämällä automme melonnan suunnitellulle lopetuspaikalle, ja ja lähdimme ajamaan toisella autollamme vaelluksen aloituspaikalle. Meitä oli kolmen hengin tiimi, minä, vaimoni Katja ja ruotsalainen ystävämme Johan.

Packraft-harrastajilta kuulee usein sanonnan, ”joki on ansaittava” ja tällä asenteella lähdimme matkaan. Jätimme automme parkkipaikalle keskellä Puljun erämaa-aluetta halkovaa tietä. Tarkoituksemme oli lähteä kävellen Korsajärvelle, josta meloisimme Ivalojoen alkupisteille ja laskisimme jokea Ivalon lentoaseman nurkille.

Alun perin meillä oli aivan eri suunnitelmat, kohteena Pohjois-Ruotsi, mutta yksi ryhmämme jäsen joutui perumaan kesän retkensä. Johan halusi päästä melomaan koskiin jonnekin Suomeen Ally-kanootillansa, ja olin ehdottanut hänelle Ivalojokea, aloituspaikaksi Kutturaa. Aloin kuitenkin miettiä, että kohde on liian haastava ensimmäistä kertaa kanootilla koskissa melovalle, joten lähdimme vaimoni kanssa Johanin seuraksi, muutimme vain lähtöpaikan Kutturasta Puljun erämaa-alueeksi, jotta saamme paremman seikkailun.

Johanin tarkoitus oli kantaa kahta rinkkaa vuorotellen, toisessa oli retkeilyvarusteet ja toisessa Ally-kanootti. Matkaa Korsajärvelle on parkkipaikalta noin 15 kilometriä, ja kuvittelimme sen onnistuvan päivässä kuten normaaleilla packraft-reissuilla. Jätimme ruokakätkön sillalle lähelle Ivalon Mattia. Laskimme, että nopeimmillaan kävelemme päivässä melonnan lähtöpaikalle ja melomme kaksi päivää sillalle, joten 3–4 päivää kestäisi matka ruokakätkölle. Otimme 4 päivän muonat mukaamme ja loput odottaisivat kätköllä, näin säästämme paljon kantamuksien painossa.

Ensimmäinen yö meni lähellä autoa. Toisena päivänä aloitimme kunnolla etenemisen, mutta se oli painavan Ally-kanootin takia erittäin hidasta. Huomasimme, ettei matka oikein edennyt tarpeeksi nopeasti taktiikalla, jossa Johan kantoi toista reppua ensin muutama sata metriä, palasi toiselle ja taas muutama sata metriä… Rinkka oli aina vaikea löytää tiheästä kasvillisuudesta, joten päätimme, että jään tulille toisen rinkan kanssa, Johan ja Katja patikoivat lähelle Korsajärveä, Katja jää sinne ja Johan tulee hakemaan toisen rinkkansa.

Matka menikin melko hyvin, kunnes suuntasimme vaimoni leiriin Johanin kanssa. Välillä ylimielisyyden vuoksi en katsonut karttaa tarpeeksi usein ja seuraamuksena kiersimme suota ympäri niin, että suuntavaisto teki tepposet. Kävelimme vähintään 5 km ylimääräistä tyhmän sekoiluni takia. Jäimme leiriin Vietkajärvelle, sama järvi, jossa olimme olleet hiihtovaelluksella pari vuotta aikaisemmin.

Vaikka olikin keskikesä, lämpömittari näytti päivälläkin vain 6 astetta, vettä satoi aamusta yöhön ja keli oli melko suhmuisen viileä. Normaalisti tämä laittaisi mielet maihin, mutta meille joki-ihmisille se on yleensä ilon asia – se tietää, että joessa on nyt parempi virtaama. Ei myöskään tarvinnut paljoa välittää hyttysistä. Olimme Katjan kanssa käyneet Korsatuvalla hiihtovaelluksellamme, joten vihjailimme, että siellä olisi sauna käytössä. Meloimme Ally-kanootilla Vietkajärven yli ja jatkoimme siitä kävellen.

Päätimmekin, että ei välitetä vaatteiden kastumisesta ja mennään soiden yli niin, että helähtää. Jätimme Johanin Ally-rinkan Vietkajärvelle ja marssimme Korsatuvalle. Katja jäi lämmittämään tupaa ja saunaa sekä kantamaan vettä, kun me Johanin kanssa lähdimme vielä hakemaan viimeisiä tavaroita yhdessä. Löysimme nopeamman reitin poroaitaa pitkin, minkä menimme lähes juosten. Meloimme Allyn järven pohjoispäähän, tavarat kasaan kahteen rinkkaan ja pikamarssia takaisin tuvalle.

Korsatupa on romanttinen vanha tupa keskellä Puljun erämaata. Paikalle on aika vetistä tulla sulan maan aikaan, ja talvella ei sitten saa muuten tupaa millään lämpimäksi, koska takasta johtaa piippu suoraan ulos. En suosittele tätä talvella tupakohteeksi. Myöskin 26 asteen pakkasessa sauna lämpeni hiihtovaelluksellamme todella hitaasti.

Näin kesäaikaan tupa lämpesi mukavasti ja saimme kuivatettua kaikki vaatteemme. Yleensä emme antaisi vaatteiden kastua näin, mutta tällä kertaa emme välittäneet. Käytän vaelluksilla nykyään taktiikkaa, jossa annan kenkien kastua suosiolla. Suosittelen kokeilemaan, se toimii hyvin ainakin paikoissa, joissa on paljon joen ylityksiä tai suokävelyä. Vedenpitävät kengät tuppaavat näissä hörppimään vettä joka tapauksessa, ja sen jälkeen niitä ei kuivaksi saakaan. Kevyt kenkä suossa kävellen säästää muutenkin paljon voimia.

Paras hetki tällaisissa vaelluksissa on se, kun pääsee vesille. Ei tarvitse enää kantaa raskaita rinkkoja, ja matka alkaa taittua nopeammin. Olimme käyttäneet jo puolet ruokavaroistamme, ja jäljellä olisi reilut 50 kilometriä melomista. Ruokaa oli enää kahdelle päivälle. Aloitimme melomisen Korsajärveltä.

Löysimme Korsajärveltä hiihtovaelluksella käyttämämme leiripaikan. Tässä kohtaa järveä ei ole rannalla montaakaan leiriin sopivaa paikkaa ja muistan, kun lapioimme lunta, niin alta löytyi valmiiksi pilkottuja polttopuita. Nyt löysimme paikalta myös paljon roskia, kaljatölkkejä ja puoliksi palaneita puita. Poltimme roskat, joita voi polttaa ja loput keräsimme mukaamme. Keräsimme muutenkin matkan varrelta kaikki löytämämme roskat. Ei niitä onneksi paljoa löytynyt.

En ottanut kuvia hauskasta ensimmäisestä purosta, joka laskee Korsajärveltä Ivalojokeen, mutta minulla on siitä videomateriaalia, löydät videon artikkelin lopusta. Meillä oli vaimoni kanssa käytössämme packraftit ja Johanilla Ally-kanootti. Tekemämme melontareitti on ehkä hiukan tylsä packraftille (vain pieniä koskia), mutta ensimmäistä kertaa kanootin kanssa koskessa puuhastelevalle Ivalojoki antaa haastavat, tekniset puitteet. Tässä vaiheessa matkaa siirryimme Puljun erämaa-alueelta Lemmenjoen kansallispuiston alueelle.

Johan on melko kokenut koskimeloja packraftillä, mutta kanootin kanssa hänellä ei ollut kokemusta koskista lainkaan. Ensimmäinen päivä meni helpoissa I-tason koskissa (helpoin koskiluokitus) meloen. Oppimiskaaren kannalta ajateltuna tämä oli hyvä tyyli aloittaa.

Meillä oli vielä 30 kilometriä jäljellä ruokakätkölle, kun ruokamme loppui. Yleensä tällainen matka alavirtaan jokea pitkin ei ole paha päivämatka, mutta saimme koko retkemme ajan taistella kovaa vastatuulta vastaan. Matkamme eteni hiukan liian hitaasti ja päätimme, että Katja hyppää Johanin kanssa melomaan kanootilla, ja minä remmon perässä packraftillä minkä jaksan. Pääsimme ruokakätkölle illan hämärtyessä, ja jatkoimme kätköltä vielä muutaman kilometrin verran eteenpäin, jonne jäimme leiriin kahdeksi päiväksi.

Koskenlasku Ivalojoen yläpäässä oli melko helppoa, saimme hyvät virtaamat koko ajan jatkuvan vesisateen ansiosta. Joki saattaa olla todella matala kesällä, jolloin se muuttuu hyvin tekniseksi.

Eräily ja melonta kuuluisalla joella oli todella mukavaa. Kalastusluvat olivat sen verran kalliit ja saapumisemme eri kalastussektoreille oli etukäteen epäselvää, joten emme olleet tällä kertaa ostaneet kalalupia.

Emme olleet vielä myöskään nähneet yhtäkään ihmistä missään.

Saavuimme lopulta Kutturaan, josta alkaa Ivalojoen suosittu melontareitti. Tästä alkoi myös Hammastunturin erämaa-alue, jossa kävin tekemässä hiihtovaelluksen samoissa maisemissa joku vuosi takaperin. Kutturan sillan luota löytyy parkkipaikka, jonne auton saa helposti jätettyä parkkiin.

Kokenut kanoottimeloja Asko Ristolainen kirjoitti myös tarinaa, joka alkoi tästä. Askolla on yksityiskohtaisempaa tietoa reitistä kirjoituksessaan, joten kannattaa lukaista sekin läpi. Itsekin kyselin häneltä neuvoja ennen lähtöämme.

Kaikki varmaan tietävät Ivalojoen historian kultajokena. Mekin päätimme huuhtoa kultaa! Lapsuuden haaveeni on ollut päästä Lappiin erämaahan kultaa huuhtomaan, nyt se on tehty! Joo, ei löytynyt mitään…

Hinasimme välillä toista packraftia kanootilla ja vaihdoimme edestakaisin melojia niin, että kaikki pääsivät testaamaan vähän kaikkea. Melominen kanootilla ei ollut vaikeaa, mutta se ei ihan kääntynyt samalla tavalla, kuin packraft. Joten laskulinjat eivät aina menneet ihan niin, kuin oli suunnitellut…

Vaikka alue on erämaa-alue, ei tämä melontareitti ole enää niin erämainen. Ihmisen kädenjälki näkyy aina välillä, kun rannoilla on tupia ja tulipaikkoja. Tämä kanjoniosuus on kuitenkin reitin hienointa osaa maisemiltaan.

Maisemat vaihtuvat melko vilkkaasti ja ehkä jos uudestaan tulen Ivalojoelle, käyttäisin enemmän aikaa tällä osuudella paikkoja tutkien. Varmaan tekisin myös päiväretkiä kävellen.

Vaikka paikkaa suositellaan myös aloittelijoille, niin en suosittele lähtemään uutta lajia harjoittelemaan erämaahan. Perustaidot kannattaa opetella turvallisemmassa ympäristössä, josta saa apua myös helpommin, jos jotain tapahtuu. Kävimme tarkastamassa koskia ja suunnittelemassa ajolinjoja rannalta ennen laskua. Meillä on myös kuivapuvut, kypärät ja turvallisuusvälineet. Minä ja Katja olemme käyneet myös Rescue 3 -koskipelastajakoulutuksen, joten osaamme käyttää pelastusvälineitä myös muunakin, kuin koristeena.

Törmäsimme myös tutkijoihin, jotka kävivät tutkimassa rantoja ja kirjasivat löytämiään eri kasveja luetteloon. Heillä oli kuulemma myös packraftit käytössään. Upea oivallus! Näinhän tekevät myös tutkijat ulkomailla, kuten Grand Canyonilla.

Rannoilta löytää kukkien lisäksi muutakin ihailtavaa, kuten hiidenkirnuja.

Isommatkin aallot onnistuvat paremmin, kun linjat suunnittelee etukäteen. Tämä koski näytti niin kivalta, että jäin aaltoon harjoittelemaan pitkäksi aikaa ensin packraftin kanssa, ja sitten kannoimme myös kanootin takaisin ylös ja laskimme sen uudestaan alas niin, että minäkin pääsin mukaan. Se ei mennyt ihan nappiin, voitte katsoa laskun videosta.

Tapasimme itävaltalaisen pariskunnan. He olivat lähteneet Kutturasta matkaan itsetehdyllä kanootilla. Puutavarat kanoottiin oli tilattu Ruotsista, ja he olivat meloneet Ivalojoen joskus 20 vuotta takaperin aikaisemmin. Tämä pariskunta ja herrasmies kajakilla olivat ainoat melojat, joihin törmäsimme matkamme aikana. Rannalla oli toki kalastajia aina välillä, varsinkin loppupäässä jokea.

Nähtävää riittää joka puolella. Ivalojoki on kyllä melojille sitä parasta, mitä Suomella on tarjota.

Hiukan alempana tuli vastaan silta. Tätä riippusiltaa pitkin pääsevät vaeltajat Ivalojoen Kultalaan. Tämä on alueen ehdoton vetonaula, jossa kannattaa käydä tutustumassa Ivalojoen mielenkiintoiseen historiaan!

”Ivalojoen kultamaat löysi virallisesti senaatin lähettämä retkikunta syyskuussa 1868. Varsinaisen kultaryntäyksen Ivalojoelle sai aikaan 2 kg kultaa, joka oli huuhdottu muutamassa viikossa syyskesällä 1869. Kaivajina olivat Kaliforniassa oppinsa saaneet oululainen Jakob Ervast ja raahelainen Nils Lepistö. Pian Ivalojoella oli satalukuinen miesjoukko onneaan koettamassa, ja viidessä vuodessa jokivarteen nousi nelisenkymmentä hirsi- ja turvemökkiä.”

Lähde: Luontoon.fi

Toista viikkoa kestänyt vesisade alkoi loppua ja lämpötila alkoi nousta juuri sopivasti, kun olimme ihailemassa museota.

Osassa rakennuksia saa käydä katselemassa paikkoja. Tässä on itse päärakennus.

Yleensä kun puhutaan kulttuurista, niin ihmiset miettivät teattereita ja kaupunkien nähtävyyksiä. Omasta mielestäni parhaiten Suomen kulttuuria ja historiaa pääsee tutkimaan Metsähallituksen kohteissa, jossa näkee miten oikeasti ihmiset ovat asuneet ja toimineet ennen vanhaan. Näitä paikkoja tutkien alkaa aina vain arvostamaan omia esi-isiään enemmän ja enemmän. Helppo meidän on leikkiä kumiveneillä ja kuivapuvuilla, ennen vanhaan meininki oli hiukan toisenlainen.

Koska paikan päällä ei ollut kuin muutama kalastaja varaustuvan puolella, päätimme jäädä tänne fiilistelemään ja vietimme yömme Kultalan autiotuvassa. Illalla paikalle tuli paikallinen mies moottoriveneellään ja juttelimme hänen kanssaan hetken nuotiolla. Eipä täällä mitään sellaista ruuhkaa ollut, mitä etukäteen pelkäsin. Varmasti kylmät ja sateiset ilmat taas auttoivat meitä.

Ja matka jatkui! Ilma oli jälleen hiukan pilvinen, mutta vesisade oli loppunut. Harmauteen oli jo tottunut, mutta kyllä auringonpaiste aina olisi mukavaa tässä vaiheessa melontaa, kun joen virtaamakaan ei enää kerkeä laskea merkittävästi.

Kanjonimainen osuus alkoi loppua. Tällä osuudella on paljon nähtävää. Ensi kerralla vietämme enemmän aikaa joella kanjoniosuudella.

Myös kanoottimelonta alkoi kiinnostaa. Kanootilla pääsee packraftiin verrattuna hiukan nopeampaa vauhtia tai halutessaan samaa vauhtia, mutta pienemmällä energialla. Kanootti sopii Suomen vesistöihin todella hyvin ja pisti miettimään, jos joskus ostaisi moisen vekottimen itselleen…

Joen penkoilla näkee jos mitäkin kullanhuuhdontaan liittyvää rakennelmaa. Tämä hässäkkä on lautta, jolla on huuhdottu kultaa suoraan joesta.

Kanjonimaisen osuuden loputtua alkaa tulla hiekkaisempaa maisemaa. Näillä nurkilla riittää täydellisiä leiripaikkoja. Eipä niistä puutetta ollut joen varrella ihan yläjuoksua lukuun ottamatta muutenkaan.

Eväshetki on paras hetki. Evästellessä pääsi muutenkin tutkimaan jokea rannan puolelta ja paikka on kyllä lumoavan kaunis!

Jos minulta kysytään, niin Suomi on maailman paras maa retkeilyyn. Tälläkin reissulla meillä oli käytössä kaksi erämaa-aluetta ja yksi kansallispuisto. Erämaa-alueilla ja kansallispuistoilla ovat omat sääntönsä (jokaisella kansallispuistolla omansa). Osan matkasta menimme myös jokamiehenoikeuksilla, suosittelen etukäteen aina tutustumaan jokaisen alueen sääntöihin.

Viimeinen ilta menikin täydellisessä leiripaikassa. Juuri tällaisia hetkiä tulimme hakemaan ja saimme sen juuri sopivasti viimeisenä päivänä.

Joen varrella kauneimmissa paikoista löytyi aina valmiit nuotiopohjat ja osasta jopa valmiit polttopuut.

Keskiyön maaginen hetki. Nämä ovat niitä lempihetkiäni. Näiden tunnelmien takia rakastan Lapin erämaita ja tiedän sydämeni kuuluvan tänne. Kaikki muu on humpuukia.

Täydellinen retki, täydellisessä porukassa. Melonta meni turvallisesti, mikä on aina tärkeintä. Näillä retkillä ystävyyssuhteet vahvistuvat ja olen niin onnekas, kun vaimoni rakastaa samoja asioita, kuin minäkin. Meillä on täydellinen elämä!

Seuraavana päivänä meloimme lopetuspisteelle. Lopetuspaikka on monessa paikassa huonosti merkattu, mutta autolla sinne löytää aika hyvin ja siellä oli veneenlaskupaikan kyltti. Meillä oli automme lentoaseman toisella puolella parkissa ja minun oli tarkoitus juosta sinne ja noutaa automme. Liftasin kuitenkin ensimmäistä ohiajavaa autoa ja paikalliseen vieraanvaraiseen tyyliin herra kyyditsi minut autollemme, eikä huolinut mitään korvausta.

Tässä on vielä retki videoituna, englanniksi puhuttuna. Videolla on tyhmää huumoria, älä välitä siitä:

Jos pidit videoistani, laita kanavani seurantaan ja saat jatkossa taatusti lisää videoita, seikkailen ympäri vuoden, ympäri Suomen. Löydät minut myös Instagramista ja blogini, sekä kuvagalleriani löytyvät täältä.

2 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.