Maatialanharjun luontopolku kuljettaa tunnelmasta toiseen Nokialla

Reitti  5,2 km
Kulkuaika 2 tuntia
Paikka kartalla

Marraskuun viimeiselle viikonlopulle oli luvattu aurinkoa, joten suuntasimme Nokialle kohti Maatialanharjun luontopolkua. Autolle löytyi tilava parkkipaikka Kennonnokasta, jossa toimii kesäisin myös kesäteatteri. Bussillakin tähän pääsee esimerkiksi Tampereelta, pysäkin nimi on Kennonnokka ja aikataulun voi tarkistaa Tampereen seudun joukkoliikenteen sivuilta.

Nokian kaupungin nettisivuilla kerrottiin, että polun pituus olisi noin neljä kilometriä, mutta ensimmäinen kyltti kertoi pituudeksi 5,2 km. Kyllä sekin sopi meille. Reitti alkoi uuden näköisillä portailla, joita pitkin pääsi suoraan harjulle.


Taivas oli hohtavan sininen, ja polulle oli levitetty silmää kiehtova raitainen valojen ja varjojen matto. Vasemmalla alhaalla näkyi Vihnusjärvi. Mietin, voiko tuolla todella mennä polku, vai pitääkö tulla samoja jälkiä takaisin?


Polun varrelta löytyi mielenkiintoisia puita ja kiviä. Harjun korkeus hahmottui vielä selkeämmin, kun polku muuttui kapeaksi ja kulki hetken ihan soramontun reunalla.

Tukeva penkki odotti istujia aukion laidalla.

Polku oli suurimmaksi osaksi helppokulkuista. Ohi kulkiessaan ylettyi taputtamaan suurten mäntyjen paksun kaarnan peittämää runkoa.


Moneen kertaan matkan varrella ihailin valon ja varjon kutomaa raitaista mattoa.


Viittojen mukaan olimme kävelleet 1,4 kilometriä, kun kyltti osoitti hautausmaalle olevan 200 metriä. Suosittelen poikkeamista. Tällä kertaa jatkoimme kuitenkin suoraan luontopolkua, ja poikkesimme hautausmaalle vasta retken lopuksi.


Kohta polun oikealle puolelle ilmestyi sammaloituneita kaivantoja, jotka myöhemmin paljastuivat vuosina 1914–1917 rakennetuiksi juoksuhaudoiksi. Venäläiset rakennuttivat niitä vangeilla saksalaisten hyökkäyksen varalta.


Polku oli marraskuun valossa uskomattoman kaunis. Miltähän täällä näyttää keväällä? Synkästä historiasta huolimatta tälläkin paikalla pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus.

Reitti jatkui vielä hetken harjun laella. Sitten harju päättyi, ja oikealla avautui näköala Pyhäjärvelle sekä autoilijoiden paratiisiin, suurelle risteysalueelle ja monikerroksisiin liittymiin, joista pääsee ihan mihin tahansa, vaikka Edeniin.


Itse kuitenkin pysyin mieluummin polulla ja lähdin selvittämään, mitä löytyy, kun seuraan polkua alas synkkään kuusikkoon.


Jonkin matkaa reitti kulki valaistulla pururadalla, kunnes alkoi näyttää siltä, että pääsemme järven rantaan. Tämä oli sininen hetki. Vaikka sillä kai yleensä tarkoitetaan jotain muuta.


Polku kulki harjun ja järven välissä. Kyllä se todella mahtui tänne, eikä samoja jälkiä tarvinnut palata takaisin.

Tunnelma oli rauhallinen. Montaa ihmistä tai koiraa ei matkalla tullut vastaan. Liikenteen melu kuului tänne huomattavasti vaimeampana kuin harjun laelle.

Pitkospuut loistivat maisemassa uutuuttaan. Nettisivujen mukaan luontopolkua on kunnostettu vuoden 2018 aikana, ja merkinnät ovatkin nykyään erittäin selkeitä. Kertaakaan ei tarvinnut miettiä, mihin pitäisi mennä.

Järven rannassa oli paikoin kovastikin juurakoita, mutta muutoin reitti oli hyvin helppokulkuinen.

Kennonnokan uimaranta alkoi lähestyä. Veden pinnalla oli paikoin pientä riitettä. Aurinko paistoi ja taivas oli sininen, mutta uimaranta oli autio. Voisin kuvitella, että kesällä täällä käy aikamoinen kuhina.

Rannasta noustiin puuportaita takaisin parkkipaikalle. Nyt huomasin, että siinä oli myös grillivaunu, jonka ympärillä näin lounasaikaan näytti olevan useampia ruokailijoita.

Meilläkin oli jo kova nälkä. Niinpä suuntasimme läheiselle Hinttalan kotiseutumuseolle, jonka pihapiirissä toimi myös kahvila.

Kahvila on auki ainakin kesäisin ja joulun alla. Aukioloajat voi tarkistaa Hinttalan kahvilan fb-sivulta. Herkut olivat suussasulavia ja palvelu oli todella ystävällistä, vaikka menimme ulkoiluvaatteissa ja pipo päässä.

Tien toisella puolella pistäydyimme Nokian hautausmaalla, jonka portti on massiivinen kivinen rakennelma.


Olen nyt vasta törmännyt käsitteeseen ’leikkaushuone’ ja sellainen löytyy myös Nokialta. Niitä rakennettiin entisaikaan hautausmaan yhteyteen ruumiinavauksia varten.

Hautakivet kertovat monta mielenkiintoista tarinaa sille, joka malttaa pysähtyä kuuntelemaan.

Retken lopuksi suuntasimme vielä sille hautausmaalle, johon oli opastus luontopolulta. Tämä olikin kokonaan toinen maailma.

Kartasta löytyy siltä kohtaa nimi Kappelinmäki. Kyseessä on läheisen Pitkäniemen psykiatrisen sairaalan vanha hautausmaa, jonne on haudattu 426 potilasta vuosina 1902–1964. Tämä tieto löytyy Pitkäniemen potilaiden pystyttämästä muistokivestä vuodelta 1992.

Silloisen ajatusmaailman mukaan mielisairaalan potilaat eivät kuuluneet tavallisten ihmisten joukkoon kirkkomaalle. Hautausmaalla on jäljellä joitakin vanhoja yksinkertaisia hautakiviä. Tunnelma oli rauhallinen, mutta tavallista hautausmaata surumielisempi.

Kun poistuimme, kapea valonsäde siivilöityi kirkkaana kuusimetsän hämäryyteen.

Täällä oli käyty muutama kerta ennenkin, ja aina se puhuttelee.

Sijainti: N=6821422.750, E=315879.250

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.