Maisemapaikka Korpilahdella

Kaunis syyspäivä houkutti pienelle retkelle johonkin lähelle. Hetki kartan tutkimista ja kohteeksi valikoitui Korpilahdella sijaitseva Haukkavuori.

Haukkavuori sisältyy 13 kilometriä pitkään Haukankierros-nimiseen reittiin, jota olimme yrittäneet kiertää pari vuotta aikaisemmin. Reitti oli kuitenkin niin huonosti merkattu, että eksyimme. Homma jäi kaivelemaan, joten vuorelle päätettiin suunnata ilman koko reitin kahlaamista.

Kun Haukkavuori läheni, aloimme tarkkailla mistä polku lähtee. Autolle oli levikkeet tien molemmin puolin jonkun matkan päässä polusta. Haukankierros kulkee pitkin hiekkateitä ja pisto Haukkavuorelle on ainoa polkuosuus reitistä. Asun hiekkatien varressa ja kaipaan reiteiltä nimenomaan polkuja, joten siitäkin syystä halusin kulkea pelkän polkupätkän.

silta

Heti polun päässä olevasta kyltistä näki, että reittiä ei ole huollettu millään tavalla aikoihin. Vastassa voisi siis olla mitä tahansa, tai sitten ei mitään. Kallio siellä ainakin olisi vastassa. Ojan yli menevä pieni silta notkahti jalkojen alla, osa laudoista oli poikki. Kyltistä erotti kirjaimet, mutta ei erota kauaa.

kiviPolku oli kuitenkin kuljettu, se erottui maastosta aika selvästi. Matkan varrella oli vanha rajakivi, johon oli hakattu numeroita. Muutamassa kohtaa olisi vesurille ollut töitä, havut räiskivät vasten kasvoja. Noin puolen kilometrin jälkeen saavuimme kallion juurelle. Aarnialueen kyltti oli alkanut maastoutumaan ja oli kasvattanut tekstin peitoksi vihreän kerroksen.

IMG_8759

Siivot kulkijat toivotettiin tervetulleiksi.

IMG_8760Polku nousi jyrkästi kallion kylkeä pitkin. Olin iloinen, ettei ollut lapsia tai koiria mukana! Maasto oli aika liukas ja polku kulki toisinaan hurjan lähellä reunaa. Perillä Haukkavuoren laella maisemat kuitenkin palkitsivat.

IMG_8761

IMG_8766Puuhun kiinnitetyssä postilaatikossa oli vieraskirja. Olimme korkeammalla kuin vuoren alla kasvavien puiden latvat. Näköalat Päijänteelle oli hienot, eikä auringossa hohtava ruska yhtään huonontanut nautintoa.

IMG_8770

Tämä olisi ihana paikka piknikille!

kupilka-10

IMG_8778

Jatkoimme matkaa polkua pitkin vuorelta alas ja koukkasimme sitten takaisin polulle vuoren alareunaa seuraten. Halusimme nähdä maisemat myös alhaalta käsin.

Oikeassa olimme, Haukkavuori oli vähintään yhtä vaikuttava myös alhaalta katsottuna! Hurjat pystysuorat seinämät, halkeilleet jyrkänteet ja suurista kivistä muodostuneet lohkareikot vetivät hiljaiseksi.

IMG_8802

Kartta. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 6873692, E 424339.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.