Lintukiiman Paimentenkirkko, Nummi-Pusula

Luolat ja lohkareet ovat läpi vuosituhanteisen perinteen nousseet usein pyhien paikkojen asemaan. Osansa tässä ketjussa on myös Nummi-Pusulasta löytyvällä, kauniilla kallioalueella seisovalla lohkareella. Tarina kertoo, että paimenet olivat aikanaan kokoontuneet sen luo suojaan sateelta ja pitämään kirkonmenojaan. Vielä kun paikka löytyy kartalta enemmän kuin helposti, oli retki sinne tosiasia.

Siinä missä tie haarautuu viimeisen kerran ennen määränpäätä seisoivat kyltit, joista toinen kertoi tien oleva nimeltään Lintukiiman metsätie ja toinen, puusta taituroitu osoitti Paimentenkirkolle – samaan suuntaan kumpikin. Jonkin matkaa tästä eteenpäin kohtasimme toisen Paimentenkirkolle osoittavan kyltin. Sen myötä oli aika jalkautua.

Parkkipaikalta Paimentenkirkolle kiemurteli kaunis polku kalliomäntyjen katveessa. Piirteiltään se oli sen verran selkeä, ettei eksymisen mahdollisuutta ollut, vaikka kartat ja navigaattorit olimmekin itsevarmasti pirssiin jättäneet. Ja niin vain kohta edessä siinsi jotain, mitä emme osanneet odottaa. Keskellä korpea avautui kirkkosali, joka avaruudessaan pesi suurimmatkin goottilaiset kirkot. Penkkirivien takana näkyi alttari, jonka luona seisoi etsimämme lohkare.

Itse kivi oli odotuksia vaatimattomampi ja mainittu luolakin oli vain kolopahanen. Kokonaisuutena paikassa on kuitenkin niin paljon omaa ainutlaatuisuuttaan, että paikalla kannattaa pistäytyä, eikä vähiten sen takia, että muutaman kilometrin päässä odottaa Lintukiiman Silmäsuon luola.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6704002 E 328997

1 reply
  1. Maria
    Maria says:

    Kävimme tänään Lohjan Nummi-Pusulassa Paimentenkirkossa. Kävelimme sinne hissukseen. Matkalla sinne, ajaessamme autoa kaksi joutsenta lensi automme edellä matalalla, samaan suuntaan. Koskaan emme sellaista ole ennen nähneet. Siitä jäi ihana muisto. Täytyykin tutkia Paimentenkirkon tarinaa paremmin. Tietääkö kukaan lisää? Emme olleet ennen käyneet Paimentenkirossa, vaikka olemme syntyneet Lohjalla. Lohja on rakas paikka.

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.