Lohijoen Tynnyrikosken maisemaa ihastelemassa Haapajärvellä

Tynnyrikosken maisemaa panoraamakuvana

Pohjois-Pohjanmaalla, reilun 11 kilometrin päässä Haapajärven keskustasta kaakkoon, sijaitsee Lohijoen Tynnyrikoski.
Se on näkemisen arvoinen retkeilykohde, varsinkin keväällä lumien sulettua sekä suurien vesimäärien aikaan, vaikka toki kesäkään ei pahitteeksi ole vierailulle.

Tynnyrikoski on saanut nimensä tynnyrinmallisista uittoränneistä, jotka siellä sijaitsivat 40-luvun lopulla tukinuittoa varten. Enää uittoränneistä ei näy kuin rippeitä vain.

Joella tiedetään asustelevan myös harvinaisempi purotaimenkanta, kalastus onkin Lohijoella kiellettyä. Lohijoen koskialue on luonnonsuojelualuetta. Muitakin koskipaikkoja on yläjuoksulla, kuten Pitkäkoski ja Onnelankoski. Tällä kertaa matkataan vain Tynnyrikosken maisemiin.

Tynnyrikosken kuohut ovat myös mainio valokuvauskohde

Tynnyrikoskea ympäröivä maasto on harjua, hiekkakangasaluetta, joka tunnetaan nimellä Pitkäkangas. Pitkäkankaan harjualue ulottuu Haapajärven Kumisevan kylältä aina Pyhäjärvelle asti. Pitkänkankaan hiihto- ja kuntoilureitti kiemurtelee Lohijoen vieressä. Latu- ja kuntoreitti on paikoin perinteiseen tapaan purupohjainen, mutta suurimmalta osin se on harjumetsäiselle alueelle tyypillistä hiekkapohjaista tietä. Lisäksi lähimaastosta löytyy pienempiä hiekka-autoteitä ja metsäpolkuja.

Pitkänkankaan latu- ja kuntoreitti on purupohjainen, se kiemurtelee Lohijoen viereltä

Lähialueen metsät ovat kangasmetsää

Ajankohdakseni vierailla kotipaikkakuntani luontokohteessa valikoitui tällä kertaa kesä ja elokuun alku, jolloin ajattelin myös joen ympäröimän maaston ja kasvillisuuden olevan vehreimmillään, vaikka Tynnyrikosken kuohut eivät tällä kertaa ehkä komeimmissa pauhuissaan olleetkaan.

Jätin autoni Pitkänkankaan ulkoilureitin parkkipaikalle, josta reilun puolen kilometrin kävelyllä saavuin itse Tynnyrikoskelle. Paikalle pääsee ajamaan autolla aivan lähelle, toista reittiä, noin puolen kilometrin ajomatkan päästä maantieltä sekin. Talvisaikaan suoraan Tynnyrikosken parkkipaikalle menevää tietä ei tosin aurata.

Ensimmäisenä paikalle tultaessa katse kohdistuu joen yli menevälle kävelysillalle, joka sekin on jo heti näkemisen arvoinen paikka. Kosken kuohunta kuuluu jo hyvän matkan päästä, joten jo pelkästään äänen perusteella osaa etsiä itsensä perille.

Kävelysilta Tynnyrikosken yllä, autolla voi parkkeerata sillan oikealle puolelle lähelle koskea

Joen molemmin puolin kulkee kapeita metsäpolkuja, jotka osin saattavat olla jyrkkiäkin, joten kävelyn kanssa saa olla tarkkana.
Koski kun sijaitsee harjulla, kanjonissa, josta on jyrkkä lasku alaspäin.

Suuntasin aluksi reittini joen ja Tynnyrikosken oikealle puolelle (kävelysillalta katsottuna), kosken alakohtaan suvannolle.
Suvannon pohjalla ja rannalla on näkyvissä hiekkaa. Maasto näyttää kesäaikaan hieman viidakkomaiselta. Vaikka alue on pääosin kangasmetsää, kosken vieressä lehtipuita ja rehevää kasvillisuutta näkyy löytyvän paljolti.

Alhaalla Tynnyrikosken suvantokohta hiekkapohjineen

Kosken molemmin puolin kulkee metsäpolkuja, jotka ovat tietyiltä kohdin melko jyrkkiäkin

Koski ylempää oikealta kuvattuna

Kosken vasempaa puolta polkua kulkiessa pääsee vielä lähemmäksi koskea kuin oikealta. Polku mutkittelee kapeana kosken vierestä.

Voi hyvinkin vierähtää tovi jos toinenkin paikkaa ihastellessa.

Harjun päällä ylempänä, aivan Tynnyrikosken vieressä, sijaitsee mm. reserviläisjärjestön ja partiolippukunnan isompi mökki ja sauna. Pihapiirissä on makkaranpaistokatos pöytineen. Pitkänkankaan hiihto- ja kuntoilureitin parkkipaikalla sijaitsee myös grillikota.

Kosken vasemmalta puolelta kulkee polku ylös harjun päälle

Reserviläisjärjestön ja partiolippukunnan mökki ja sauna ylhäällä harjulla

Itse Tynnyrikoski on aikalailla metsän suojissa ja aurinko ei pääse sinne kovinkaan lämpimästi paistamaan. Mieluiten vuorokauden ajankohdaksi vierailulle kannattaa valita päivä, että valoa riittää kosken ihastelemiseen, ja mahdolliseen valokuvaukseen, jos sellaista mielii harrastaa. Jos tahtoo nähdä suurimmat kuohunnat koskissa, voi reissuun suunnistaa keväällä tai syysaikaan, tai vaikkapa kunnon vesisateiden jälkeen.

Tynnyrikosken vieressä on postilaatikko vieraskirjoineen, johon voi halutessaan ruksata oman nimensä. Vieraskirja paljastaa, että kävijöitä on ollut Suomessa asuvien lisäksi kauempaakin, mm. Saksasta ja Ranskasta. Eikä ihme, Tynnyrikosken alue pitkine harjuineen ja koskineen on Pohjois-Pohjanmaan eteläisen alueen ehdottomia nähtävyyksiä, jonne kannattaa myös viedä läheiset, ystävät ja tuttavat tutustumaan luonnon äärelle.

Sijainti:

Kartta ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N=7062048.446, E=422840.238

Katso video Tynnyrikoskelta:

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.