Kuukauden retkeilyblogi: Kinttupolulla

kk_blogi_2014_11
Marraskuu lähenee loppuaan ja on tullut taas kuukauden retkeilyblogin aika. Näin vuoden pimeimpään aikaan mennäänkin tällä kertaa hieman kauemmas, sinne missä on vähemmän loskaa ja enemmmän aurinkoa. Kuukauden retkeilyblogi on Tiinan blogi Kinttupolulla.

Tiina luontoon ja eläimiin hurahtanut seikkailumielinen himpun verran yli kolmekymppinen retkeilijä. Annetaanpa nyt puheenvuoro hänelle.

kinttupolulla-3

Olen aina viihtynyt luonnossa, koska se tarjoaa rauhaa, raikkautta, kauneutta ja yllätyksellisyyttä. Metsässä polun mutkan takaa eteesi saattaa ilmestyä villieläin tai uuvuttavan jyrkkään ylämäkeen kiivettyäsi saavut vihdoin upealle maisemapaikalle. Luonto palkitsee ja siellä liikkuminen tarjoaa parhaat seikkailut.

Kinttupolulla- blogi sai alkunsa näistä seikkailuista ja syksyn saapuessa aloin myös haaveilemaan patikoinnista lämpimän auringon alla. Blogi oli hyvä paikka haaveilla ulkomaan reissuista ja kertoa Suomen retkistä. Muiden matkabloggaajien tarinat myös inspiroivat pimeän talven saapuessa ja oli hauskaa huomata, että muitakin haaveilijoita löytyy.

kinttupolulla-2

En kuitenkaan tyytynyt pelkkiin haavematkoihin, vaan päätimme muuttaa puolisoni kanssa Espanjaan, jossa patikointiharrastuksemme olisi mahdollista ympäri vuoden. Vuorilla vaeltelu oli uutta ja virkistävää vaihtelua Suomen metsäretkille. Korkealla paikalle kiipeäminen antaa hyvää perspektiiviä elämään ja sitä huomaa miten pieni ihminen onkaan suuren mahtavan luonnon keskellä. Kaupungit näyttävät pieniltä roiskeilta massiivisten vuorten rinnalla ja ihmisten luoma kiirekin unohtuu tyystin korkealla näköalapaikalla. Kunnioitus luontoa ja eläimiä kohtaan kasvaa siinä missä ymmärryskin maailmassa. Vastaavanlaisia fiiliksiä voi kokea myös eteläisessä Suomessa esimerkiksi Kolilla, joka on yksi suosikkini kotimaassa.

Uteliaisuus ja haave tallata kaikki maailman polut ajavat reissaamaan myös Eurooppaa pidemmälle. Aasiassa seikkailin pari vuotta sitten ja viimeisin reissu suuntautui pari viikkoa takaperin Väli-Amerikkaan Panamaan ja Costa Ricalle. Kuumankostea sademetsä asukkaineen lumosi ja antoi seikkailijalle paljon uutta ajateltavaa. Kohtasin mm. Krokotiilejä, kaimaaneita, apinoita, laiskiaisia, tapiirin, tukaaneita, merikilpikonnia sekä pesu-, nenä-, ja muurahaiskarhuja. Eläinkohtaamiset luonnossa ovatkin reissujen parasta antia.

kinttupolulla

Tällä hetkellä koti sijaitsee Ranskan Provencessa maatilalla eläintenhoitajan hommissa. Uusiin eläinystäviin lukeutuu lemmikkisikoja, kanoja, pupuja, riikinkukkoja, viiriäisiä, ankkoja, aaseja, poneja, lampaita, vuohia, laamoja, alpakoita ja yksi wallabi eli pikkuinen kenguru. Uudessa kodissa on asuttu vasta viikko, joten kaikki Provencen seikkailut ovat vasta edessäpäin.

Toivotan kaikille seikkailuntäyteistä talvea ja muistakaahan, että aina ei tarvitse lähteä kauaksi, vaan seikkailun ainekset voivat löytyä vaikkapa sieltä lähimetsästä!

Lisää aiheesta Kinttupolulla. Retkipaikka suosittelee lämpimästi.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.