Lämminhenkinen tunnelma joka tarttuu – Ylä-Tuuhosen tilalla Ruovedellä

Lähtökohtaisesti hyvä lomamatka tai retki perustuu mielestäni kolmelle osatekijälle, joita ovat itse matkan tai retken kohde, ruoka ja majapaikka. Vaikka sattuisi olemaan meininki lähteä esimerkiksi kansallispuistoon tai vaellusreitille, ei välttämättä tee mieli yöpyä makuupussissa kuusen juurella tai louevaatteen alla vaan ihan sisätiloissa pehmeässä ja lämpimässä sängyssä. Tai, no, ainakin minä valitsen jälkimmäisen vaihtoehdon edes joskus, kun siihen on mahdollisuus.

Suomessa on lukemattomia erilaisia maatilamatkailupaikkoja, mutta valitettavasti läheskään kaikissa ei ole otettu huomioon pienryhmiä tai jopa yksittäisiä matkailijoita. Sellaisissa paikoissa ei edes aleta tarjota alle 10 hengen porukoille minkäänlaisia ruokailumahdollisuuksia aamiaisen lisäksi ehkä satunnaista omaa majoitustilan keittonurkkausta lukuun ottamatta, tai sitten tarjotaan, mutta pitkin hampain ja tyyliin makaronilaatikkoa ketsupilla.

Sitten on sellaisia paikkoja, joissa saavat mainion majoituksen lisäksi ruokapalvelut aamiaisine ja päivällisine yhtä lailla pienet perheet kuin isommatkin seurueet, kuten Ylä-Tuuhosen tilalla Ruovedellä, joka sijaitsee hyvin kulkuyhteyksien päässä ja vieläpä suhteellisen lähellä Seitsemisen ja Helvetinjärven kansallispuistoja. Eikä Isojärvenkään kansallispuisto ole liian kaukana.

Ylä-Tuuhoseen voi ajaa esimerkiksi pitkin Hämeen kauneimmaksi maisemaksikin mainittua Salussärkkää.

Ensimmäisen kerran pääsimme tutustumaan Ylä-Tuuhosen tilaan ja sen erittäin ystävälliseen omistajapariskuntaan Irma ja Esko Ylä-Tuuhoseen jo vuonna 2006, jolloin vaimoni ja vielä silloin vatsamatkailijana olleen lapsemme kanssa kävimme kiertämässä Seitsemisen ja Helvetinjärven kansallispuistoja.

Koska meillä ei ollut aikomusta yöpyä maastossa, halusimme löytää kansallispuistoja suhteellisen lähellä olevan majoituspaikan, joka tarjoaisi myös aamiaisen lisäksi päivällisen vain kahdellekin hengelle.

Ylä-Tuuhonen valikoitui majapaikaksi mm. siitä syystä, että siellä ei joutunut itse ruoanlaittoon, ja pelkästään tilasta olleiden esittelytietojen perusteellakin paikka muutenkin vaikutti erittäin mukavalta. Ja erittäin mukava se olikin, sillä meidät toivotti omistajapariskunnan lisäksi tervetulleiksi pihalla käyskennellyt sympaattinen hauveli. Tilalla oli – ja on edelleen – monta eri majoitusvaihtoehtoa, joista valitsimme niin sanotun Makasiinin.

Näkymä Makasiinin yläkerran ikkunasta.

Makasiini on vanha hirsiaitta, joka on vaatimattomasta ulkoasustaan huolimatta erittäin lämmin, hiljainen ja kotoisa sisältä. Makasiinissa on oma WC ja suihku, erotettava parisänky alakerrassa ja kolme erillistä sänkyä yläkerrassa.

Makasiini ulkoa talvella 2015.

Kalustuksessa on käytetty vanhoja huonekaluja ja sisustuksessa mm. hienoja ryijyjä. Makasiinin vieressä on rakennus, ns. Saunatupa, jossa vieraat voivat luonnollisesti saunoa mutta myös viettää aikaa tuvan puolella. Tuvassa on myös keittiö, josta löytyvät niin jääkaappi, kahvinkeitin, liesi kuin mikroaaltouunikin sekä ruokailuastiat ja -välineet.

Makasiini sisältä kesällä 2006.

Makasiinin yläkerran talonpoikaissängyt.

Ylä-Tuuhosen historia ulottuu jo vuoteen 1625, josta kertoo tilan ulkorakennuksen päässä olevan ruokakellon päässä nököttävä tuuliviirikin. Ylä-Tuuhosen tilaan kuuluvat myös viereiset perinnebiotooppi- ja -maisemanhoitoalueet, joilla käyskentelevät kesäisin tilan lampaat maisemanhoitotöissä.

Ylä-Tuuhosen tilan ”syntymäaika” näkyy ruokakellon viirissä.

Hyvien majoitusmahdollisuuksien lisäksi tilalla on muuten sitten erinomainen ruoka, ja sitä riittää. Vuonna 2006 ja nyt tänä vuonna söimme molemmilla kerroilla niin hyvin, että ei ole tosikaan. Päivällinen on tilattava ennakkoon ja kerrottava tietysti mahdollisista erikoisruokavalioista, mutta ne kyllä onnistuvat tilan emännältä.

Raaka-aineissa on käytetty mahdollisimman paljon paikallista tuotantoa ja kiitettävästi myös luomua, ja sen huomaa varmasti maussa ja siinä, miltä se näyttää. Ruokailut tapahtuvat tilan isossa ja niin ikään todella kodikkaassa tuvassa, jossa myös vanhat huonekalut, kattolamput ja seinäkellot pääsevät oikeuksiinsa. Emäntä laittaa pöydän niinsanotusti viimeisen päälle koreaksi. Tarjolla voi olla esimerkiksi lihaa, kalaa, kasviksia jne. eri muodoissa, ja jälkiruoaksi vaikkapa pannukakkua hillon ja kermavaahdon kera.

Ylä-Tuuhosessa voi tietenkin myös saunoa, ja varsinkin kesäaikaan tilan rantasaunat Tarjanne-veden äärellä ovat erinomaisia rentoutumispaikkoja vaikkapa kansallispuistoihin tehdyn päiväretken päätteeksi. Kesällä 2006 saunoimme luonnollisesti yhdessä rantasaunoista, ja olivathan ne makoisat löylyt. Tämänkertaisella reissulla valitsimme käytännön syistä tilan pihapiirissä olevan Saunatuvan saunan, joka ei löylyissä häpeä sekään.

Saunatuvan sauna on tilava ja tunnelmallinen.

Saunatuvan saunassa on kaksi kiuasta, joista yksi on jatkuvalämmitteinen ja sopii paremmin pienemmän porukan lämmönlähteeksi. Toinen kiuas on kertalämmitteinen Aito-kiuas, josta riittää potkua vähän isommallekin saunojamäärälle. Kun tätä kirjoittaessani katsoin ensimmäistä kertaa Aidon sivustolta heidän kiukaittensa mallimerkintöjä, huomasin, että onhan valmistajalla todella katu-uskottava – vai pitäisikö sanoa saunauskottava – malli, nimittäin ”AK-47”!

Pyöreät kiuaskivet ovat kuin perunoita.

Löylynlyöminä ja itsemme puhtaaksi kuuranneina siirryimme Saunatuvan tuvan puolelle jäähdyttelemään ja keittelemään iltakahvit. Tuvassa voi istuskella vaikka keinutuolissa, ja jos iskee yhtäkkinen kevyen iltalukemisen tarve, tuvan kulmakaapista taitavat löytyä Kalle Päätalon kaikki teokset.

Saunomisen ja iltapalan jälkeen olikin sitten hyvä alkaa valmistautua yöpuulle puhtaisiin lakanoihin Makasiinin tunnelmasta nauttien. Yöuni oli todella levollinen, ja aamulla meitä odotti maistuva ja monipuolinen aamiainen päärakennuksen tuvassa. Omistajapariskunnalla riittää juttua, ja heillä on myös erittäin hyvä tietous alueen muista palveluista ja yrittäjistä.

Ylä-Tuuhosen tilan vetovoimasta kertoo myös se, että siellä vierailee moni säännöllisesti ulkomailta asti. Kun olimme tekemässä lähtöä, pihaan tuli uusia asiakkaita tutustumaan nähtävästi alustavasti kesäjuhlien pitopaikkaan. Mikäpä juhlia onkaan pitäessä, kun on näin hieno paikka!

KARTTA

2 replies
  1. Taru Hotarinen
    Taru Hotarinen says:

    Kyllä. Minulla ei juuri lisättävää tuohon arvioon, täysin samaa mieltä. Harmittaa vaan näin jälkeenpäin, ettemme ottaneet ruokapalveluja. Itse kun tykkään myös tehdä sapuskaa, kokkasin sitten itse Saunatuvassa. Voin nimittäin kuvitella nyt, että ruoka on ollut tilalla erinomaista.

    Isäntäpari oli erittäin lämminhenkinen ja ystävällinen, oli ilo mennä ja harmitti lähteä.

    Vaikka rouva oli hyvin rauhallisen oloinen, hän tainnee olla melkoinen tehopakkaus; niin hienosti siivottua yöpymispaikkaa ei ole vielä tullut vastaan – 5* hotelli lähes kalpenee rinnalla. Makasiinissa yövyimme mekin.
    Tunnelma oli AAAAAHHHH -henkäyksen nostattava ennen kuin kengät jalasta ehtii pois nakata. Aivan ihana.
    Illalla kuuli ruisrääkän ja kurkien ääniä, heinäsirkkoja ja muuta luonnonääniä. Piti nukkua ikkuna auki..

    Sinne on palattava.

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.