Leikkilinnan luolat ja uhripaikka Alastarolla

Alastarolla Kanniston kotieläintilan läheisyydessä sijaitsee rautakautinen uhripaikka, joka tunnetaan Leikkilinnan kallioalueena. Kotieläintila ylläpitää puolentoista kilometrin pituista opastettua luontopolkua kohteelle. Polun varrella on myös tulentekomahdollisuus.

Polku kallioille on pääsääntöisesti helppokulkuista, joten se solveltuu kaikenikäisille retkeilijöille. Lumiseen aikaan reitin hahmottaminen maastosta voi tosin tuottaa ajoittain pientä pohdintaa.

leikkilinna2

Polun varrella on pienoinen nähtävyys, kaksihaarainen mänty, jonka latvat kohoavat kohti taivasta paistihaarukan tavoin.

leikkilinna3

Saavuttaessa kallioalueen partaalle on paikalle pystytetty opastaulu, joka kertoo alueen historiasta ja geologiasta. Kallioden hurjat muodot ja värisävyt ovat peräisin vulgaanisesta alkuperästä.

Harmiksemme kohteella oli vieraillessamme vielä maassa lumipeite, joten osa paikan ihmeistä jäi näkemättä. Kallioperässä näet pitäisi olemaan useita ihmisen tekemiä uhrikuoppia. Yksi urhikuoppa muistuttaa sorsaa päineen ja vartaloineen. Tämä luonnon aikaansaannos on saanut toimia metsästysonnen parantajana. Paikalle on sytytetty tulia ja samalla on rukoiltu metsänhaltioita. Nyt nuo uhrimenoihin liittyneet painanteet jäivät näkemättä.

Leikkikallion alue on myös toiminut myöhemmin nuorison kokoontumispaikkana, jossa tehtiin taikoja ja pidettiin tansseja.

Alue on tunnettu myös luolistaan, joista erästä kutsutaan Leikkilinnan onkaloksi. Tämä osottautuu kuitenkin melko vaatimattomaksi, kuten lohkareikon alle jäävät pienet luolamaiset onkalotkin.

Eräs luola tekee kuitenkin täydellisen poikkeuksen muihin. Keskellä kalliota seistä pönöttää yksin valtaisa siirtokivilohkare. Alueelle tulosuunnasta päätellen ei voisi arvata mitä se kätkee sisäänsä.
Tarkempi tutkailu osoittaa, että lohkareessa kulkee vinottain suuri halkeama.

leikkilinna11

Ilmeisesti halkeama on aikanaan synnyttänyt kiven erikoispiirteen, sillä sen läpi kulkee kiilamainen onkalo. Pituutta kertyy kolmenmetrin päälle ja lakikorkeus on miehen ryömittävissä. Onkalon pohja on täysin kuiva, eli ilmeisesti valuva vesi ei syystä tai toisesta pääse kiven sisään. Mutta missä on tuo puuttuva palanen kiven sisältä? Jälleen kerran on Suomenluonto tehnyt mysteerin, johon on vaikea etsiä vastausta.

leikkilinna9

Alueen omituisuudet eivät suinkaan lopu tähän, sillä pienenmatkan päästä vastaan tule sammakkokivi. Nyt ei tarvitse edes käyttää mielikuvitusta, sillä kivi on ilmetty Kermit.

leikkilinna12

Puinen opaste osoittaa kiveltä kohti kalliokamman reunaa, jossa pitäisi oleman jättiläisen portaat.

leikkilinna14

Kuutionmalliset graniittilohkareet johdattavat ylös kallionharjanteelle ihailemaan lähialueen maisemaa, toki näkymiä peittää tiheä metsikkö, vaikka laki kohoaa miltei 119 metrin korkeuteen. Laelta laskettauduttaessa pitkin jättien portaita on aika mennä ihailemaan kallion monensävyistä ja muotoista seinämää.

leikkilinna17

Nyt viimeistään alkaa ymmärtämään miksi paikka on aikanaan ollut pyhä ja siellä on uhrattu. Kallion värisävyt aivan kuin valuisivat verta, punaiset juovat ja vulkaaniset kallionmuodot luovat valoisaankin aikaan hieman uhmakkaan läsnäolon. Voi vain kuvitella alueen loimuavien liekkien ja shamaanilaulujen säestämänä.

leikkilinna18

Retkeilymielessä Alastaron Leikkilinnan luolat ja kalliot ovat varsin monipuolinen ja näyttävä kokonaisuus, johon kannattaa parhaiten tutustua ei lumiseen aikaan.

leikkilinna15

Kalliot herättävät kiipeilyhalut ja ainakin meidän vierailun aikaan ne olivat varsin liukkaita ja täynnä upeita jääpuikkomuodostumia. Tätä kohdetta voi helposti suositella koko perheelle samalla, kun poikkeaa kotieläintilalla.

Kuvat: Harri Leino ja Virpi Bee

Leikkilinna kartalla. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6765969 E 278963

2 replies
  1. Tuomo Kesäläinen
    Tuomo Kesäläinen says:

    Hieno paikka vaikka luolat tosiaan ovat vähemmän kuin vaatimattomia! Tuo Kanniston tilan vanhaisäntä on aika Väinämöinen kertomaan paikkaan liittyviä tarinoita. Kannattaa kysäistä jos sattuu törmäämään. Joskus tilalta ainakin järjestettiin myös opastettuja ryhmäretkiä Leikkilinnalle – traktorikyytiä, makkaranpaistoa ja tarinoita…jne. Lienee muutenkin paras kotieläintila Varsinais-Suomessa kun Paimion Sievolan tila on lopettanut tuon puolen.

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.