Luolaseikkailu lasten kanssa, osa 4/4 – Etsitäänkö ihan oma luola?

Luolaseikkailu tarjoaa ikimuistoisia elämyksiä koko perheelle

Luolaseikkailu lasten kanssa -juttusarjassa kerrotaan käytännön vinkkejä koko perheen onnistuneen luolaseikkailun suunnitteluun ja toteuttamiseen. Juttusarjan kirjoittaja Tuomo Kesäläinen on naantalilainen tietokirjailija, joka julkaisi keväällä uuden teoksen Luolaseikkailu (Karttakeskus 2020). Opaskirjassa esitellään 60, erityisesti lapsiperheille päiväretkikohteiksi sopivaa luolaa eri puolilta Suomea.

Artikkeli: Tuomo Kesäläinen

Luolaseikkailu lasten kanssa 4/4 – Etsitäänkö ihan oma luola?

Suomi on tuhansien luolien maa. On arvioitu, että jokaisesta suomalaisesta kunnasta löytyy vähintään yksi luola. Jos omalla kotiseudullasi ei ole tunnettuja luolia, se ei suinkaan tarkoita, ettei luolia olisi – luultavasti on, mutta niiden sijainti pitää itse selvittää.

Siinä vasta onkin kasassa mehevän seikkailun ainekset. Reppu pakattuna suunnata suurten tutkimusmatkailijoiden ja seikkailijoiden jalanjäljissä metsiin lohkareille, jyrkänteiden juurille ja suurten louhikkojen äärelle, etsimään ihan omaa luolaa. Paikkaa, jossa mahdollisesti yksikään ihminen ei ole koskaan aiemmin käynyt.

Kun alkaa etsiä omaa luolaa, on seikkailijalla valittavana useita mahdollisia lähestymistapoja kirjoista ja kartoista ilmakuviin ja rinnevarjostusaineistoihin – paras lopputulos syntyy yhdistelemällä eri lähteiden tietoja ja ennen kaikkea jalkautumalla maastoon tutkimaan ja tarkistamaan mahdollisia löydöksiä, myös niitä epävarmoja.

Mahdollisten luolapaikkojen jäljille voi päästä vanhojen kansantarinoiden ja satujen kautta, esimerkiksi Geologian tutkimuskeskuksen tutkijat ovat aikanaan löytäneet maastosta satoja luolia Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunoarkistoon tallennettujen tarinoiden avulla. Oman kotiseudun kohteiden ja tarinoiden etsinnän voi aloittaa esimerkiksi erilaisista historiikeista ja vanhoista lehdistä, joita löytyy mm. kuntien kotiseutuarkistoista.

Sitt siin kallion kuppel, iha melkke suara siit korkkemast huipust alaspäi, on piruluala.” kuvailee Raision Kuuvavuoren Pirunluolaa Sylvi Vainio Kansanrunoarkistoon vuonna 1940 tallennetussa muistiinpanossa.

Myös paikannimet voivat paljastaa luolan olemassaolon. Hyvänä esimerkkinä toimii eräs Suomen hienoimmista luolista, Turun Luolavuoren luola, jonka olemassaolosta kielii seudun nimistö, vaikka itse kohteesta ei olisi kuullutkaan – luola sijaitsee Luolavuoren kaupunginosassa, Luolavuori-nimisen kukkulan kyljessä.

Luola-sana on selvä vinkki, mutta on myös paljon muita nimiä, jotka auttavat luolapaikkojen jäljille. Mikäli maastokartalta löytyvän paikannimen yhteydessä esiintyy sanoja, kuten pirtti, tupa, kellari, kirkko tai kammari, ovat ne usein vahvoja viitteitä luolasta tai luolamaisesta muodostumasta. Tosin esimerkiksi Pohjanmaalla luola– ja luolikko-sanoilla viitataan myös laajoihin lohkareikkoihin ja pirunpeltoihin.

Maastokartalta voi etsiä luolaa myös maastonmuotojen ja karttamerkkien perusteella. Helpoiten luolia löytää suurten siirtolohkareiden ja louhikoiden yhteydestä, massiivisten jyrkänteiden juurilta ja rinteenaluslouhikoista. Lohkareiden koko on aina yhteydessä luolien kokoon – mitä suuremmat lohkareet, sitä suurempia luolia niiden alle ja väleihin pääsee muodostumaan.

Kartalta kannattaa siis etsiä korkeita jyrkänteitä (musta kampakuvio), siirtolohkareita (väärinpäin ole T-kirjain) ja louhikoita (pieni musta kolmio). Kun löytää paikan, jossa jyrkänteen juurella on useita siirtolohkareen ja louhikon merkkejä, alkaa paikka olla jo hyvin potentiaalinen.

Potentiaalista maastoa

Rikkoutuneet jyrkänteet eivät aina näy maastokartassa, vaan niiden havaitsemiseksi pitää vaihtaa ilmakuvatilaan, joka paljastaa jälleen uusia piirteitä kallion muodoista – näin löytyi esimerkiksi Rymättylän Kuristenvuoren upea luola-alue muutamia vuosia sitten. Myös rinnevarjostuskuvien kautta voi paljastua luolan jäljille johtavia vinkkejä, joista perinteinen kartta vaikenee.

Kuristenvuori, Rymättylä: rikkonainen jyrkänne ei näy maastokartassa, mutta ilmakuvassa se näkyy selvästi. Aineisto: Kansalaisen karttapaikka / Maanmittauslaitos

Luolien etsiminen on hommaa, jossa kehittyy jatkuvasti ja vain kokemuksen myötä. Hiljalleen huomaa oppivansa lukemaan maastoa aivan uudella tavalla, ikään kuin jo kauempaa bongaamaan potentiaaliset lohkareet ja jyrkänteen juuret, josta se suuaukko voisi paljastua.

Luolia etsivän löytöretkeilijän pitää löytämisen riemun ja suurten ilonaiheiden lisäksi varautua myös pettymyksen tunteisiin. Useat ovat ne kerrat, kun kartalla potentiaalinen paikka paljastuukin tyhjäksi arvaksi tai jo kaukaa lupaavana siintävä musta aukko onkin vain umpiperän tynkä, jonne ei seikkailija mahdu edes puoliksi hivuttautumaan. Mutta silloinkin palkinto on piilotettuna luonnossa liikkumisen tarjoamaan hyvän olon tunteeseen. Ja sen päivän koittaessa, kun suuri löytö osuu kohdalle, on tunne yksi hienoimpia, joita seikkailija voi kokea!

”Mitä tuntemattomammille seuduille ja huteramman vihjeen perässä lähtee, sitä epävarmempaa on myös, että mitään löytyisi, mutta jos löytyy, niin se on kokemus, jota ei oikein sanoilla pysty kuvaamaan”, kuvailee uuden luolan löytämisen tunnetta Retkipaikan perustaja Antti Huttunen.

Lue myös:

Luolaseikkailu lasten kanssa, osa 1/4 – Seikkailua, pelkojen voittamista ja pitkään säilyviä muistoja

Luolaseikkailu lasten kanssa, osa 2/4 – Kohteen valinta varmistaa onnistuneen elämyksen

Luolaseikkailu lasten kanssa, osa 3/4 – Luolaseikkailijan varusteet, turvallisuus ja seikkailuun valmistautuminen

Retkipaikan kirjaesittelyssä Tuomo Kesäläisen Luolaseikkailu

1 reply

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.