Mannanmäen näkötorni Hämeenkyrössä

Muutamia vuosia sitten bongasin kolmostien varrelta uuden näköalapaikan kyltin. Tapani mukaan pistin nimen mieleeni ja ajattelin, että tuolla pitää käydä tutustumassa paikkaan ajan kanssa. Viime heinäkuussa tuo tilaisuus tuli.

Vuonna 1918 käydyn Mannanmäen taistelun muistoksi 1938 rakennettu muistomerkki ja näkötorni on kunnostettu vapaaehtoisvoimin ja avattiin uudestaan yleisölle 2013. Näkötorni on auki kesäaikaan viikonloppupainotteisesti. Aukioloajat kannattaa tarkistaa ennen käyntiä. Toimintaa pyöritetään paikallisten toimijoiden avulla.

Mannanmäki sijaitsee Kyröskosken kylän pohjoispuolella, Järvenkylänjärven ja suuren Kyrösjärven väliin jäävällä harjanteella. Näkötornille vie pieni hiekkatie kolmostieltä. Opastus on perille asti. Tie tornille on jyrkkä ja käyntimme aikaan kuoppainen. Muutaman mutkan jälkeen näkötorni tulee esille.

Näkötornin juurelta on jo komeat harjumaisemat. Tämä kukkula on jäänyt ympäröivän puuston piiloon. Tullessamme paikalla ei ollut lisäksemme muita kävijöitä. Kävelimme sisään rakennuksen ovesta. Tulimme pieneen aulaan, jossa kerrottiin tornin pääsymaksusta (1,-). Kiipesimme toiseen kerrokseen maksamaan ja kapusimme loput portaat ulkotasanteelle. Ilmassa oli sateen uhkaa ja tuuli tuli jo ovella vastaaan.

Mannanmaki

Kilometrien päässä näkyi saderintama lähestymässä Kyrösjärven suunnalta. 167 metrin korkeudessa sijaitseva Mannanmäen torni nousee puuston yläpuolelle ja kauniina päivänä näkee kauas. Maisemat yltävät kauas yli Kyrösjärven.

Tornin ulkotasanteella tuntui saderintaman mukanaan tuoma tuuli, joten viimassa seisomisen jälkeen tornin kahvilan lämmin kahvi ja piirakka jäätelöllä höystettynä oli mitä parasta! Käynnin kruunasi lämminsydämisen oppaan kertomat taustat tornin historiasta.

Mannanmaki4

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6845798 E 296397.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.