Kuninkaanlaavu Rovaniemellä tarjoilee upean näkymän Ounasjokilaaksoon

Ounasjoen itätörmällä, vain kymmenen minuutin automatkan päässä Rovaniemeltä, kohoaa melko vaatimattomasti nimetty Santavaara. Sen laelta löytyy ylellinen retki- ja taukopaikka nimeltä Kuninkaanlaavu. Kertoman mukaan paikka on rakennettu erään Norjan kuninkaan vierailua varten ja nimetty ylhäisesti sen vuoksi.

Kadunvarresta Santavaaran huipulle on matkaa reilut puolitoista kilometriä pelkkää loivaa nousua. Erittäin heikossa hapessa oleva metsäautotie vie huipulle asti, joten sitä on vaivatonta seurata. Jos ei halua taivaltaa huipulle pelkkää tietä pitkin, voi suunnata kulkunsa metsän ja mustikkamättäiden läpi. Lumiseen aikaan laavulle kulkee myös moottorikelkkareitti. Lähempänä huippua metsä muuttuukin avaraksi, paljaahkoksi kallioksi, joka muistuttaa hieman saaristoluontoa, vaikka onkin pinnaltaan rosoisempi. Maisemien kauneus luo kävelyn taustalle seesteisen tunnelman.

Laavualue on varsin väljä ja erittäin viihtyisä. Laavuja on itseasiassa kaksi, joista toinen on selkeästi uudempi ja isompi, ja rakennettu todennäköisesti kävijämäärien kasvaessa. Molemmilla laavuilla on omat nuotiopiirit. Alueelta löytyy myös huikea “terassi”, eli erillinen maisemankatselutasanne, jolla on piknikpöytä. Puucee ja puuvaja löytyvät myös. Laavut on rakennettu lyhyitä tulisteluhetkiä ajatellen, sillä nukkumalavereita ei ole.

Paikka on kauneutensa ja palvelurakenteidensa puolesta niin vetovoimainen, että melkein voi laskea sen varaan, että joku on jo ehtinyt tehdä tulet valmiiksi. Maastopalovaroituksen ollessa voimassa ei tulia saa täällä tehdä.

Hyvän retkeilyetiketin mukaan nuotiopiiriin mahtuu aina, ja voihan sitä omat eväänsä syödä vaikka vähän syrjemmälläkin. Tilaa Santavaaralla riittää, ja huipun kallioalue on kutkuttava seikkailukenttä, jossa tulee vastustamaton halu vain puikkelehtia käkkäräiseltä männyltä toiselle. Lyhyt piipahdus voi siis helposti venähtää useammaksi seikkailutunniksi, joten eväitä kannattaa varata ihan reilusti.

Kuninkaanlaavu on täydellinen päiväretkikohde, jossa voi piipahtaa tullessa tai mennessä tai paikkakunnalla ollessa. Juuri sellainen, jota kaipaa arki-iltoihin tai aamupäiviin, ja toisaalta haluaisin ehdottomasti olla täällä myös yöttömän yön aikaan. Laavun näköalat suuntaavat länteen Ounasjoen yli, joten kohde on mitä parhain auringonlaskun ihailuun. Tänne kannattaa lähteä katselemaan maisemaa ja taivaan tapahtumia. Revontulet, auringonlaskut, sumusäät ja rankkasateet – tämä on ehkä Rovaniemen kaunein paikka bongata milloin mitäkin!

Kuninkaanlaavulla kuvattiin myös Metsien kätkemän ensimmäistä kautta, jakson löydät Yle Areenasta.
0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.