Lemmenlaakson luonnonsuojelualue ja vanha mylly, Järvenpää

Missä pääkaupunkimme lähellä voi nähdä ja kokea lehtomaiseman vehreän, paikoin poikkeuksellisen upean jokilaakson? Sellaista kannattaa lähteä etsimään Keravanjoen varrelle perustetuilta luonnonsuojelualueilta, erityisesti Järvenpään ja Sipoon rajalla sijaitsevasta Lemmenlaaksosta. Natura 2000 –ohjelmaan kuuluvan, vuonna 1991 perustetun suojelualueen lehto on seudun suurin ja sinällään jo näkemisen arvoinen. Vaan harva ei-järvenpääläinen tietää, kuinka upea jääkauden muovaama Lemmenlaakso onkaan…

Poikkesin siellä huhtikuun puolenvälin tienoilla, selässäni rinkka ja käsissäni muutama koivuklapi. Alueen ainoalla tulipaikalla ei nimittäin ole puuhuoltoa. Järvenpään kunnan hallinnoimaan Lemmenlaaksoon on helppo löytää, kun ajaa Vanhaa Lahdentietä pitkin ja seuraa kylttejä ensin Sipoontielle ja ensimmäiselle siltä vasemmalle erkanevalle hiekkatielle. Mikäli ensimmäinen pysäköintialue ei miellytä silmää, löytyy muutaman kilometrin jälkeen vasemmalla toinen. Portin takana kulkevaa hiekkatietä seuraamalla päätyy alueen pohjoiselle infotaululle:

Tästä kohtaa on Lemmenlaakson tulipaikalle noin 300 metrin kävelymatka. Taitoin sen illan jo hämärryttyä otsalampun valossa ja nautin eväistäni nuotion äärellä täysikuun loimottaessa tähtitaivaalla. Tunnelmaa häiritsivät vain ajoittain kaukaa kuuluvat Lahden moottoritien äänet.

Jpeg

Parasta yöpakkasten aikaan tällaisissa paikoissa yöpymisessä on se, että luonnon äänistä ja rauhasta saa useimmiten nauttia aivan yksin. Lemmenlaaksossakaan tuskin oli toista kulkijaa, kun vihdoin keskiyön tietämillä kömmin kunnon lämmittelyn jälkeen laavun viereen makuupussiini, selkäni alla lampaantalja. Muualla alueella yöpyminen ei ole sallittua. Heräsin aamulla kahdeksan maissa lintujen kiivaaseen lauluun:

Mustarastas hyppelehti vuonna 2012 paikalle rakennetun laavurakennelman edustalla ja selvästi pilaili kustannuksellani, kun yritin tarkentaa kamerani linssin sitä kohti. Mietin myös, miten hienoa olisi palata paikalle kesällä, kun Lemmenlaaksossa voi kuulla esimerkiksi sirittäjiä, mustapääkerttuja, idänuunilintuja ja pikkusieppoja. Saattaapa joku bongata kuningaskalastajankin, harvinaistuneen saukon tai kolossaan päiväsaikaan lymyilevän liito-oravan!

Kevyen aamiaisen jälkeen heitin rinkan selkääni ja lähdin kiertämään Lemmenlaakson noin 3 kilometriä pitkää luontopolkua. Keravanjoki on uurtanut kanjonimaisen laakson rehevään maisemaan.

Jpeg

Tulipaikan jälkeen luontopolku kääntyy kohti edessä kohoavaa harjua, mutta samaan paikkaan vievät myös pitkospuut ja portaat: kohti alueen Pelkohaudaksi nimitettyä komeinta maisemaa.

Pelkohauta on syntynyt vuosituhansien aikana Keravanjoen kuluttaessa Kiljuvannummen paksuihin hiekkakerrostumiin leveähkön laakson. Joen meanderoinnin seurauksena rinteestä kaatuvat puut raivattiin pois vielä 1990-luvulla, mutta nykyisin rungot saavat jäädä paikoilleen ja jokiuoman annetaan kehittyä luontaisesti.

Näköalatasanteelta täytyy palata hieman taaksepäin luontopolulle, joka kulkee jonkin matkaa metsän läpi…

Jpeg

…ennen kuin portaat laskeutuvat alas joenvarren suureen lehtoon:

Täällä voi törmätä suhteellisen harvinaisiinkin kasvilajeihin, kuten keltavuokkoon, imikkään tai lehtokieloon. Alkukeväästä lehdettömät puut saivat maiseman näyttämään ”peikkometsältä”, mutta Keravanjoen rauhaisa virtaus oli vaikuttava näky:

Jpeg

Polku oli vielä hyvinkin jäässä, kun liukastellen kuljin eteenpäin ihastelemaan Pelkohautaa mutkittelevan joen rannalta käsin:

Jpeg

Harjupenkereen päälle aiemmin kulkeneet portaat olivat aivan liian lähellä sortuvaa hiekkareunaa, joten ne kävivät ajan mittaan vaarallisiksi. Uudet portaat rakennettiin kauemmas rannasta vuonna 2010.

Jpeg

Loppuosa luontopolusta kulki metsän läpi kohti laidunaluetta ja eteläistä pysäköintialuetta. Käännyin jonkin matkan päästä takaisin ja suuntasin pysäköintialueelle. Paikka teki minuun vaikutuksen. Näin portti ja Lemmenlaakson luonnonsuojelualue jäivät taakseni:

Jpeg

Kannattaa pitää mielessä, että merkityiltä poluilta poikkeaminen on kielletty lintujen pesimäaikaan 1.4.-15.7. Lemmenlaakso on paikallisten suosima päiväkävelykohde, jonka tulipaikalla saattaa kesäisin olla makkaranpaistajia jopa jonoksi asti. Omat puut mukaan!

Mikäli jatkaa matkaa Lemmenlaaksosta pohjoiseen päin, saapuu pian Haarajoen 1700-luvun peruja oleville kuvankauniille myllylle ja padolle:

Jpeg

Kyseessä on alueen mittakaavassa huomattava kulttuurimiljöö ja peräti koko vesistön viimeinen säilynyt mylly, jonka vieressä kohoaa empiretyylinen Haarajoen kartano. Suosittelen poikkeamaan, kun olette ohikulkumatkalla!

Lemmenlaakson pohjoinen pysäköintialue

ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6706446 E 398613

1 reply
  1. Majava
    Majava says:

    Ehkä jopa voimakkaampaa kanjonimaisuutta on paikoin samalla joella pohjoisempana Tuusulan ja Hyvinkään rajamailla.

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.