Laavuja, lampia ja geokätköjä: tällainen on Joensuun maineikas Oravantaival

P-alue kartalla

Noin 38 kilometrin mittainen Oravantaival on retkeilyreitti, joka johtaa Riuttalammelta Raatevaaraan Joensuun Kiihtelysvaarassa.

Perjantai-iltana, hieman iltakuuden jälkeen, kun jotakuinkin kaikki muut joensuulaiset viettivät vielä Joen Yötä kaupungissa, aloitimme ajomatkamme kohti Riuttalammen laavua. Toiselle retkikuntamme jäsenelle kohde oli tuttu juhannukselta, jolloin laavulla vierailu oli sisältänyt lähinnä pekonin käristämistä ilman kummempia retkeilyvarusteita. Tästä intoutuneena päätimme lähteä viikonlopuksi kulkemaan Joensuun parhaaksi retkeilyreitiksikin tituleeratun Oravantaipaleen Särkivaaran Riuttalammelta Kiihtelysvaaran Valkeavaaraan.

Kohteeseen pääsy koetteli niin oppaana toimineen henkilön muistia, kuin myös Volkswagenin iskunvaimentimia, sillä reittivalinnat eivät kaikilta osin olleet auton jousitusta helliviä.

Päästyämme ehjin nahoin perille kello oli jo lähempänä kahdeksaa, joten tyydyimme vain nopeaan silmäilykierrokseen priimakuntoisella laavulla. Edessä oli hieman alle kahdeksan kilometrin taival ensimmäiselle yöpymispaikalle.

Taival alkoi lupaavasti metsäkaistaleiden ja soiden välissä kulkevaa polkua pitkin, kunnes paikallisen metsämiehen innokkaan oloinen suomenpystykorva tuli epäileväisenä haukkumaan kahta tunkeilijaa. Tilanteesta selvittiin kuitenkin kunniallisesti pikaisella rupattelulla yllättyneen metsästäjän kanssa. Seurueemme toisen vaeltajan läpi viikonlopun jatkunut riesa alkoi jo tässä vaiheessa taivalta, geokätköjä nimittäin oli matkan varrella melkoisen hyvä määrä.

Ilta alkoi jo hämärtyä päästyämme Iso-Valkealammen laavulle. Vaeltaessa nälän tunne oli jo likimain kadonnut, mutta tulenteon jälkeen laavulla vatsamme kävivät murahtelemaan suorastaan uhkaavan kuuloisesti. Uhkaan oli vain yksi ratkaisu: armoton retkikokkaus. Valitettavasti Iso-Valkealammella ei ollut yhtä kattavaa paistinpannuvalikoimaa kuin Riuttalammella, joten meidän piti tyytymän retkikeittimeen ja nuotioruokaan.

Ruokailun jälkeen aloimme jo suunnitella lauantain reittejä ja tauotusta, jäätelötaukoa Heinävaarassa unohtamatta. Pikaisen, uistimen puuhun jäämiseen päättyneen kalastusrupeaman uuvuttamina kävimme yöpuulle ihastellen samalla laavulta aukeavaa lampimaisemaa. Seuraavasta päivästä tulisi teknisesti ja aikataulullisesti viikonlopun haastavin.

Herättyämme yhdeksän aikoihin ja keitettyämme itsellemme maistuvan puuroaamiaisen aamu-usvan hälvetessä lammen yltä, oli meidän aika jättää laavu ja kiskaista rinkat selkään. Ensimmäisenä pysähdyspaikkana toimi Heinävaaran kylällä sijaitseva kauppa, jossa teimme kevyet täydennysostokset loppumatkaa varten. Paikallisella koululla ihastelimme hetken MM-tatin kisatohinaa, ennen kuin suuntasimme polulle kohti Joutenlammen laavua.

Reitti Joutenlammelle kulki niin paikallisen pururataa kuin myös metsäautoteitä pitkin, ja lopulta olimme päätyneet peilityynen pikkulammen rannalla sijaitsevan avolaavun luo. Sää helli meitä kirkkaalla taivaalla ja reilun 20 asteen lämpötilalla, joten päätimme pulahtaa pikaisesti viileään veteen ennen ruuanlaittoa.

Jälleen hyvin varustetulla laavulla teimme tulet ja laitoimme oikein maittavaa retkiruokaa. Ville oli ostanut Heinävaaran K-kaupasta hernekeittopurkin, jonka hän laittoi pakkiinsa tulelle. Yksi retken parhaista hetkistä olikin istua laavun reunalla, syödä hernekeittoa ja ruisleipää sekä ihailla kuvankaunista maisemaa. Simeon söi jälleen pussipastaansa.

Matkamme jatkui Kiihtelysvaaran ohi kohti Metsälampea. Matkan joutumiseksi juttelimme niitä näitä, lauleskelimme ja ihmettelimme matkan varrella näkemiämme asioita. Tuossa vaiheessa päivää sää oli vielä melko aurinkoinen, mutta tuuli alkoi yltyä puuskittaisesti. Arvelimme tämän olevan vain normaalia sään vaihtelua, joten Metsälammen laavulla kävimme kahvin kiehumista odotellessamme uimassa pienessä ja matalahkossa lammessa. Metsälammen laavu oli vanha Nuorten Kotkien kesäpaikka ja tuolta ajalta paikalla olikin hieman tavallista parempi varustelu, joskin laavu oli ollut ilmeisen lähellä palaa aikojen saatossa.

Lähtiessämme viimeiselle taipaleelle kohti yöpaikkaamme Purnukorven laavulla, huomasimme, että Metsälammen vieressä oli vanhoja, sodanaikaisia taisteluasemia. Historiasta kiinnostunut Ville olikin heti tutkimassa poteroita ja juoksuhautoja, mutta pian jouduimme jättämään ne taaksemme ja jatkamaan matkaamme.

Koska syksy oli jo ovella, näimme siellä täällä maasta pystyyn ponnahtavia sieniä, joista Simeon keräsikin kaikkein parhaimmat yksilöt. Vinkkinä mainittakoon lähes koko reitin varrella olevat oivalliset ja suhteellisen koskemattomat herkkutattimaastot.

Tuuli oli jo todella napakka, kun seurasimme karhunjälkiä kohti Valkeasuota ja sen jo parhaimmat päivänsä nähneitä pitkospuita. Lisäksi tuuli oli yltynyt jo myrskyksi, joten meillä oli pienoisia haasteita pysyä lahoilla pitkospuilla rinkat selässä. Kun vaelluksemme fyysisesti haastavin osuus oli selätetty, rullailimme rauhassa Purnukorven laavulle, joka sijaitsi yllättävän hyvien kulkuyhteyksien äärellä lähellä hevostallia, jonka ohi kävimme vielä illalla kävelemässä ilman raskaita rinkkoja, kuunnellen lampaiden määkinää.

Purnukorven laavu oli saman tyyppinen kuin Riuttalammen ja Joutenlammen laavut, mutta varusteltu laavun avoimen sivun yläosaan kiinnitetyllä, alas laskettavalla tuulensuojapressulla.

Laavun sisälle päin viuhunut myrskytuuli ei liiemmin innostanut tekemään pieniä kahvinkeittotulia kummallisempaa nuotiota, ja lauantain illallinen (Villellä käsin pyöriteltyjä lihapullia perunamuusin kera ja Simeonilla pussipastaa) valmistui turvaisasti kaasukäyttöisellä retkikeittimellä. Kellon lähestyessä iltakymmentä vapautimme pressun alas ja yritimme käydä nukkumaan, mutta totesimme pian pressun lepattavan moisessa tuulessa laavun sisään ilman kunnollista ankkurointia maahan.

Kiinnitetyn pressun suojaaman laavun sisällä nukutun yön jälkeen heräilimme sunnuntaihin yhdeksän aikoihin nuutuneina, mutta kohtalaisesti levänneinä, valmiina viikonlopun viimeiseen kävelyrutistukseen. Ei muuta kuin aamupuurot masuun ja menoksi! Ensimmäinen taukopaikka löytyi Raatevaaran komean kylätalon pihasta, jossa nautimme muutamat palat suklaata ja verryttelimme jumiutuneita hartioitamme. Harmiksemme kylätalo ei ollut sunnuntaiaamuisin auki, sillä lähempi tutustuminen kohteeseen olisi ollut varmasti mukava lisä retkelle.

Oravantaipaleen virallisesta päätepisteestä matkamme jatkui vielä muutaman kilometrin Ahvenlammen uimarannan kautta Valkeavaaran tsasounalle ja partiolippukunnan rantasaunaan huuhtomaan reissun pölyt pois. Tsasouna on jylhän vaaran päälle rakennettuna oivallinen retkikohde, sillä hyvällä säällä rukoushuoneen portailta avautuu laajat näkymät Valkeavaaraa ympäröiviin metsiin. Rantasaunan tai partiokämpän vuokraamista voivat retkeilijätkin tiedustella majaa ylläpitävältä Georgios Voittajan partiokillalta.

Valkeavaaran tsasouna. Kuva: Partiolippukunta Karjalan Korvenkävijät KKK ry

Saunottuamme ja uituamme tarpeeksi alkoikin olla jo aika hypätä paluukyytiin kohti Joensuuta ja aloittaa jälleen keskittyminen opiskeluun fyysisesti rasittavan, mutta mieltä piristäneen viikonlopun jälkeen. Kokonaisuutena reitti oli positiivinen yllätys, vaikka pieniä puutteitakin matkan varrella ilmeni. Oravantaivalta ei voi sanoin tarpeeksi kattavasti kuvailla, se täytyy jokaisen kokea itse!

Villen ja Simeonin kootut vinkit Oravantaipaleelle

  • Varaa mukaan riittävästi vettä ja ruokaa (huomioi myös loistavat mahdollisuudet varastojen täydennykseen Kiihtelysvaarassa ja Heinävaarassa)
  • Aikatauluta reitti oman kuntosi mukaan. Koko reittiä ei suinkaan ole pakko mennä viikonlopun aikana, vaan reitin varrelta löytyy hyviä pätkiä auto- ja metsäautoteiden varrella lyhyemmän vaelluksen tai päiväretken toteuttamiseen.
  • Varustaudu sään ja vaellusolosuhteiden rajuunkin vaihteluun, sillä joillekin osuuksille ei ole asiaa lenkkareilla.
  • Vaikka reitti onkin vähän käytetty, hyödynnä paikallisten tietämys ympäristöstä, sillä koiranulkoiluttajilta on vaikea välttyä matkan varrella.
  • Laavuilla ei ollut kirveitä, joten retkikirves tai pilkontaan soveltuva puukko helpottaa tulentekoa.
  • Muista jokamiehenoikeudet ja paikallisten kotirauhan kunnioitus. Paperinen kartta tai useampi on must!
  • Digilaitteisiin tai netin jouhevaan toimintaan ei kaikkialla reitillä ole luottaminen.
  • Kävellessä ei saa olla kiire, muistakaa myös pysähtyä nauttimaan maisemista.

Teksti: Simeon Turpeinen ja Ville Honkanen

Alla olevat kuvat reitiltä: Sami Korhonen ja Riku Turunen

Juttu julkaistu alun perin Joensuu.fi-sivustolla.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.