Lähdimme vauvan kanssa Nuuksioon – testissä uusi Parkkihaukka-palvelu ja Punarinnankierros lastenrattailla

Yhteistyössä Visit Espoo

Nuuksion kansallispuisto on pääkaupunkiseutulaisten rakas virkistyspaikka, jonka luonnonrauhaan on mahdollista vetäytyä pienelläkin varoajalla. Suosituin kohde Nuuksiossa taitaa olla Haukkalampi, jossa retkeilijän kuin retkeilijän on helppo nauttia luonnosta. Haukkalammelta löytyy myös erittäin mukava nuotiopaikka, jossa voi paistaa makkaraa ja syödä eväitä myös katoksen alla huonon sään sattuessa. Lähellä olevien Natura Vivan Haukanpesän palveluiden lisäksi myös näköala Mustalammelle on todella kaunis ja näkemisen arvoinen. Ei siis ihme, että paikka on niin suosittu.

Haukkalammen erittäin suuren suosion vuoksi on ymmärrettävää, että myös parkkipaikat ovat usein täynnä innokkaiden retkeilijöiden autoja. Vaikka Metsähallitus muistuttaa ruuhkista erikseen sesonkiaikaan, saattaa varsinkin viikonloppuisin olla hankala löytää autolle täältä paikkaa. Mikä siis neuvoksi?

Parkkihaukka, parkkeeraajan kätevä kaveri

Nuuksiossa testataan erilaisia alueen saavutettavuutta parantavia ratkaisuja. Yksi näistä on Parkkihaukka-palvelu, joka tarjoaa näppärästi netissä näkymän Haukkalammen ja Kattilan parkkipaikoille. Kuvaa parkkipaikoilta lähetetään viiden minuutin välein, ja kävijät voivat tarkastaa parkkitilanteen sekä ennakoida retkensä tämän mukaan jo ennen perille saapumista.

– Tällä kokeilulla pyritään helpottamaan autolla vierailevan Nuuksion-kävijän pysäköintiä, ja mahdollisesti myös vähentämään turhaa autoilua alueella, kertoo Karoliina Korpela Visit Espoon Perille asti -hankkeesta.

Hanke keskittyy kehittämään saavutettavuutta Nuuksion lisäksi myös Espoon Rantaraitilla. Me lähdimme testaamaan, kuinka palvelu todellisuudessa toimii. Päätimme mieheni kanssa lähteä kulkemaan Haukkalammen Punarinnan kierroksen, joka on erityisesti lapsiperheiden suosiossa. Mukanamme meillä oli alle kolmen kuukauden ikäinen esikoisemme.

Vauvan kanssa Nuuksioon: esivalmistelut

Patikointiretkemme alkoi Parkkihaukan tarkastuksella puhelimen kautta jo kotona. Täydeltä näytti, mutta päätimme ottaa riskin. Yleensä retkemme ovat sijoittuneet kohteisiin, jotka eivät ole retkeilijöiden suuressa suosiossa, ja näin ollen parkkipaikkojen saatavuutta ei ole tarvinnut etukäteen huolehtia. Tällä kertaa olimme kuitenkin liikkeellä sesonkiaikaan sesonkikohteessa, joten ei muuta kuin tavarat ja vauva autoon ja menoksi.

Olimme varanneet aikaa tälle retkelle selvästi enemmän kuin aiemmin, sillä olemme saaneet jo huomata, että aikaa kuluu aivan eri tavalla vauvan kanssa retkeillessä kuin pelkkien aikuisten kesken. Vauvalle olimme varanneet mukaan myös vaihtovaatteet kakkakepposten varalta.  Yleensä vaunussa oleskeleva vauva pärjää säänmukaisella vaatetuksella ja tarpeen vaatiessa sadesuojalla. Kuivalla säällä kannattaa ottaa mukaan hyönteissuoja, jos retkeilykohteessa lentää pistäviä ötököitä.

Vauvan kanssa kulkiessa myös repun sisältö näyttää aivan toisenlaiselta kuin aikuisseurassa. Meilläkin oli reppuun pakattuina niin vaipat, peppupyyhkeet, vaipanvaihtoalusta kuin harsokin sotkuja varten. Metsässä vaippojen vaihto on hieman haastavampaa kuin kotona, mutta esimerkiksi vaipanvaihtoalusta pitää neulaset poissa pöksyistä, ja peppupyyhkeet ajavat pyllynpesun virkaa.

Huoltajan ei myöskään tule unohtaa itseään, eli mukaan kannattaa varata niin vettä kuin myös helppoa evästä, jotta energiavarastot eivät pääse kulumaan loppuun. Lapsen kantaminen vie voimia eikä aina jaksa odottaa siihen asti, että pääsee nuotiopaikalle, tulet siellä on tehty ja makkarat paistettu.

Retkeilyvarusteilta vauvan kanssa patikointiin.

Parkkipaikkojen tilanne kannattaa tarkastaa jo kotona, ennen retkelle lähtöä

Ajomatka Haukkalammelle

Nuuksiontie on helppoa asfaltoitua maantietä, jonka varrella pääsee ihastelemaan upeita järvimaisemia. Viimeinen osuus Haukkalammelle on kuitenkin kapeaa ja mutkittelevaa hiekkatietä. Autoilijoille siis huomiona, että viimeisen osuuden kanssa tulee todella olla tarkkana. Autoja on sesonkiaikaan erittäin paljon liikkeellä, tie on kapea ja mutkainen, eikä täysi parkkipaikka anna erityislupaa parkkeerata tien viereen. Varsinkin hämärän ja kelirikon aikaan tulee noudattaa erityistä varovaisuutta.

Lähestyessämme kohdetta koitin tarkistaa parkkipaikkojen tilanteen vielä uudestaan, mutta sivu ei latautunut huonon mobiiliyhteyden vuoksi. Tämä kannattaa siis muidenkin huomioida. Parkkihaukan kehittäjä Olli Pihlajamaa VTT:ltä vinkkaakin, että palvelua kehitetään jatkuvasti, mutta ainakin toistaiseksi Parkkihaukkaa kannattaa käyttää jo ennen metsän siimekseen ajelua, mielellään jo kotona, jolloin kenttää varmasti riittää. Ja kotona on toki helpointa myös miettiä mahdollisia muita kohdevaihtoehtoja, jos Haukkalammella näyttää kovin täydeltä!

Tie Haukkalammelle kulkee läpi upeiden järvimaisemien.

Haukkalammelle ajettaessa reitti kulkee Luontokeskus Haltian kautta. Sitä ympäröivät Nuuksion järviylängön ja Pitkäjärven huikeat maisemat sekä loistavat retkeilymaastot. Haltiassa pääsee myös kahville, ruokailemaan, piipahtamaan näyttelyissä sekä patikoimaan Haltiasta lähteville rengasreiteille. Näin ollen Haltia on mainio kiintopiste pienten lasten kanssa retkeileville, kun ruoan ääreen, vessaan ja vaippojen vaihtoon pääsee tarvittaessa hyvinkin helposti, vaikka luonnon sylissä ollaankin.

Punarinnankierrokselle lastenrattaiden kanssa?

Vaikka vauvan kanssa retkeily vaatiikin omat järjestelynsä, on se erittäin kannattavaa – vauvan maailma voi avartua, kun hän näkee uusia värejä, kuulee uusia ääniä, haistaa uusia tuoksuja. Metsä on aisteille oikea ihmemaa, ja se voi antaa lapsen kehitykselle erittäin tärkeitä kokemuksia. Vauvan kanssa retkeily voi helpottaa retkeilyä myös myöhemmin, kun lapsi oppii jo pienestä pitäen, että metsässä on turvallista ja mukava kulkea.

Pysäköityämme Haukkalammen parkkipaikalle purimme retkeilyvarusteet autosta ja yritimme pakata esikoisemme kantoreppuun. Ei onnistunut. Vauvamme oli nimittäin päättänyt, ettei suostu olemaan repussa, joten meidän oli lähdettävä eteenpäin vaunujen kanssa.

Punarinnankierroksen polku on jalankulkijalle helppokulkuinen, kauniin ja jännittävän satumetsän ympäröimä. Reitin tekee lapsille erityisen mukavaksi sen helppous, hauskat kivenkolot sekä kalliot, joilla kiipeillä. Kierroksen puolivälissä maasto muuttuu vieläkin hauskemmaksi – vaan ei niille, jotka ovat liikkeellä lastenvaunuilla. Kuten me tällä kertaa!

Helppokulkuinen reitti muuttui jännittäväksi vaunujen kanssa

Punarinnankierros näyttää lähtöpaikalta katsottuna erittäin helpolta, ja koska meidän retkemme aikaan liikkeellä oli myös paljon perheitä kevyillä, kokoontaitettavilla matkarattailla, emme osanneet odottaa kierroksen muuttuvan haastavammaksi. Aluksi niin helppokulkuinen reitti vie lopulta kuitenkin upealle, muhkuraiselle kalliolle, jossa on paljon irtokiviä ja jännittävää maastoa. Mikä paikka kiipeillä ja leikkiä!

Muhkuraisilla juurakkoreiteillä voisi pärjätä sellaisilla vaunuilla, joissa on suuret ja jykevät renkaat sekä hyvä jousto. Kevyitä matkarattaita puolestaan voisi kantaa suurimpien kivien yli. Oma retkemme sai surkuhupaisan käänteen, kun lähdimme eteenpäin huolimatta siitä, että meidän vaunumme eivät todellakaan sopineet Punarinnankierroksen maastoon.

Reitti muuttui erittäin vaikeakulkuiseksi vaunuilla, mutta sitäkin hauskemmaksi jalankulkijoille

Punarinnankierros yllätti meidät kuitenkin myös hyvin iloisesti, nimittäin monimuotoisuudellaan. Kuinka niin lyhyeen reittiin voikin mahtua niin paljon erilaista luontoa! Kauniin kuusimetsän ja varpujentäytteisten kallioiden jälkeen reitin varrella pääsee ihastelemaan myös Haukkalammen kirkasta vettä. Vilvoittelupaikkoja löytyy reitin varrelta joitakin kappaleita, jos haluaa kastaa varpaansa viileään veteen tai muuten vain ihailla lammen kauneutta lähietäisyydeltä.

Haukkalammen rannalla.

Nuotiopaikka on Punarinnankierroksen ehdoton suosikkikohde. Tänne pääsee myös kulkemalla reittiä toiseen suuntaan Haukkalammen parkkipaikalta. Nuotiopaikalta löytyy niin avoin kuin myös katettu tulentekopaikka sekä keittokatos. Ympäristössä on monta pöytää, jonka ääressä voi nauttia eväitä ja ihastella Mustalammen kauneutta. Täältä löytyy myös kätevä kuivakäymälä.

Nuotiopaikalla kävi saapumisemme aikaan kovakin hulina, paikalla piipahti jopa suuri japanilaisten turistiryhmä. Pöytiä silti riitti, ja näppärimmät olivat rakentaneet kallioille oman eväspaikkansa. Jokaiselle, niin vanhemmille, lapsille, koirille, turisteille ja meidän vaunuillemme, löytyi siis oma paikkansa, ja tunnelma nuotiopaikalla oli kokonaisuudessaan oikein leppoisa ja viihtyisä. Iltapäivän taittuessa alkuiltaan pöydät myös pikkuhiljaa tyhjenivät, ja varsinkin lapsiperheet suuntasivat jo kotia kohti. Jos siis haluat nauttia eväistäsi rauhallisemmissa tunnelmissa tällä Mustalammen nuotiopaikalla, voit ajoittaa retkesi alkuiltaan.

Kaiken kaikkiaan Punarinnankierros on kokemisen arvoinen. Se on helppo lapsiperheille (kunhan ei ota painavia vaunuja mukaan) ja mielenkiintoinen jokaiselle retkeilystä ja luonnosta kiinnostuneelle. Näkemistä ja kokemista riittää niin aikuisille kuin myös pienelle vauvalle.

Nuotiopaikalla voi syödä eväitä ja paistaa makkaraa, nauttien samalla kauniista maisemista.

Me taitoimme tämän retken lapsentahtisesti eli vauvan ehdoilla.

Parkkihaukka-palvelua kehitetään – anna siitä rohkeasti palautetta!

Parkkihaukan avulla retkeilystä voi mielestäni saada enemmän irti, kun parkkipaikkojen tilanteen saa tarkistettua etukäteen, ja näin käyntinsä Haukkalammelle osaa ajoittaa ruuhkattomaan aikaan. Tällöin retken ei tarvitse alkaa parkkipaikalle jonottamisen aiheuttamalla turhautumisella, ja retkelle pääsee vaivattomammin. Parkkitilanne kannattaa ehdottomasti vilkaista Parkkihaukasta ennen Haukkalammelle tai Kattilaan suuntaamista.

Palvelun kamerat ovat käytössä ainakin lokakuun loppuun 2018 asti ja ehkä pidempäänkin, jos aurinkokennot tuottavat tarpeeksi sähköä Parkkihaukan tarpeisiin. Kamerat palaavat käyttöön taas keväällä 2019.

Jotta Parkkihaukka-palvelu toimisi mahdollisimman asiakaslähtöisesti, Olli Pihlajamaa VTT:ltä toivoo erityisen paljon palautetta kävijöiltä kokemuksen parantamiseksi. Palautetta Parkkihaukasta voit antaa tästä tai itse palvelusta löytyvän linkin takaa.

– Pääasiallinen tarkoitus Parkkihaukassa tällä hetkellä on testata, voisiko määrävälein otettu valokuva parkkipaikoilta olla helpoin tapa todeta Haukkalammen ja Kattilan parkkipaikkojen tilanne. Nyt haluamme kokeilla, onko se palveluna tarpeeksi hyvä helpottamaan retkeilijöiden elämää. Koska Parkkihaukka on pilottivaiheessa, on kävijöiden palaute ensiarvoisen tärkeää, koska kehityspotentiaalia palvelulla todellakin on.

– Yksityisyydestä huolehtijoille myös tiedoksi, että Parkkihaukan kuva ei paljasta autojen rekisterikilpien tietoja tai ihmisten kasvoja, koska ihmisten yksityisyyden suoja on erittäin tärkeässä asemassa. Kuvan laatua onkin tätä varten tarkoituksella huononnettu, Olli vinkkaa.

Päivän kääntyessä iltaan parkkipaikallakin on enemmän tilaa. Kamerat kuvaavat silti niin kauan kuin valoa riittää – ne nimittäin toimivat aurinkoenergialla.

Pienelle retkeilijälle maistuu uni patikoinnin jälkeen.

Muista myös nämä vinkit!

Jos pelkkä patikointi alkaa kyllästyttää, Haukkalammen rannalta löytyy myös Natura Vivan Haukanpesän toimipiste, josta voi kesällä ja syysviikonloppuisin vuokrata kanootin, SUP-laudan, soutuveneen tai fatbiken. Natura Viva tarjoaa myös ohjattuja retkiä sekä mikä parasta, Cafe Silviassa voi käydä kahvilla tai ostaa retkieväitä mukaansa kesällä ja syksyllä. Tarkista aukioloajat ennakkoon Natura Vivan kotisivuilta.

Retkeilylläkin on ympäristövaikutuksia, mutta jokainen voi pienentää niitä helposti. Retkeilyn päätteeksi käteen nimittäin jää yleensä hyvä mieli, mutta myös jonkin verran roskia – kunnioitathan siis aina luontoa viemällä roskasi pois metsästä noudattamalla roskatonta retkeilyä!

Jos Haukkalammen parkkipaikka näyttää täydeltä, kannattaa muistaa, että Nuuksioon on myös useita muita sisääntuloväyliä. Nuuksion muita portteja olemme listanneet muun muassa Retkipaikan Nuuksio-sivulla.

Lastenvaunujen kanssa kulkevien perheiden kannattaa kokeilla myös Salmen ulkoilualueen tai Vuosaaren Uutelan reittejä, joiden tiet ovat tasaisia kulkea. Lisävinkkejä vauvan kantamiseen liittyen kannattaa lukea Kantoliinayhdistyksen sivuilta.

Natura Vivan Haukanpesän toimipisteellä voi hankkia uutta sisältöä retkeilyyn.

Lue lisää Nuuksiosta

Esittely ja reittikartta (pdf)

Nuuksio – vinkit ja kohdesuositukset kansallispuistoon

 

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.