Lapin kullan hohto ei himmene – Roope Ankan innoittamana Tankavaarassa

Yhteistyössä Tankavaara

Toissa talvena luimme poikani kanssa Aku Ankkoja, Don Rosan ja Carl Barksin klassikoita, iltasaduiksi suuresta kirjasta. Samat tarinat tekivät itseeni vaikutuksen jo aikanaan, eikä niiden tenho näytä laantuneen. Ihmettelin nimittäin, kun nuori herra alkoi kysellä, että koska lähtisimme huuhtomaan kultaa. Pian selvisi, että into oli syntynyt luetuista Roope Ankan nuoruuden seikkailuista Yukonissa.

Vuotta myöhemmin tuli juttua Tankavaarasta ja kullanhuuhdonnan MM-kilpailuista. Että josko pääsisin paikalle. Sillä hetkellä laskin päässäni yksi plus yksi, eli miten tämä voisi olla nuorelle herralle mahdollisuus päästä toteuttamaan tuo haave, joka oli saanut silmät kiilumaan.

Huone nro 10.

Heinäkuun puolivälin jälkeen saavuimme Lappiin samana päivänä helteen kanssa. Porojen lisäksi meitä oli vastassa Rinkkaputken Anne, jonka kyydillä suuntasimme Tankavaaraan. Perillä vuorossa olivat pikainen majoittuminen, astetta rauhallisemmin nautittu lounas ja kullanhuuhdonta Tankavaaran huuhtomolla.

Huuhtomo on helpoin ja perheille erinomaisesti sopiva tapa kokeilla kullanhuuhdontaa. Tunti kullanhuuhdontaa maksaa 12 euroa per henkilö. Paikalta saa kumpparit jalkaan ja vaskoolin lainaan. Paikan ydin ovat huuhdonta-allas ja sen vieressä oleva kaivanto, josta saa vaskooliin Tankavaaran maa-ainesta. Täytetyn vaskoolin kanssa siirrytään altaalle etsimään siinä mahdollisesti oleva kulta.

Ensin vaskooli tuetaan saappaita vasten ja painetaan veden alle. Maata möyhitään sormilla niin, että se vettyy läpeensä. Tämän jälkeen vaskoolia heilutetaan sivuttain veden alla, jolloin painava kulta painu alemmas ja kevyempi maa-aines huuhtoutuu pois veden mukana. Tämän jälkeen vaskooli nostetaan vinossa kulmassa ylös ja paineitaan taas osin veteen siten, että päällimmäiset kerrokset hiljalleen huuhtoutuvat pois. Näitä liikkeitä toistetaan, kunnes jäljellä pohjalla on vain kaikkein raskain aines; mustaa rautahiekkaa, raskaita korukiviä ja vasta aivan lopuksi itsensä paljastava kulta.

Onneksi edellä mainittua ei tarvitse keksiä itse, eikä yrittää opiskella opaskirjasta tai Youtube-videoista, vaan kaiken neuvoo paikalla oleva opas, joka hallitsee lajin niksit.

Alkuunhan vaskaamisessa on neuroottisen ylivarovainen ja aikaa tärvääntyy kymmenkertaisesti kokeneempiin tekijöihin verrattuna. Kun lopussa sitten näkee, kuinka kulta kestää kovemmat otteet, on toisella kerralla jo huomattavasti rohkeampi. Kolmannella kerralla homma käy omasta mielestä jo kuin vanhalla tekijällä. Tuntia myöhemmin meillä on saaliina yhteensä kaksitoista hippua, käyttöarvoa niillä ei olisi edes jogurttipurkin vertaa, mutta tunnearvoa sitäkin enemmän.

Toisena päivänä vuorossa on sitten kaivaminen ja huuhdonta oikealla valtauksella. Mutta vasta illalla. Päivän ohjelmaksi valikoituu vierailu yhdelle Suomen kauneimmista paikoista, Pyhä-Nattaselle.

Parin kilometrin vaellus ylös aiheutti alkumatkasta toistuvia kysymyksiä sitä, että koska olisimme perillä. Puurajalla tuuli saapui viilentämään ja samalla kivikkojen luoma innostus hävitti loput väsymyksen rippeet.

Viimeinen osuus sujui kuin lentämällä, ja kohta elämän ensimmäinen tunturi oli huiputettu. Into jatkui siitäkin. Minä istuin ja toinen kiersi kaikki kivet, kolot ja kiivettävät. Itse kierrätin katsetta maisemassa. Tuumin, ettei tenho ollut laskenut yhtään siitä, kun siellä viimeksi olin ollut. Tämä taisi olla ensimmäinen kerta päiväsaikaan, mutta tuskin viimeinen, ainakin toivon niin.

Tunnin leijailun jälkeen mieli oli lentänyt tarpeeksi ja laskeuduimme taas alas. Edessä oli se oikea kullankaivuu.

Valtaukselle kävellessä ajatus sai innostumaan ja kun perille purovarteen pääsi, oli valmis iskemään lapion heti maahan. Sitten kun sen aika koitti, oli kokemus jotensakin meditatiivinen. Lapio kerrallaan maata siirtyi ämpäriin. Ajatukset pyörivät kullan ympärillä. Ja niinhän se tekee maailmakin.

Kulta kaikkine konnotaatioineen on voima, joka määrittää koko länsimaista yhteiskuntaa. Jos raha on saanut liian abstrakteja muotoja ja paljon valtaa, niin erämaassa tai ainakin sen reunalla, kaukana pääkaupungista, hyttysten ja paarmojen keskellä lapiolla purovarressa kaivaessa kaikki palautuu oikeaan mittakaavaan. Mitään ei ole saanut, eikä vieläkään saa ilmaiseksi. Unelmaa etsitään lapiollinen kerrallaan. Sora kipataan ränniin ja pestään purovedellä ja haaveilla. Toiset löytävät, toiset jatkavat etsimistä.

Se on ajatuksena vaan jotain periromanttista.  Puhun nyt nimenomaan käsin suoritettavasta kaivuusta. Se toki muovaa maisemaa hetkellisesti, mutta luonto valtaa maisemoidun kaivannon nopeasti takaisin. Kemikaaleja ei käytetä, ja lapiovoimin maisemaa ei suuressa mittakaavassa pysty muuttamaan. Kulttuurihistoriallinen arvo on kiistatonta, ja itse kaivuussa on jotain yliaikaista. Lapio uppoaa maahan tänään samalla tavalla kuin se teki vuosisata sitten.

Kokemus on vahva ja myönteinen. Tätä voisi kokeilla toisenkin kerran ja lämpimästi suositella perheille. Sopivasti seikkailua. Jos lajiin hurahtaa pahemman kerran, niin haasteita voi hakea sitten aina maailmanmestaruskilpailuista asti. Niihin odotetaan Tankavaaraan pienimuotoista kultaryntäystä.

Tankavaaran MM-kisat eli Kultajuhlat 5. – 11.8.2019 huipentavat juhlavuoden, kun Lapin kultaryntäyksestä tulee 150 vuotta. Kultajuhlissa on kisojen lisäksi iltaisin live-musiikkia ja päivisin ohjattua ohjelmaa lapsille.

Kuvat: Heikki Sulander, Marko Lauronen (Wanha Waskoolimies)

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.