Luminen retki Hyyppäränharjun jyrkille rinteille, Salo

Hyyppäränharjun luonnonsuojelualue löytyy Salon Kiikalan alueelta, Kiikalan lentokentän tuntumasta. Alueella on merkitty reitti, jonka voi kulkea lyhyempänä tai pidempänä rengasreittinä tai vaikka kahdeksikkona. Harjun komea korkeus ja supat sen juurella takaavat, että retki kohottaa kuntoa. Mäkiä riittää, ja hikikarpaloiden hinnalla kävijä saa nauttia kauniista metsästä sekä suojellusta lähteestä. Tulipaikkaa tai muita taukorakenteita alueella ei ole, eli tulen tekeminen on kiellettyä koko alueella, ja myös roskat tulee joko jättää kotiin tai viedä retken jälkeen mukanaan.

Lähtöpaikka kartalla

Reitistö 1,8–2,7 km

Pysäköintialue, opastaulu & reittimerkinnät. Ei muita retkeilijän palveluita.

Perjantaipäivän kääntyessä kohti iltapäivää aamun harmaa pilvipeitto, joka aiemmin oli tukahduttanut auringonnousunkin, alkoi hälvetä vastoin odotuksia. Olin jo aikonut luopua ajatuksestani lähteä pienelle metsäkävelylle, mutta auringon tullessa esiin kirkkaana ja oranssina päätin, että lähden sittenkin. Vaikka aurinko ehtisi laskea tai pilvet palaisivat ja veisivät mukanaan kaikki maiseman värit, saisin silti nauttia havumetsän tuoksusta ja tunnelmasta sekä harjualueen upeista rinteistä ja kirkkaasta lammesta.

Parkkipaikka oli autio, kuten olin toivonutkin. Yhdet jalanjäljet muutoin koskemattomassa hangessa kertoivat, että viimeisimpien lumien jälkeen en sentään ollut ensimmäinen kulkija täällä. Lumihanki, joka kantoi empimättä, kutsui kulkemaan. Olo oli vapaa. Ei tarvetta lumikengille, ei suksilla sutimiselle, vain vetreät jalat ja niissä hyvät kengät takasivat kevyen, vaivattoman askelluksen suuntaan, jonka mieli sai valita juuri kuten parhaalta tuntui. Lähdin kiertämään lyhyempää reittivaihtoehtoa myötäpäivään ja nousemaan suoraan kohti harjun huippua. Ensin varjon puolella, mutta huipulla tavoitin auringon.

Puuston välistä maisema kantoi kauas. Aurinko leimahdutti mäntyjen upeat rungot syvän oranssin väreihin, samoin se maalasi kaukaiset metsät kauniin lämpimin sävyin. Olin saapunut juuri täydelliseen aikaan.

Palokärki huusi ylhäältä kelosta ja kiinnitti huomioni. Muutoin kaikki oli täydellisen äänetöntä. Jyrkkä ja pitkä alamäki vei kielen keskelle suuta, irtolumi ei luonut askeleille vankkaa sijaa. Taapersin rinnettä alas täydellisen keskittymisen vallassa, enkä onneksi pyllähtänyt, sillä kovettunut lumi ja polun juurakot eivät olisi ottaneet takamusta lempeydellä vastaan.

Laskeutuessani harjun toista rinnettä alas, alkoivat myös varjot laskeutua ympärilleni. Räikyvä oranssi puiden rungoilla vaihtui asteittain tumman harmaaseen ja ruskeaan, ja hohtavan lumen valkoisuus alkoi sinertää alkuillan sävyissä. Tunnelma rauhoittui ja hiljeni. Auringon väri toi mieleeni kaamoksenjälkeiset auringon ensisäteet pohjoisesta.

Tässä paikassa, tällä rinteellä metsä on pilarimaisine, taivaisiin ulottuvine puineen värisyttävä. Rinne on niin korkea, että syvimmältä suppien pohjalta ponnistavien korkeiden kuusien ja koivujen latvukset ovat silmien tasolla samalla, kun vierestä ponnistaa päättymätön meri korkeuksiin kohoavia mäntyjä.

Alhaalla kuusikon suojissa kanalintu oli tepastellut ja jättänyt jälkeensä suloisen tassunjälkivanan. Paikasta ja jälkien koosta päätellen arvelisin sen olleen pyy.

Saavuin lähteelle, jonka rannalle reitti tekee pienen piston. Lähde oli sula, kuten olin arvannutkin. Rannoilta jää oli yrittänyt kurotella kohti selkää, mutta huonosti oli siinä onnistunut. Niinpä vesi pääsi kauniisti peilaamaan ympäröivää metsää. Talvipakkanen ei ollut onnistunut sulkemaan veden peilimaailmaa.

Rantatörmällä seistessä oli liki pidätettävä hengitystä, jotta vedenpinta ei väreilisi. Törmä tärisee saapujan jalkojen alla, ja pienikin liike toistuu vedessä lukuisina väreinä, jotka sammuvat vain hitaasti. Seisoin pitkään aivan paikoillani ja tarkkailin talvisen lähteen maisemaa.

Kultalähde on suojeltu luonnonmuistomerkki, jossa ei saa esimerkiksi uida.

En ollut aiemmin nähnyt tätä paikkaa tällaisena. En lumisen metsän aikaan. Hämmästyksekseni oli todettava sen olevan kenties vielä maagisempi nyt kuin kesävehreällä. Talven pysähtynyt hiljaisuus korostaa paikan tunnelmaa ja kauneutta, tuo sen parhaat puolet esiin.

Ilmassa tuoksui puhdas pakkanen. Joskus järvet tuoksuvat järvivedeltä, ja purojen äärellä voi aistia puron ja sen märkien kivien ja kostean maan tuoksun, mutta täällä ei tuoksunut mikään muu kuin pakkastalven puhtaus. Kenties hienoinen havun aromi, jos oikein pinnisti – tai sitten vain kuvittelin.

Korppi huuteli metsän yllä. Olen miettinyt joko ne ovat kevätpuuhissa. Olen nähnyt niitä lentelevän pareittain ja pelleilevän, ja kuullut niiden ihmeelliset äänet. Tähän maisemaan korppi sopii paremmin kuin mikään, eikä mikään voisi rikkoa sen hiljaisuutta kauniimmin kuin korpin huuto. Alueella liikkuu käsittääkseni myös suurpetoja, esimerkiksi ilveksen mouruamisen voisin hyvin tänne kuvitella.

Hämärä alkoi laskeutua, ja samalla kun minä nousin takaisin harjun rinteelle, nousi täysikuu taivaalle. Näky oli kaunis ja hyvin erämainen. Tunsin valtavaa kiitollisuutta siitä, että tämä paikka on olemassa ja että asun sen lähellä. Sekä siitä, että metsä lähteineen on suojeltu.

Sijainti: N=6706659.577, E=314862.622

Lue myös

Varsinais-Suomen vuoristossa – Hyyppärän luontopolku Salossa

Retkitarina on julkaistu alkuperäisessä asussaan Saari avaruudessa -blogissa. Instagram: @jonna_saari

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.