Lintuja ja lampaita etsimässä Vanhankaupunginlahdella, Helsinki

Helsingissä luonto on joskus yllättävän lähellä. Esimerkiksi Vanhankaupunginlahti on mainio paikka retkeillä ja bongailla lintuja. Luonnonsuojelualueen lintutorneille pääsee mukavasti joko Viikin tai Vanhankaupunginkosken puolelta.

Alkukesästä pyörimme Viikin puolella. Kävelimme edesmenneen Gardenian kulmilta kohti rantoja. Ohitimme Viikin lehmät ja arboretumin, nousimme Hakalan lintutorniin ja näimme kerralla useita harmaahaikaroita.

vanhankaupunginlahti-3

Kosteikon muiden lintujen tarkasteluun olisimme tarvinneet järeämmät kiikarit ja kameran objektiivin.

vanhankaupunginlahti

Loppukesän linturetkemme suuntautui Pornaistenniemelle ja Kuusiluotoon. Lähdimme Vanhankaupunginkoskelta ensin kohti Lammassaarta, josta jatkoimme edelleen ruovikon läpi pitkospuita pitkin Kuusiluotoon.

vanhankaupunginlahti-4

Tähyilimme luodolla kesäasukkaina laiduntavia lampaita. Eipä tarvinnut kauan odotella. Lampaat, nuo ihmisen ilahduttajat, kömpivät pian kalliolle rapsutettaviksi.

vanhankaupunginlahti-6

Pidimme kahvitauon Kuusiluodon kauniilla kalliolla ja tähyilimme kaupungin siluettia lahden toisella puolen.

vanhankaupunginlahti-5

Paluumatkalla kiipesimme ensin Pornaistenniemen lintutorniin ja sen jälkeen pistäydyimme piilokojulla, josta on hyvä tähyillä vesilintuja.

vanhankaupunginlahti-7

vanhankaupunginlahti-9

Häiritsimme hetken kojussa istuvia lintukuvaajia, jotka kärsivällisesti odottivat hyviä kuvakulmia valtavien kameroidensa kanssa. Selasimme lintukirjaa ja pohdimme lasten kanssa kuiskaillen, että oliko ruovikossa vain sinisorsia vai oliko siellä jokunen haapana joukossa.

vanhankaupunginlahti-8

Olipa mukavaa viettää päivä luonnossa keskellä kaupunkia.

Alue kartalla.  N=6676951.065, E=388751.019 (ETRS-TM35FIN)

Teksti ja kuvat: Marja Utela. Juttu julkaistu aiemmin Matkoja, retkiä, hetkiä -blogissa. Retket toteutettiin 26.6. ja 4.9.2016.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.