Kuukauden retkeilyblogi: Rakotuli

Keväisin luonto revittelee kaikessa hulluudessaan ja ilmaisee meille loputonta mielikuvitustaan puhkeamalla loistoonsa kuin räjähtäen. Tähän teemaan sopien haluamme esitellä kuukauden blogivalintanamme Rakotulen. Rovaniemeläisen Antti Stöckellin blogissa retkeily, taide, tiede, leikkisyys sekä syvällisyys muodostavat kutkuttavan kokonaisuuden, joka kannustaa meitä katsomaan luontoa aivan uudella tavalla.

Yliopisto-opettajana Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa työskentelevän Stöckellin taideprojekteissa luonto on keskiössä. Viimeisintä projektia, Kilpikaarnaa, ovat blogin lukijat saaneet seurata alusta saakka.

– Kuljen vapaasti vaellellen aina sinne, missä jokin kiinnostava näkymä vetää puoleensa. Niin kauan kuin muistan, olen retkilläni poikennut suurten, erikoisten tai vanhojen puiden luo. Näin oli luontevaa valita vanhat puut taiteellisen projektin sisällöksi, Stöckell kertoo.

Stöckell pyrkii tekemään luontoelämyksestä kokonaisvaltaisen ainakin itselleen ja mielellään myös muille. Taustalla on myös vahva halu suojella luontoa.

– Monitieteinen tutkimus, jonka tulokset kyetään välittämään yleisölle elämyksellisesti – vaikkapa taiteen keinoja hyödyntäen – voi muuttaa asenteitamme ja tapojamme ja ehkä sitten elämme hieman kestävämmällä tavalla, Stöckell miettii.

Pienistäkin retkistä saa jännittäviä

Asuessaan lapsena Hyvinkäällä Stöckell liikuskeli hienolla Usmin retkeilyalueella isänsä kanssa. Perheen muutettua aikoinaan Rovaniemelle Stöckell kotiutui ja juurtui maisemiin, jotka aiemmin olivat tuttuja mummolareissuilta ja jotka olivat sytyttäneet hänen rakkautensa luontoon. Nykyään mies retkeilee ympäri vuoden, kalastaa ja syksyisin myös metsästää. 43-vuotias viiden lapsen isä elää hektisiä ruuhkavuosia ja jos taivasalla ei ehdi yöpyä, voi pienistäkin retkistä tehdä helposti jännittäviä.

– Lähden joskus retkelle kuutamolla ja myös täysin pimeänä aikana, eikä sitä otsalamppuakaan aina silloin ole matkassa. Kun ei näe juuri mitään, voi harjoittaa muita aisteja!

Stöckell suuntaa mieluiten poluttomiin maastoihin, jossa valmis reitti ei ohjaa kulun suuntaa. Tunne siitä, että ei tiedä missä on, tuo retkeilyyn seikkailuhenkeä.

– Tärkeää olisi kuitenkin olla läsnä, rauhoittua ja nauttia olostaan ilman paineita ja kiirettä.

Joskus Stöckellin retket kantavat kaukaisiin avotuntureihin, mutta Rakotuli-blogi keskittyy lähiretkeilyyn.

– Pidän monimuotoisista ja vaihtelevista kohteista, joissa on lähekkäin karua ja rehevää, tiheää ja avaraa luontoa. Vanha metsä on aina upea, oli sitten kyse lehdosta tai karusta männiköstä! Pidän myös soista ja virtaavista vesistä, etenkin pienistä puroista ja joista. Metsästäessä, marjastaessa ja hiihdellessä tulee kuljettua vaaroilla, kesällä perhokalastaessa pienillä joilla, Stöckell luettelee.

Resepti puiden halaamiseen

Rakotuli-blogissaan Stöckell kertoo paitsi käsinkosketeltavia tunnelmia retkiltään, myös Kilpikaarnaa-projektin etenemisestä. Projekti näkyy blogissa ennen kaikkea Puunhalaajan päiväkirja -installaatiossa.

– Siinä on esillä monia eri näkökulmia: tarkkoja puiden mittaustuloksia, konkreettisia näytteitä puiden alta kuten neulasia, käpyjä ja kaarnan kappaleita. Sitten on inhimillisiä havaintoja, tunnelmia ja mietteitä. Hieman ilkikurisestikin saatoin ajatella, että nyt heittäydyn kunnolla ”viherpiiperöksi” työn nimeä myöten. Esimerkiksi metsäkiistojen yhteydessä erilaisia leimoja lyödään herkästi ihmisiin. Minua kiinnostaa, mitä näiden leimojen alta löytyy.

Stöckell loi projektissaan selkeät ohjeet, eräänlaisen reseptin puiden halaamiseen. Toisaalta ohje oli työsuunnitelma itselle, mutta kenen tahansa on helppo sitä toteuttaa ja inspiroitua siitä. Ohje sekä kuvia installaatiosta löytyy tästä linkistä.

Kilpikaarnaa-projekti syvensi voimakkaasti Stöckellin suhdetta vanhoihin mäntyihin. Satoja vuosia vanhan puun ympärillä on hiljentävää voimaa.

– Useinkaan en kirjaimellisesti halaa puuta, mutta kosketan runkoa ja hetken ajan ehkä nojaan puuhun silmät kiinni, korva myös rungossa kiinni. Puut tuntuvat kertovan minulle mitä kaikkea ne ovat vuosisatojen aikana kokeneet ja nähneet. Kuvitellessani näen häivähdyksenomaisesti edesmenneitä kulkijoita askareissaan menneiltä vuosisadoilta, Stöckell maalailee.

– Ihmeellistä ajatella, että puu, tuo elävä olento, on elänyt jo silloin, jopa 1500-luvulla ja elää yhä. Se antaa terveellistä perspektiiviä elämään!

Karttamerkit syntyivät lunta sahaamalla

Osa Stöckellin taiteesta sulaa pois hetkessä – ainakin ne, jotka on tehty lumesta. Niitä ei välttämättä kukaan muu koskaan livenä näe. Esimerkiksi viime aprillipäivänä Stöckell keksi sahata lumesta kartoilta tuttuja sijaintimerkkejä. Hän taltioi teoksen syntymisen kamerallaan käyden painamassa laukaisinta 150 kertaa työskentelyn lomassa.

– Aprillipäivän työskentelyn maastossa olen viime aikoina liikkunut paljon ja merkinnyt kartalle erityisesti metsojen hakomapuita, eli mäntyjä, joissa metso on syönyt neulasia. Paikan merkitsemiseen liittyy paljon syviä mietteitä. Ehkä tärkeimpänä kuitenkin syvällinen tunne kuulumisesta tiettyyn paikkaan. Me muovaamme paikkoja, mutta ennen kaikkea paikat muovaavat meitä.

Stöckellin taidetta on nähtävillä toisinaan taidenäyttelyissä. Lisäksi Turussa Suomen Joutsenen vieressä oleva 25-metrinen päivänkakkara on Stöckellin ja hänen opiskelukaverinsa Jani Rättyän teos.

Siitä lähtien kun Stöckell alkoi blogata, ovat hänen taideteoksensa sekä ajatukset ja tunnelmat niiden takana olleet verkossa aina fiilisteltävissä. Kaikki postaukset eivät suinkaan suoranaisesti liity taiteen tekemiseen, vaan mukana on myös perinteisiä tunnelmantäyteisiä retkikirjoituksia ja -kuvia. Toisaalta, juuri noilta retkiltä monenlaiset ideat kumpuavat.

Stöckell kuvaa paljon itseään luonnossa luodakseen mielikuvia ihmisen ja luonnon suhteesta.

– Luontokuva on usein kiinnostavampi kun siinä on ihminen. Liikun luonnossa paljon yksin, jolloin ainoa vaihtoehto on olla itse kuvassa. Retkeilemme aika usein myös koko perheen voimin, mutta nämä retket harvemmin päätyvät blogiini.

Terveisinään Retkipaikan lukijoille Stöckell kehottaa jokaista miettimään teemallisia ideoita retkikohteiden ja reittien valinnassa ja dokumentoinnissa.

– Miten esimerkiksi valokuvata retkillä jollain uudella tavalla, kuten vaikkapa muurahaisen silmin? Ajattelen, että jonkinlainen suunnitelmallisuus ja teemallisuus voi antaa kenen tahansa retkeilyyn uutta intoa ja syvyyttä. Suunnitelmaa saa aina muuttaa vaikka kesken retken!

Rakotuli-blogiin pääset tästä ja Stöckellin varhaisempaan, lähdeaiheiseen Tuohilippi-blogiin tästä.

Lopuksi vielä hieman saha-suksi-balettia – video aprillipäivän taideteoksesta, josta kevätaurinko teki selvää jo saman päivän iltaan mennessä.