Mäyrävuoren talvimaisemia makustelemassa, Jyväskylä

Teki taas mieli pienelle lumikenkäretkelle, johonkin lähiseudun paikkaan, minne pääsisi helposti. Muistin paikan, jossa en ollut jostain syystä tullut ikinä käyneeksi, vaikka olinkin kehuja kuullut: Mäyrävuoren.

Lähtöpaikka kartalla

Mäyrävuori on kunnioitettavan korkuinen nyppylä ihan Jääskelän vieressä. Niinpä Mäyrävuoriretkeen voi yhdistää myös Jääskelän luontopolun kiertämisen, jos oikein innostuu.

Mikäli paikalle saapuu autolla, kuten useimmat tekevätkin, voi nelipyöräisen parkkeerata Jääskelän luontopolun pysäköintipaikalle. Niin tein minäkin. Lauantaisena talvi-iltapäivänä autoja oli parkissa siellä vain pari muuta.

Kävelin p-paikalta joitakin satoja metrejä paluusuuntaan lumikengät kainalossa, kunnes tulin sen kuusen juurelle, jonka juurella ei ollut asuntoa, vaan pieni, osittain lumen peittämä kyltti: Mäyrävuori.

Se polku oli tietenkin paksun lumikerroksen peitossa, mutta ilokseni joku toinen kulkija oli käynyt – ehkä viikkoa aiemmin – retkellä Mäyrävuoren suunnassa. Muuten olisikin pitänyt ottaa puhelin karttasovelluksineen esiin, jotta oikea reitti olisi löytynyt!

Napsautin lumikenkien soljet kiinni ja lähdin taivaltamaan kevyen lumikerroksen peittämien jälkien uraa loivasti ylämäkeen.

Lumi oli Mäyrävuorellakin intoutunut takertumaan puihin ja vääntämään hennompia kaarelle. Kunhan nyt eivät napsahtaisi poikki. Ainakaan kovin monet.

Kulku vitivalkoisessa metsässä kävi vähitellen hieman raskaammaksi, kun ylämäkitaival jatkui. Tai no, olisi sitä muutenkin tullut pysähdeltyä, sen verran suloisen näköistä kaikki oli! Puhdasta, hiljaista, levollista.

Vähitellen huomasin olevani jo aika ylhäällä, sillä sen hienoimman näköisen männyn vierestä pääsin jo tähyämään naapurinyppylöille.

Iso Tontunvuori? Vasikkavuori? Molemmat olivat kartan mukaan pohjoispuolellani.

Vielä meni hetki, ja sitten saavuin rinteellä paikkaan, josta avautui jo ihan oikeasti Päijännemaisemaa kaukaisuuteen. Kuinka mahtava näköalapaikka! Miksen ollut käynyt täällä jo aiemmin? Ja oikeasti, onneksi älysin tulla nyt!

Retkeäni ei ollut siunattu auringonpaisteella ja sinitaivaalla, mutta siitä viis, sillä jotain niin jylhän kaunista tässä graafisen kauniissa, niukkasävyisessä maisemassa oli, että se täytti maisemankaipuuni täydellisesti sellaisenaan.

Jos sinitaivainen maisema onkin ihana, on myös tässä harmaan, mustan ja valkoisen sävyjen täyttämässä miljöössä jotain käsittämättömän lumoavaa.

Kun käännyin Mäyrävuoren maisemapaikalta tallaamaan lumikengilläni samaa reittiä takaisin lähtöpaikalle, tuumasin, että täällä on ehdottomasti käytävä muinakin vuodenaikoina makustelemassa. Sen verran hieno paikka!

Miten Mäyrävuorelle löytää?

Jääskelään on Jyväskylän keskustasta noin 14 km. Polku näköalapaikalle ja lähin eli Jääskelän luontopolun pysäköintipaikka on merkitty Jääskelän ulkoilualueen karttaan. P-paikalta Mäyrävuorelle nousevan polun alkuun on matkaa tietä pitkin noin 400 metriä.

Juttu julkaistu alun perin Jalkaisin-blogissa.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.