Maagisia hetkiä Asikaisenaitan luolassa

? Paikka kartalla

Syksy sen kuin matelee hiljalleen eteenpäin, mutta näköjään luolien etsiminen ottaa uusia kierroksia. Nyt, kun olen töissä (harvinaista herkkua), en pääse metsiin haahuilemaan keskellä viikkoa, joten kaikki reissut on ajoitettava viikonloppuihin. Onneksi lauantai, 26. lokakuuta 2019, oli retkelle mitä otollisin, sillä sää oli lokakuiseksi varsin mainio ja luottamus luolan löytymiseen vahva.

Kohde oli siis Asikaisenaitta-niminen luola Pohjois-Savossa Rautalammin puolella Pakarilansalo-nimisessä saaressa, aivan lyhyen matkan päässä Rautalammin ja Konneveden kuntien rajalta. Asikaisenaitan tunsin ennestään vain Nimiarkiston keruukortista ja kuulopuheiden perusteella, sillä rautalampilaisten tiedossa paikka on ollut, vaikka monen käynnistä luolassa voi olla jo 60 vuotta tai enemmänkin.

Nimiarkiston keruukortin tiedoissa ja paikkatiedoissa Asikaisenaitta oli (yllätys yllätys) taas kerran aivan toisaalla, saaren ”yläpäässä”, mutta eräs paikallinen maanomistaja sanoi, että ei se luola siellä ole vaan saaren toisessa päässä todennäköisesti eräässä louhikossa. Sieltä se sitten löytyikin, vaikka keruukortissa luki myös ”luola on vaikeasti löydettävissä”. Eipä se kovin vaikeassa paikassa lopulta ollutkaan…

Mikä ihmeen saari se nyt on?

Maantieteellinen tietämykseni osoittautui jälleen kerran äärettömäksi, kun katsoin karttaa ennen reissua. Pakarilansalohan on saari! On vain tavallaan uskomatonta (tai sitten ei), että heti Kivisalmen jälkeen 69-tietä ajaessa tuntuu kuin olisi koko ajan mantereen puolella. Vaan eipä ole, sillä saarihan siinä on välissä, eikä ihan mikään pikkuinen saari olekaan. Pinta-alaltaan noin 7 neliökilometrin ja pituudeltaan hieman yli 7 kilometrin mittaisena saari on ihan tolkun kokoinen, joten siellä riittää maastoa seikkailtavaksi.

Kysyin kuitenkin luolasta jotakin tietävältä paikalliselta maanomistajalta, passaako luolaa lähteä etsimään, kun on hirvenmetsästyskin kuumimmillaan. Kyllä passasi, kunhan tiedustelisin ensin jahdinjohtajalta, onko väijy käynnissä kyseisellä alueella. Edellisenä lauantaina sade pilasi suunnitelmat, mutta viikkoa myöhemmin onnistui sitten senkin edestä ja takaa.

Kahta eri kertomustietoa

Nimiarkistosta löytyy kaksi eri keruukorttia, joista ensimmäinen nimellä Asikaisenaitta ja toinen nimellä Asikaisen aitta. Ensimmäisessä kerrotaan, että kyseessä on ”kallioluola Pakarilansalon Hintikan [tilan] pohjoispuolella. Kertoman mukaan luolassa piileskeli Asikainen-niminen mies Venäjän-sodan aikaan. Luola on vaikeasti löydettävissä” (Liisa Hyttinen, Rautalampi 1964). Toisessa kortissa sanotaan vastaavasti seuraavaa: ”Asikaisen aitta on suuri luola louhikkoisessa Virkniemessä. Kerrotaan Asikainen-nimisen rikollisen piileskelleen siellä. Ennen on sotien aikaan piiloitettu luolaan tavaroita.” (Elvi Erämetsä, Rautalampi 1949).

Se täytyy sanoa, että ainakaan ensimmäisen kortin mukana tullut paikkatieto ei pitänyt lainkaan kutiaan (kunnes toisin todistetaan), mutta toisen kortin paikka- ja kuvailutieto Virkniemestä osui täysin oikeaan. Sitä en pysty sanomaan, oliko tämä ”Asikainen” sitten palvelusta pakoillut sotilas, virkavallalta piileskellyt ryöväri vai kuka, mutta paikka on yhtä kaikki todellinen löytö. Mitään tavaroita luolassa ei ole, joten sinne ei kannata mennä tonkimaan. Mahdolliset roinat sieltä on varmasti jo moneen kertaan sosialisoitu.

Kohtuullisen tavallisesta metsämaastosta yhtäkkiseen satumaailmaan

Poistuttuani autosta pistin GPS:n tulille ja aloin suunnistaa kohti aiemmin karttaohjelmaan merkitsemiäni kohdepisteitä päin. Metsämaastossa näkyi harvennus- ja päätehakkuiden jälkiä, tien toisella puolella pienikokoista kivikkoa ja toisella puolella tiheämpää metsää, jonka takaa siinteli aika ajoin ympäröivää maastoa korkeampia kalliomuodostelmia ja siirtolohkareita, joiden koko ei vielä vakuuttanut. Vanhoja metsäkoneen jälkiä näkyi siellä täällä, ja ajouria pitkin oli helppo siirtyä. Hirvien sorkanjälkiä ja jätöksiä näkyi myös paikoitellen.

Saarta halkoo suuri voimalinja, ja alueella on myös kelkkareitti, joka on merkitty kelkkareitin ristiviitoin. Kuljeskelin jonkin matkaa myös nimeämätöntä metsäautotietä, kunnes tulin kohtaan, jossa on pieni, kartallakin näkyvä tienpisto. Siitä aloin suunnistaa kohti määränpäätä. Mitään erityistä ei näkynyt hetkeen, kunnes näkyviin ilmestyi lupaavan näköinen ja huomattavasti maiseman peruspiirteistä erottuva louhikko. Silloin tuntui, että olen saapunut oikeaan paikkaan.

Lohkareiden ja kallion murtumalinjojen perusteella on hyvä syy olettaa paikan olevan otollinen luolien muodostumiselle.

Maiseman muutos oli siis merkittävä. Nyt ei tarvinnut muuta kuin ottaa niin sanotusti silmä käteen ja alkaa etsiä luolaa. Kurkistelin kivien alle ja kallionrakoihin, liikkuen varovasti. Yksin liikkeellä ollessa pitää välttää loukkaantumista viimeiseen asti – eikä kaksinkaan kannata lähteä yltiöpäisesti hyppelehtimään.

En tiedä, onko kyse vain omasta olettamuksesta, mutta selkeä kallioimarteiden ja varjorikkijäkälän määrän lisääntyminen antoi osviittaa siitä, että luolien esiintymistodennäköisyys suureni. Lieneekö syynä jonkinlainen mikroilmastonmuutos…

Täällä on hyvä kasvupaikka mm. kallioimarteelle.

Jyrkät leikkaukset ja terävät särmät tekivät paikasta todella ilmeikkään. Tunnelmaa kohotti myös alhaalla siintävä järvi ja rantaviivasta välittömästi alkava louhikko. Kallion päältä avautui todella syvä rako, joka näytti ulottuvan pitkälle kallion sisään. Tällaiseen rakoon ei huvittaisi humpsahtaa! Huomasin, että jos erään kiven alle pääsisi ryömimään, voisi ehkä löytää myös luolan. Yksin en halunnut kuitenkaan lähteä tarjoamaan itseäni kyseiseen reikään.

Kallion päältä löytyi myös yhdenlainen syvennys, joka näytti jännittävämmältä kuin se lopulta olikaan. Kävin kuitenkin syvennyksessä sisällä huomatakseni, että siitä ei oikein luolaksi ollut. Niinpä jatkoin tutkimista. Ja silloin napsahti bingorivi!

Aarre. Aitta.

Ehkä noin puolessa välissä rinnettä, noin 50 metriä rannasta, oli musta kallionrako. Mieleen tuli välittömästi Hankasalmella sijaitsevan Kivimäen luolan suuaukko. Suuaukon sisäpuolelta paljastui ensinnäkin vasemmalla pieni kammio ja suoraan eteenpäin yläviistoon johtava rako. Muusta en vielä alussa tiennyt, mitä luola pitäisi sisällään, mutta olin joka tapauksessa saapunut Asikaisenaitalle!

Asikaisenaitan suuaukolla valmiina seikkailuun. Takki pois, kypärä päähän ja menoksi!

Luolan ensimmäinen kammio löytyi heti suuaukon jälkeen vasemmalta. Se oli juuri passelin kokoinen yhdelle ihmiselle, miksei kahdellekin. Seisomakorkeus ei riittäisi 180-senttiselle ihmiselle, mutta pienikokoisemmalle henkilölle ja lapselle kyllä.

Ensimmäisen kammion tarkastelua.

Luolan pohjalta löytyi merkkejä nuotiosta, mutta sen iästä saatoin vain esittää arvailuja. On voinut olla joko Asikaisen itsensä tai sitten hänen jälkeensä tulleiden tulipaikan jäännöksiä. Löysin myös yhden raavitun tulitikun, eli ainakaan millään piikivellä tässä paikassa ei viimeisiä tulia ole sytytetty.

Mahtaakohan löytyä kirjoitusta tai maalauksia?

Retkipäiväni oli tuulinen, ja huomasin, että myös luolassa ilma tuntui vaihtuvan hyvin. Monesti luolissa on hyvin tunkkainen ja kellarimainen dunkkis, mutta tämä paikka oli suorastaan raikas. Luolan rakenne vaikutti sellaiselta, että siellä olisi tuulestakin huolimatta hyvä ilmanvaihto, sillä ylöspäin johtava käytävä ja seuraavaksi löytynyt päästä avoin sivurako huolehtivat kyllä ilmankierrosta.

Lähdin rohkeasti ryömimään eteen- ja ylöspäin, kunnes muutaman metrin jälkeen tulin kohtaan, josta löytyi vasemmalle johtava pystyrako. Se oli ylhäältä avoin, mutta ihmisen kulkureitiksi siitä tuskin olisi ollut. Käännyin tulosuuntaani päin ja istahdin katsomaan hetkeksi nähdäkseni, miltä alhaalla näyttäisi.

Mikäs tässä istuskellessa. Kuvassa olen parisen metriä korkeammalla kuin missä kamera on. Se sai jäädä suosiolla jälkeen. Mitenkä sen tällaisessa paikassa kolhimatta voisi kantaa?

To boldly go…

Etenin varoen mutta rohkeasti, ja huomasin, että luola vain jatkui ja jatkui. Seuraavaksi saavuin kolmanteen onkaloon, joka oli pitkälti ensimmäisen kaltainen. Se oli vähintään viisi metriä suuaukkoa ylempänä. Koska en ollut tekemässä tieteellistä tutkimusta enkä virallista kartoitusta, mittojen ottaminen ei ollut päällimmäisenä mielessä. Tunnelma sen sijaan oli. Nimittäin, kun sammutin otsalampun ja silmäni tottuivat hämärään, tuntui kuin koko ulkomaailma olisi kadonnut jonnekin kauas. Valo kajasti alhaalta ja heijastui vaimeasti luolan seinistä ja katosta.

Miltähän tämä paikka näyttäisi myrskylyhdyn tai kynttilän valossa?

Talvehtiva perhonen ja julma hämppis

Huomasin myös, että luolan erään kiven pinnalla kökötti jonkinlainen perhonen. Sen verran pystyin sanomaan, että liuskayökkönen se ei ollut, koska olen niitä jo muutamassa luolassa nähnyt, eivätkä ne tuolta näyttäneet. Liekö kyseessä siis esimerkiksi kiiltomittari (Triphosa dubitata)?

Perhosasiantuntijat kertokoot, osuiko arvaus oikeaan vai menikö männikköön.

Luolan ylimmän kammarin pohjalta löytyi niin ikään hiiltynyttä puuta. Olisikohan Asikainen tai joku muu tullut tulille ylemmäksi luolaan säiden viilennyttyä, vai ihan vain seikkailunhalusta? Luottamus savunpoistoon on täytynyt olla järkähtämätön, sillä nopea poistuminen tällaisesta paikasta on vaikeaa. Tulien tekeminen luoliin on toki jännittävää, mutta toistuvat nuotiosessiot tuppaavat vain muuttamaan luolan olosuhteita ja vähintään nokeamaan paikat pilalle.

Syvällä kallion sisälläkin tuntui selvä ilmavirta. Näin hyvin ilmastoitua mutta samalla tiivistunnelmaista luolaa en ole aiemmin kokenut.

Kolmannessa kammarissa kykkiessäni huomasin vienoa valonkajoa vieläkin edempänä oikealta alaviistosta. Reitti eteenpäin vaikutti tähänastista haasteellisemmalta, mutta päätin silti kokeilla, mihin asti vielä pääsisin. Oikeaa asentoa etsiessäni huomasin luolan oikealla seinällä väijyvän julman näköisen hämähäkin, joka oli pudottautumassa seittiään myöten alaspäin kohti verkossa pyristelevää saalistaan. Saaliilla ei ollut toivon häivääkään.

Lajintunnistusta kaivataan. Usein mainitaan Suomen luolista löytyvä kookas luola-aukkohämähäkki (Meta menardi). Tämäkin yksilö oli melko iso, mutta en osaa sanoa, oliko kyseessä juuri tuo laji vai joku muu.

Pisteltyään lounaansa poskeensa hämähäkki kiipesi seittiä pitkin takaisin ylös ja jäi odottelemaan seuraavaa suupalaa. En olisi halunnut tuollaista kaveria niskaani, joten katsoin parhaaksi yrittää päästä kömpimään eteenpäin joutumatta seitin pauloihin. En sinänsä kammoa hämähäkkejä, mutta en varsinaisesti niitä rakastakaan.

Tervetuloa elokuvaan!

Jos Asikaisenaitta oli minulle ensikäynniksi täydellinen yllätys, siihen sai laittaa vielä puolet lisää ja enemmänkin, kun pääsin viimein ryömimään viimeiseen kulkukelpoiseen kohtaan. Tuntui kuin olisin saapunut Sormusten Herran maisemiin!

Pimeän kolmannen kammion ja hämähäkkikohtaamisen jälkeen näkyviin tuli tällainen. Valaistus on täysin luonnollinen.

Mutkan takaa paljastui vielä yksi pieni kammio ja istuttava kivi, ja siitä eteenpäin luola olikin pelkkää pystyrakoa metritolkulla. Ulkoa tuleva valo heijastui luolan seinistä tavalla, joka olisi saanut elokuvan valaistussuunnittelijankin kateelliseksi. Kaiken lisäksi jostakin kaukaisuudesta näkyi järven kimmeltävä pinta, ja vesi lainehti välkehtien iltapäivän auringon valossa.

Siis eihän tällaista paikkaa voi olla olemassakaan! Vaan kylläpä on.

Jos on joskus ollut hämmästyksen suu kummastuksesta ammollaan, niin nyt. Miten tällainen paikka on ylipäänsä syntynyt! No, kyllähän sen lukuisat geologiset selvitykset ovat osoittaneet, miten rakoluolat usein syntyvät, mutta tieteellä ei ole silloin sijaa, kun tunteet ottavat vallan. Nyt olivat nimittäin fiilikset kohdallaan! Olikin oikein pakko istua kivelle ja hengittää syvään.

Olenko elokuvan kulisseissa? Kohta varmaan ilmestyy Klonkku jostakin…

Vaikka tähän päivään mennessä olen jo ”muutamassa” luolassa käynyt, ja usein todennut, että ”paikka menee top-kymppiin, vitoseen tai kolmoseen”, nyt meinasi tulla palkintosijoille tunkua, sillä tunnelman ja näkymän puolesta Asikaisenaitta korjasi ainakin toistaiseksi potin.

Kokonaispistemäärä kertyi mm. siitä, että luolan salaisuuksista ei pääse jyvälle ulkoapäin, luolassa on useita asiallisen kokoisia osia eikä eteneminen ole tuskan ja terveen pelon takana. Lisäksi monet yksityiskohdat kivissä ja mielenkiintoinen eläimistö sekä luolan tarjoamat yllätykset, upea loppuhuipennus mukaan lukien tekivät Asikaisenaitasta välittömän suosikkini.

Hetkellinen hätäännys…anteeksi, hämäännys

Olin upeasta loppukohtauksesta niin hämilläni, että päätettyäni palata takaisin, en löytänytkään reikää, josta olin tullut. Mietin, että ”mistäs pirusta minä nyt pois pääsen, kun ei löydy reittiä”. Mutta olinkin etsinyt kulkuaukkoa liian ylhäältä! Katsoin tarkemmin ja huomasin, mistä pääsisin takaisin. Taisi luolan haltija tehdä pienen jäynän ja hävitti hetkeksi suunnan tajuni…

Matkalla takaisin maan pinnalle.

Takaisin päin kömpiminen oli itse asiassa hieman hankalampaa, koska piti muistaa mm. ettei temmo kiinni sellaisista kivistä, jotka voisivat vieriä omaan niskaan. Yhdessä kohdassa meinasin jäädä kypärästäni kiinni, mutta omapahan oli vika, että käänsin päätäni väärään kulmaan. Tunsin vasta seuraavana päivänä, että olin nähtävästi pusertanut itseäni huolella teräviä kiviä vasten, koska vähän joka paikassa tuntui kipeältä ja mustelmia alkoi ilmestyä. Mutta se, mikä ei tapa, vit…vahvistaa. Asikaisenaitan sai laittaa suoritettujen haasteiden laariin!

Onko Virkniemessä vielä pirunkirkko tai ehkä pyhä paikka?

Asikaisenaitan sijainti Pakarilansalon saaren länsireunalla on kuin oppikirjasta konsanaan. Luolan suuaukkokin osoittaa länteen. Kun olin selvinnyt luolasta takaisin maan pinnalle ja todennut, että tulipahan taas ulkoilutettua kahvivehkeitä ja eväitä, kun fantasiamaailma vei mennessään, päätin käyttää vielä hetken tutkiakseni, mitä muuta lähistöltä voisi löytyä. Ja löytyihän sieltä.

Voisiko tämä olla pakanallinen pirunkirkko tai jonkinlainen wanhan kansan pyhä paikka?

Kolme suuren suurta lohkaretta aivan vieri vieressä toivat mieleen välittömästi esimerkiksi pirunkirkon tai jonkinlaisen pyhän paikan. Olisiko paikassa pidetty joskus muinoin palvontamenoja tai toteutettu riittejä? Paikan sijainnin puolesta voisi olla todennäköistä. Ja jos lähellä on kerran jopa luola (vai ehkä useampia?), niin jotakin Virkniemessä on saattanut tapahtua vuonna kuokka ja vasara.

Vai mitäpä tästä tuumaatte?

Olin tutkinut paikkoja jo tunteja, mutta minusta tuntui silti, että olin vasta raapaissut pintaa paikassa, josta voisi löytyä vielä vaikka mitä, kun ajan kanssa ottaisi. Elämyksiä kuitenkin oli tullut yhdelle päivälle kerrakseen!

Ei niin salainen salainen paikka

Palattuani kotiin laitoin tietenkin heti kuvat talteen ja käsittelin muutaman. Huomasin ottaneeni ihan kelpo otoksia. Jaoin niistä muutaman somessa ja pian minulle kommentoikin eräs entinen koulukaverini peruskouluvuosilta, että heillä on mökki vastapäisellä rannalla ja että luola on erittäin tuttu. Luolassa ovat kuulemma seikkailleet monet kerrat. En tästä yhtään murhetta kantanut, koska jonkin asian ja paikan kokeminen itse ensimmäistä kertaa on vertaansa vailla. Mielestäni silläkään ei ole niin paljon merkitystä, onko paikalla joku jännittävä tarina tai hämyinen historia, koska jokainen voi itse kehittää omanlaisensa tarinan – vain mielikuvitus on jarruna!

Vastuullisen retkeilijän viime metrien knopit

Muistetaanhan vielä kaikki liikkua alueella vastuullisesti ja ”aiheuttamatta vähäistä suurempaa haittaa”, kuten Jokamiehenoikeuksissakin sanotaan. Ei esimerkiksi tehdä nuotiota luvatta eikä jätetä jälkiä mm. roskien muodossa, ja kerätään muiden mahdollisesti jättämät roskat pois. Annetaan myös luolan haltijalle rauha, niin sekin pysyy tyytyväisenä eikä tee kävijälle tepposia. Eli näytetään toisille omalla asiallisella käytöksellämme hyvää esimerkkiä, niin retkeily ja seikkaileminen on sitäkin nautinnollisempaa kaikille!

Huomioi, että Pakarilansalon tiet ovat yksityisteitä, ja jotkin tiet voivat olla suljettuja puomilla. Ajaessasi autolla älä haittaa pysäköinnillä muuta liikennettä. Muista myös, että reippailu tekee hyvää, eikä ihan viereen tarvitse välttämättä päästä ajamaan! Kävellessä tai pyöräillessä voi tehdä myös paremmin havaintoja luonnosta ja ympäristöstä.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.