Luonnonjäitä lukemassa Saaristomerellä

Saariston talvi on monelle vieras, sillä moni matkailija suuntaa sinne vain kesäkuukausina. Talvi on mielestäni yksi saariston kauneimmista vuodenajoista. Jääkenttien valkeuden ja hiljaisuuden vain harva saa kokea. Retkiluistelijat on poikkeuksellinen ryhmä, joka pääsee talvisten elämysten äärelle.

Elämyksiä talven hiljaisuudessa

Viime talvena sai jäitä odotella kauan, mutta sitä edeltävä talvi helli retkiluistelijoita. Silloin Saaristomerelle tultiin luistelemaan joukoittain Ruotsista saakka ja Gullkronan silojäät tulivat monille tutuiksi.

Gullkronan selällä luistelemassa kohti Högsåran saaren tuulimyllyjä.

Minulle se tarkoitti luistelua alueille, joille tein kesällä päivämelontoja kotirannasta. Monet retkistä lähtivät Kemiönsaarelta Ölmosin uimarannalta, kiersivät retkisatamistaan tutut Höglandin ja Sandönin saaret. Jungfruholmenin hiidenkirnusta tuli hittikohde ja Kasnäsin niemen ravintola sai asiakkaita nälkäisistä luistelijoista.

Luistellessani valkeiden ja marmorikuvioisten jääkenttien halki keskellä erämaista saaristoa ja sydäntalven hiljaisuutta, en voinut olla huokaamatta ihastuksesta. Vaikka luonto on hiljainen talvella, se antaa monia elämyksiä. Sitä paitsi jäässä riittää niin paljon tutkittavaa ja ihmeteltävää, ettei sen muotoihin, väreihin ja koostumuksiin kyllästy.

Jääerämaan taikaa.

Saukkojen jälkiä näkee retkillä yllättävän usein. Sudenkin jälkiä pääsimme todistamaan Högsåran saaren edustalla. Kevätjäillä soivat laulujoutsenten torvet ja ensimmäisissä sulapaikoissa uiskentelivat telkät. Yksi upeimmista eläinhavainnoista on kuitenkin ollut se, kun kohtasimme merijäillä itämerennorpan kuutin.

Saukon jälkiä jäällä.

Retkiluistelun alkuun

Retkiluistelun suosio on kasvanut viime vuosina vähälumisten talvien lisääntyessä. Se ei ole kuitenkaan helppo harrastus aloittaa, vaan vaatii erityisiä välineitä, jäänlukutaitoa, runsaasti kärsivällisyyttä ja eritoten aikaa. Mutta se palkitsee ikimuistoisilla elämyksillä. Ja sai minut rakastumaan sydänjuuriani myöten saariston talveen.

Luisteluharrastus kannattaa aloittaa retkiluistelukurssilla, jossa perehdytään jääturvallisuuteen ja välineisiin. Kun itse lähdin mukaan Suomen retkiluistelijoiden toimintaan, tajusin menettäneeni sydämeni lopullisesti luistelulle ja saariston vähälumisille talville. Seuran kautta pääsin luistelemaan osaavien retkenvetäjien kanssa ja oppimaan arvokasta jäänlukutaitoa, ja lopulta kouluttauduin myös itse seuran viralliseksi retkenvetäjäksi.

Säiden mukaan hetkessä elämistä

Luistelureppu pakataan valmiiksi, kun ensimmäiset vesistöt alkavat jäätyä. Reppu puretaan vasta, kun vedet vapautuvat keväällä jääkannesta. Retkiluistelija oppii elämään hetkessä.

Retket alkavat usein päiviä etukäteen tietokoneelta sääennusteita ja satelliittikuvia tutkien ja tulkiten. Lumisade on retkiluistelijalle kirosana, sillä lumikerros jäällä haittaa luistelua ja jää lukemista. Vesisade on toisinaan tervetullutta; se sulattaa lunta jään päältä ja lumiset jäät muuttuvat uudestaan kelvolliseksi luistelulle. 

Myös tuuli vaikuttaa jään syntyyn ja liikkeisiin. Etenkin ulkosaaristossa on tuulen suunta otettava huomioon, sillä mantereelta avomerelle puhaltava tuuli saattaa tarkoittaa jäälauttojen liikkeellelähtöä – riskiä, jota luistelija ei halua ottaa.

Uudestaan kiinnijäätyneitä jäälauttoja.

Toisin sanoen olosuhteet retkiluistelulle muuttuvat alati, ja jokainen hetki jään päällä tuntuu siksi ainutlaatuiselta kokemukselta. Luistelija on täysin riippuvainen siitä, mitä säätä luonto tarjoaa. Erinomaiset luistelujäät voivat syntyä yhdessä yössä, kadotakseen taas muutamissa tunneissa lumituiskun alle.

Jään lukeminen on parhaita lukunautintoja

Jään lukeminen on antoisaa, sillä jään kauneus ja monimuotoisuus lumoaa. Jään lukemisella yleensä vältetään myös kylmät kylvyt. Siihen tarvitaan näkö- ja kuuloaistin lisäksi jääsauva, joka auttaa jään paksuuden ja kantavuuden arvioinnissa.

On täysin sileää jäätä, röpöjäätä ja appelsiinijäätä. Pirunpeltoja jo jäätyneillä laivaväylillä. Ohutta ja paksua, kestävää ja haurasta, kovaa ja taipuvaista jäätä. Pieniä ja suuria kiteitä. Paannejäitä, ahtojäitä ja jäälauttoja. Jää voi myös laulaa luistinten alla, välillä paukahdella ja kumista.

Railoon on alkanut kasvaa ällistyttävän hienoja, suuria jääkiteitä.

Jäitä on erilaisia. On makean veden jäitä ja merijäitä – ne käyttäytyvät eri tavoin. On maidonvalkeaa kohvajäätä ja tummanpuhuvaa kestävää teräsjäätä. Jäätä, josta näkee läpi uivia kaloja ja pohjan kasvillisuutta. Jäätä, jonka sisältä erottuu suuria ilmakuplia, tai jonka suolakiteet marmoroivat valkein kiehtovin kuvioin.

Jääkentillä näkee railoja ja tuuliavantoja, jään päällä kuuran muodostamia kukkia ja rantakivikoissa mitä ihmeellisempiä jäätaideteoksia. Retkiluistelussa onkin oltava jatkuvasti aistit auki ja valppaana havainnoimassa tätä kaikkea. Luonnonjäiden lukeminen tarjoaa ehdottomasti parhaimpia lukunautintoja!

Suuria kuurankukkia.

Retkiluisteluko hengenvaarallista?

Jäillä liikkumisen osaaminen on ehkä heikompaa, kuin luultavasti koskaan aikaisemmin. Olemme vieraantuneet tästä jäänmuodostamasta ympäristöstä, emmekä ymmärrä tai osaa varautua jäällä liikkuvan riskeihin. Toisaalta hengenvaaraa nähdään siellä, missä todellisuudessa riskit ovat pieniä. Osaava retkiluistelija minimoi riskit ja varautuu aina moninkertaisesti vaaratilanteisiin.

Railojen ylityksissä piilee riskejä.

Jään lukemiseen tarvitaan aina jääsauva – ilman sitä ei matkaan lähdetä! Turvallisuusvälineisiin kuuluu myös kelluttava reppu, jossa on vesitiiviisti pakatut vaihtovaatteet. Kaulalla on naskalit ja käden ulottuvilla heittoliina. Retkikaveri on myös ehdoton jäillä liikkuessa. Mikäli joku näistä puuttuu, luonnonjäillä mukavasta harrastuksesta tulee typerien ja vaarallisten riskien ottamista.

Kun jäänlukutaito on hallussa, retkillä harvoin luistelija plutaa eli joutuu veden varaan. Ja mikäli veteen pulahtaa, moni kipuaa omin avuin silmänräpäyksessä jään päälle, tai kaveri vedetään ylös heittoliinan avustuksella hetkessä. Vaatteiden vaihdon ja höyryävän kaakaokupillisen jälkeen voi taas retki jatkua.

Plutaamistakin todennäköisempi vaara piilee dynaamisessa ympäristössä äkillisine muutoksineen. Kun on vauhtia ja alustana kova ja joskus teräväkin jää, loukkaantumisia saattaa tapahtua. Suomen retkiluistelijoiden tilastojen mukaan luistelussa sattuu yksi tapaturma 9600 luisteltua kilometriä kohti ja plutaamisia yksi 11 000 kilometriä kohti. Edellämainitut tilastot pätevät ainostaan retkiluistelijoihin, jotka osaavat lukea jäitä, ovat varustautuneet oikein ja osaavat vieläpä käyttää turvavarusteita. Tämä tarkoittaa noin 3,3 vammaa tuhatta harrastustuntia kohden. Vertailun vuoksi sama luku juoksussa on 3,6 ja jalkapallossa 7,8.

Retkiluistelijoiden vertailuluku olisi varmasti suurempi ilman jäätuntemusta ja oikeita turvavarusteita.

Paikka kartalla N=6667919, E=237543

Lue myös:

Onko retkiluistelu hulluutta vai urheilua? Ennen kaikkea se on elämyksiä

Onko retkiluistelu vaarallista ja voiko siitä tehdä vaaratonta?

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.