Kuvia mieluisimmista metsistä

Paikalla on aivan erityinen merkitys minulle ja tunnen olevani etuoikeutettu, kun olen saanut kasvaa niin ihanassa paikassa. Näin vanhempana ja vuosia ulkomailla asuneena sitä huomaa ajatusten useinkin liitelevän kotometsissä. Siellä on monet kerrat lapsina leikitty, käyty sienessä, marjassa, jahdissa ja lenkillä. Myös muihin luontokappaleisiin törmääminen luonnossa on aina jännittävä kokemus. Hirven näkeminen lenkkipolulla on varsin pysäyttävä kokemus: siinä jää lenkkeilijä ja hirvi toisiaan tuijottamaan ja miettimään kumpi aristaa toista enemmän. Niin kookkaan eläimen edessä sitä tuntee itsensä niin pieneksi, mutta samalla vahvaksi.

Retkipaikkalaiset kyselivät yhdessä Metsänväen kanssa ihmisten suosikkimetsistä. Että mikä on se omasta mielestä ihastuttavin, kaunein, paras metsä. Rikkaat ovat metsiemme maisemat, tässä ensimmäistä satoa. Myös sinä voit osallistua, lähetä kuva tai kuvia suosikkimetsästäsi ja kerro siitä muutamalla lauseella. Jaetun ilon lisäksi lähetämme vielä kirjapalkinnot upeimmista metsäkuvista ennen joulua. Postia vaan osoitteeseen [email protected].

Yllä: Tämä pysäyttävä maisema löytyy Parikkalasta.

Yllä: Elisan kesäinen koivumetsä.

Yllä: Kuva Kyöpelivuorelle johtavasta reitistä. Se on sellainen iso ja korkea kallio jonka huipulla kuulemma noidat pitävät kokousiaan, erityisesti näin halloweenin aikaan. Emme ole kyllä koskaan metsäretkillämme noitia nähneet, mutta kantarelleja tuolta löytyy pilvin pimein.

Yllä: Tämä metsä löytyy Lempukan ja Hossukan välimaastosta.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.