Maisemalaavu mantereen laidalla – päiväretki Söderlångvikin poluilla

Aurinko paistoi, vesi kimmelsi ja merituuli puhalteli saaristokallioita kansoittavien käkkärämäntyjen väleistä. Kalliot ympärillämme kumpuilivat, rakoilivat, viettivät ja viettelivät kulkemaan. Laskimme yllämme kaartelevan kolme merikotkapariskuntaa, ja metsä vihersi. Ei kuulosta pienimmässäkään määrin helmikuulta, mutta mitäpä kuukausista tai kalentereista, kun Söderlångvikin luontopolku on hurmaava myös keskellä talvetonta talvea!

Kartta

Janareitti n. 2,5 km per suunta
Kulkuaika 2 h (+ eväs- ja haahuiluaika)
Helpohko/keskivaikea reitti
Tulenteko sallittu vain laavulla.

Pysäköintialueen reunalla, talon seinässä, on alueesta tyylitelty kartta.
Mäen päällä nököttävä suloinen tuulimylly.

Perinteistä poiketen lähdimme tunnustelemaan helmikuista kevätpäivää merkitylle luontopolulle, ja pienen pohdinnan jälkeen päätimme tavoitella Söderlångvikin kaunista laavua Kemiönsaaren lounaisimmassa nurkassa. Kumpikaan ei ollut koskaan ennen kuullut sanaakaan Söderlångvikista, eikä luontopolusta kerrottu informaatio Kemiön matkailun nettisivuilla valaissut asiaa paljoakaan. Avainsanat ‘merkitty’, ‘5 km’ ja ‘luontopolku’ riittivät kuitenkin tällä kertaa, joten hurautimme reippaasti Strömman kanavan yli ja Kemiönsaaren läpi.

Jätimme auton Söderlångvikin kartanon pihamaalle merkitylle pysäköintialueelle. Kartanon kahvilasta olisi ehkä voinut saada kartankin, ainakin nettisivujen mukaan, mutta kun se oli kovasti kiinni juuri viikonloppuisin, lähdimme vain tomerasti opastaulun osoittamaan suuntaan. Laulujoutsenpariskunta toivotti meidät komealla ylilennolla tervetulleiksi tänne meren ja mantereen liitoskohtaan, ja fanfaariensa saattelemana lähdimme kulkemaan hiekkatietä pitkin kohti seuraavaa mäennyppylää koristavaa puista tuulimyllyä.

Kallioiden laelta näkyy kirkkaalla säällä yllättävän kauas, ja ympäröivä puusto on erämaista.

Söderlångvikin laavulle johtaa tosiaan nimetön, mutta hyvin merkitty, edestakaisin noin 5 kilometrin mittainen luontopolku, joka kulkee pienenä polkuna niemenkärjen metsiköissä ja ennen kaikkea saaristokallioilla. Keltaiset opastemerkit näkyivät hyvin, vaikka kallioilla haahuillessamme ja keskusteluun uponneina olimmekin vähällä ajautua jonnekin aivan muualle. Ja hyvä, että merkinnät olivat kunnossa, sillä polkua tai laavua ei löydy esimerkiksi maasto- tai retkikartasta. Maisema haltioi, ja erinomaisin välimatkoin sekä strategisen kauniisiin paikkoihin sijoitetut penkit tarjosivat hyviä levähdyskohtia. Häkellyimme siitä, miten kauas näki jo lyhyenkin nousun jälkeen. Toisaalla metsää, toisaalla saaristoa silmänkantamattomiin. Ja kirkkaalla säällä katse kantoi varsin kauas.

Reitti on erinomaisesti merkitty.

Reitti ei ole helppo, muttei ylettömän haastavakaan. Saaristokalliot voivat ajoittain olla turkasen liukkaat, ja vain vähän tallatulle polulle ei ehkä huonojalkaisena kannata lähteä. Omin jaloin kulkeville lapsille arvioimme reitin soveltuvan oikein hyvin, ja varsinkin kuivalla ilmalla sulan maan aikaan alue on loputon leikkikenttä! Jos matkantekoa haluaa helpottaa, voi noin puolet matkasta taittaa kartanon omenatarhojen läpi kulkevaa hiekkatietä pitkin.

Metsä hohkasi vihreää helmikuussakin!

Polun kruununa on säväyttävä maisemalaavu, joka on kiintoisasti rakennettu ikään kuin kaksikammariseksi. Puolet laavusta on varattu tulipaikalle ja toinen puoli toimii lepoalueena. Laavun terassilla on hirsipöytä ja istuinpöllit ainakin kuudelle. Luksusta. Laavu sijaitsee tuulisella paikalla kallion laella, josta näkee kauniisti länteen. Lähempänä rantaa on luonnonsuojelualue. Laavulla ei ole huussia, ja alueen huollosta vastannee Söderlångvikin kartano.

Laavulla vietetyn pienen evästelytauon jälkeen otimme karttasovelluksen avuksi ja oikaisimme suoraan metsän läpi takaisin hiekkatielle. Retki oli ollut juuri sunnuntaille sopiva; virkistävä ja ilahduttava. Puiden välistä kuului yhdessä kohtaa kummaa mekastusta, jonka syypääksi osoittautui palokärki. Kertakaikkisen hassuääninen tapaus!

Hiekkatietä oli helppo ja kevyt taaplailla takaisin kartanolle, ja poikkesimme vielä uudemman kerran siinä pienellä suloisella myllyllä. Jos helmikuussa luonto on tavallaan karuimmillaan, niin tänne on kyllä kymmeniä syitä tulla uudestaan kesällä. Alueella on nimittäin läpikäytäväksi vielä pari pienempää polkua ja koko remontissa olevan kartanon alue.

Halipuut.

Hämmästyimme ja ihastuimme. Koko Söderlångvik – kartano, omeatarhat, mäen päällä odottava muinaishauta, käytännössä rakentamaton kalliometsäinen niemenkärki, lounasravintola ja kahvila, pilareina pientä hiekkarantaa reunustavat lepät – ansaitsee monta erillistä reissua. Omat silmäni osuivat jo alkumatkasta lahden vastarannalla kohoavaan Örisbergeniin…

Teksti: Karoliina Säkö
Kuvat: Jemina Kallio

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.