Kullaojan kaunis vesiputous, Salla
Kullaojan vesiputous on kaunis ja erämainen kohde Sallassa. Alueella on muun muassa portaat sekä reittiopasteet, mutta ei esimerkiksi tulipaikkaa. Pysyttelethän reitillä äläkä tee alueella tulia – näin toimit luonnon parhaaksi, ja Kullaojan putouksen alue säilyy kauniina. Tämä artikkeli on kirjoitettu ennen, kuin alueella oli reittirakenteita. (Toim. huom. 29.1.2019.)
? Ei tulipaikkaa, lähin tulipaikka on Naruskan tammi (kartta)
? Paikka kartalla
En tiedä olenko koskaan ennen kokenut niin ylhäistä erämaan tuntua niin kuin viime kesänä Sallan Naruskalla. Kymmeniä kilometrejä jatkuneen hiekkatietaipaleen jälkeen – joista viimeinen tienpätkä koetteli Corollan renkaita aika lailla – tuntui kuin olisin saapunut loputtomaan erämaahan aivan Venäjän rajan tuntumassa.
Jätimme auton parkkiin tien reunan levennykselle (kartta), lähelle vesiputousta. Kohinan kuuli heti autosta ulos astuessaan. Katselin taivasta hiukan huolestuneena, koska ilmassa tuoksui sade, eivätkä pilvet olleet poutaisen näköisiä.
Metsästä kuuluva veden humina kuitenkin houkutteli luokseen niin, että sateen pelko unohtui.
Levennyksen kohdalta tien toiselta puolelta metsään lähtee polku, joka ei tosin näkynyt ainakaan Maastokartat-sovelluksessa. Tutkittuani erilaisia karttoja olin tullut siihen uskoon, että polku ei vie perille saakka. Korkeat puut kohosivat ympärillämme kun astelimme metsän siimekseen. Hyttysten tunkeilu sai minut manaamaan, miksi joka ikinen kerta unohdan ottaa hyttyssuojat mukaan.
Polun päästä löysimme hylätyn laavun. Näytti siltä, että sieltä on lähdetty kiireellä. Laavun katto oli romahtanut ja rojua lojui ympäriinsä, aina takeista lähtien. Mitähän metsä kertoisi tuon paikan tapahtumista, jos osaisi puhua?
Kuten olin aavistellutkin, laavun jälkeen polku kävi epäselväksi ja katosi pian kokonaan. Tiesin, että eteemme tulisi ajan mittaa Kullaoja, jonka varrella vesiputous on. Niinpä seurasimme huoletta kosken kohinan ääntä, ilman pelkoa eksymisestä.
Minulla on tapana olla aina retkellä puolivaillinaisissa varusteissa. Nyt olin jostain syystä päättänyt vetää jalkaani kumisaappaat. Niillä toki pärjäsi, koska matka ei ollut pitkä, mutta sammaleisessa kivilouhikossa sai kyllä varoa nyrjäyttämästä nilkkojaan. Alue ei ainakaan nyt ollut myöskään niin märkää, että kumppareista olisi varsinaisesti ollut hyötyä. Suojasivat ne toki nilkkoja hyttysiltä.
Kunnolliset, tukevat vaelluskengät olisivat ilman muuta olleet paras valinta.
Syvä erämaan tuntu oli iholla jatkuvasti. Ehkä kontio olisi jossain lähellä?
Naureskelin, että eihän tässä karhua ole syytä pelätä, sillä kartan mukaan alueella on ainoastaan Paha Kaakkurivaara. Vältyimme lopulta kaakkureiltakin, mutta valtavan suuri ukkometso kyllä pompsautti sydämet kurkkuun hetkeksi molemmilta, kun se lehahti meitä karkuun metsän uumenista.
Matka autolta vesiputoukselle on ilman polkuakin melko helppo, joskin pienimuotoiseen kivillä ja kallioilla kiipeilyyn saa varautua varsinkin putouksen läheisyydessä. Matkaa tieltä putoukselle ja takaisin on noin kilometrin.
Seurasimme Kullaojaa myötävirtaan ja niinpä saavuimme putoukselle sen selän takaa. Metsän ja märän kallion tuoksu oli huumaava, ja yhdessä putouksen kohinan kanssa se sai hetkeksi unohtamaan hyttysetkin.
Putouksen olemassaolosta ei ollut mainintaa tieviitoissa, mutta selvästikin paikka on ainakin pienen porukan tiedossa. Rannoilla kulki polkuja ja olipa siellä jonkinlainen nuotiopaikantekelekin. Hurmaavat ruohokanukat koristivat metsänpohjaa valkoisena kukkamerenä.
Kullaojan putouksen ympärillä kohoavat kalliot, joiden päältä maisemaa voi ihailla kuusien latvojen tasolta. Kartalla alueelle on merkitty myös luolia. Itse en ahtaanpaikankammoisena uskaltanut edes ajatella niitä.
Kaunis putous laskee kohisten portaittaisesti metsälampeen, mistä vesi jatkaa matkaansa kosken kautta pieneen järveen. Veden reitin varrelle muodostuu oma pieni maailmansa, jonka äänimaailma solisee ja jota rajaavat jylhät kalliot ja kivikot.
Rauhassa kulkiessa putouksen aluetta on melko helppo tutkia hieman joka puolelta, ylhäältä ja alhaalta, oikealta ja vasemmalta. Perusvarovainen kannattaa olla, sillä kalliot ja korkeuserot voivat koitua koheltajille vaarallisiksi.
Ellen olisi niin herkkänahkainen, olisin varmasti pulahtanut rannalta uimaankin ja näyttänyt pitkää nenää itikoille.
Paluumatkalla kapusimme vankkarakenteisen kivikon yli kohti autotielle vievää metsää.
Kauniit kelot, komeat hopeanväriset juurakot, varpumatto ja puiden välistä saapuneet auringonsäteet saivat metsän näyttämään satumaailmalta. Maaruskaakin oli nähtävissä siellä sun täällä. Osa puolukanvarvuista hohkasi tulipunaisina samaan aikaan kuin muut kukkivat täyttä häkää.
Alue on monipuolisuudessaan ja rauhallisuudessaan niin viihtyisä, että siellä voisi kuvitella viettävänsä aikaa pidempäänkin. Varsinkin, jos hyttysten seura ei erityisen kovin häiritse. Syksyllä ensimmäisten yöpakkasten jälkeen putouksella saa pian olla rauhassa hyttysiltäkin.
Nuuskamuikkunen taatusti viihtyisi täällä telttoineen, nuotioineen ja filosofisine ajatuksineen. Parempaa paikkaa itsensä henkiselle kehittämiselle tuskin on olemassa, sillä niin kaukana poluttoman matkan päässä ihminen saa olla rauhassa omissa oloissaan varsin pitkään. Kosken kohinan täyttäessä pään turhat ajatukset on helppo karistaa pois.
Ajo-ohjeet: Naruskantietä ajetaan pohjoiseen (Naruskasta matkaa noin 30 km), kunnes juuri ennen Kullajärveä kääntyy vasemmalle Värriönpirtintie. Googlen karttaohjelma ei tunnistanut tien nimeä, mutta viitta on tienposkessa. Värriönpirtintietä ajetaan reilut kymmenen kilometriä. Hieman ennen P-paikkaa olevasta Y-risteyksestä käännytään vasemmalle. Värriönpirtintiellä on ajettava varovasti, ellei autossa ole jämäköitä renkaita ja kunnolla maavaraa.
Vesiputous kartalla. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 7482992, E 594860.
Kävin tuolla jo kesällä 2012, kun keräsin sivustolleni materiaalia. Aivan upea paikka ja putous!
Täältä lisätietoa ja mm. video putouksesta:
http://www.suomenvesiputoukset.fi/vesiputoukset/suomen-vesiputoukset-luettelossa/kullaojan-putous/
Samoilla linjoilla olen Jussin kanssa – mykistävä paikka! Yllätyksekseni törmäsin paikalla ihmisiin kun olin siellä viimeksi syksyllä 2014 eräs erämaan Jorma kertoi, että tuossa Pimiäselän päällä on ainoa paikka korvessa jossa olisi kenttää. Siinä hänkin istui kannon nokassa läppäri kädessä hakemassa yhteyttä ulkomaailmaan. Kertoi myös että alueen matkailuyrittäjät vievät ryhmiä tuonne putouksille opastetulle retkelle. Se ei olekaan niin vähällä käytöllä kuin sijainnin perusteella voisi kuvitella. Luolat oli kyllä hienoa – olisi kannattanut käydä 😉 Voisin vaikka Retkipaikkaan kirjoittaa niistä luolista pienen jutun täydentämään tätä kun ne on kuitenkin ihan vieressä?