Mäyräkallion luolasto, Lapinjärvi

Lapinjärven Mäyräkalliolta tiesin jo ennakkoon löytyvän jotain näkemisen arvoista, jopa poikkeuksellisen päräyttävää. Vaikka en ollut paikalla itse käynytkään, uskalsin ehdottaa sen yhdeksi kiertokohteeksi, kun läksin Suomen luolaseuran Dare Talvitien kanssa opastamaan Helsingin Sanomien Maria Petterssonia matkalle Uudenmaan vähemmän tunnetuille puolille.

Ajoimme metsätien haaraan, josta jalkauduimme. Kohti Mäyräkalliota näytti vievän metsäautotie. Alunmatkaa se oli hyvinkin ajokelpoisen näköinen, mutta mitä lähemmäs kalliota pääsimme, sitä huonomaksi uraksi se muuttui. Viimein tuli kohta, jossa joku uhkarohkea geokätköilijä oli kääntynyt maastossa ympäri.

Kauempana kohsi valtava jyrkänne. Vaikka edessä oli pusikoita, saattoi tielle ati erottaa, että meidän ja jyrkänteen välissä oli paljon todella massiivisia lohkareita. Sitä, oliko niiden välissä luolia ei tielle erottanut. Ainoa tapa saada asiasta selvä oli mennä katsomaan itse.

Minua ei sen enempiä tarvinnut yllyttää, vaan kohta kuljin pitkin lohakareita ja niiden väliin jääviä tiloja. Pitkään ei tarvinnut työtä tehdä, kun ensimmäinen luolan mitat kirkkaasti täyttävä onkalo löytyi valtavan koholleen jääneen lohkareen alta. Sinne könyttyäni Dare tuli vastaan onkalon toiselta laidalta. Totesimme kyseisen olevan liian pieni ollakseen se, jota olimme hakemassa.

Seuraavaksi kiersin pidempää lohkareikon ulkoreinaa myötäillen ja sopivasta kolosta pujahtin taas lähemmäs kalliojyrkänteen juurta. Kapeasta raosta kuusen kupeen alitettuani oikealla avautui lupaavan näköinen suuaukko. Lähempi tarkastelu kertoi, että olimme löytäneet etsimämme.

Edessä avautui suomalaisittan hyvin tilava huone, josta luola jatkui muutamanakin haarana. Osa hieman avonaisempia, osa avorakoihin liittyviä. Päähaara vei alas rinteen myötäisesti luolan pimeimpiin osiin.

Seurasin ensin alasmenevää haaraa. Etenemään pystyi kaikkinensa hyvinkin yli 20 metriä. Jossain kohtaa kulku kapeni ujuttautumista vaativaksi avautuakseen taas valjemmäksi. Lopulta tämäkin haara johti arvorakoon, josta tosin pystyi kiipeämään toisen luolan suuaukolle taas ylärinteen puolelle.

Seuraavaksi palastin pääsaliin, josta jatkoin kallionsuuntaista sivuhaaraa pitkin. Tämä reiti johti avonaiseen osaan, jossa kuitenkin sen verran oli kalliolippaa päällä, että sen suojissa pääsi siirtymään seuraavan onkaloon. Tämän reitin huomioiden luolan kuljettavissa oleva pituus olisi selvästi yli 20 metriä, jopa yli 30.

Tuosta haarasta pääsi edelleen ulos aivan kallion juurelle, jossa mielikuvitusta kutkuttelevan suuri kalliopaasi nojasi ulos kalliosta. Sen ja emävuoren väliin jäi kapea rako, jota pitkin saattoi hivuttautua ylös kohti korkeuksia. Dare kipusi nelisen metriä, mutta silti hänen nousemansa matka ei näyttänyt miltään kalliopaaden kokonaiskorkeuden rinnalla.

Vastaavia rakoja ja muodostelmia oli vielä muutama kappale eteenpäin kallionjuurta jatkaessamme, mutta tuon suurimman veroisiksi niistä ei noussut yksikään. Samoin niiden juurella oli vielä koko joukko luolanmitat täyttäviä onkaloita, jotka itsessään olisivat hyvinkin olleet kiehtovia. Vaan tässä kun olimme kaiken kiehtovan keskellä, veivät tuo jylhä kalliopaasi ja valtava pääluola sokkeloineen pisimmän korren.

Puikkelehdimme takaisin tulosuuntaamme kivien välistä, kallion juurta ja lohkareiden alta. Kuin varkain kello oli kiirinyt kaksi-kolme tuntia eteenpäin. Siitäkin huolimatta paikassa olisi ollut vielä paljon tutkittavaa. Meidän oli kuitenkin otettava kurssi kohti ateriaa ja seuraavaa seikkalua, joka oli suuuntautuva kauniiksi ja kiehtovaksi kehuttuun, mutta vain harvojen tuntemaan karstiluolaan Sipoossa.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6728756 E 449120