Kulhanvuoren lumilla, Saarijärvi

Häikäisevän kaunis pakkaspäivä saa minut suuntaamaan Saarijärven sivukylille pientä ja sitten pienempää tietä, kunnes löydän kuuraisen, osin lumen peittämän puisen kyltin: Kulhanvuori. Tietä Konttimäentieltä eteenpäin ei ole aurattu, joten heitän repun selkään ja lähden tarpomaan ainokaisia renkaanjälkiä pitkin kohti tätä Metsähallituksen hoitamaa retkeilyaluetta. Luonnonsuojelualueen  opasteet tulevat vastaan alle puolentoista kilometrin päässä ja Kulhanvuoren viralliselta parkkipaikalta lähtee luontopolkureitin suuntaan sekä jalanjälkiä että suksiparin tekemä ura. Tämä olisi hyvää lumikenkäilymaastoakin, jos en olisi kelistä innoissani ja käveltävän uran nähtyäni jättänyt niitä epähuomiossa auton takakonttiin. Huokaus…

Siispä päätän seurata edellisten retkeläisten jalanjälkiä ainakin jonkin aikaa. Jalanjäljet edelläni johtavat luontopolkua kohti Iso-Mustan rantamaisemiin, missä tulipaikalla on pidetty nuotiota äskettäin. Hmm, puuvajan sisältöä ei ole vähään aikana käyty täydentämässä.

Hilpeiden askelten verkosto risteilee hangella. Samassa äsken niin sinisenä hohtanut taivas on muuttunut pakkasusvan peittämäksi. Iso-Mustan yllä leijuu talviauringon tukahdutettu valo, joka yrittää päästä vapaaksi usvan takaa. On vaikea tajuta, että nyt ei ole ilta vaan päivä.

Iso-Mustan rantapolkua ympäröi talviauringon maaginen, himmeä valo. Voisin hyvin pysähtyä tulipaikalle ihan vain nautiskelemaan pakkaskelin kauneudesta, mutta polun kutsu on liian voimakas. Eteenpäin siis.

Seuraan osittain jäätynyttä puroa Iso-Mustalta Pieni-Mustan rantaan, minne jalanjäljet päättyvät. On valittava, palaanko jälkiä pitkin takaisin vai lähdenkö kokeilemaan luontopolkureitin kulkemista kahlausmenetelmällä. Lasken, että valoisaa lumikävelyaikaa on jäljellä riittävästi, joten houkutus on liian suuri, että jättäisin edes yrittämättä. Sitä paitsi, aina voi kääntyä takaisin, jos tuntuu että jatkaminen ei sittenkään ole paras vaihtoehto.

Hengitän syvään valkealla puuteroidun maiseman pehmeää pakkasilmaa (-16°C) , joka ei tunnu lainkaan kylmältä. Maistelen muotoja ja yksityiskohtia. Tapailen rantapenkereeltä lumen alta pitkospuita ja astun metsäpolun uomalle, joka selvänä erottuu puiden välistä, koskemattoman hangen alta. Jätän omat kengänjälkeni lumeen, merkiksi seuraavalle kulkijalle.

Saavun kuusikon halki valoisammalle mäntykankaalle, missä harmaantunut kyltti muistuttaa luontopolun jatkumisesta. Puhtaan lumen syleilemä metsä henkii rauhaa. Tänne eivät kantaudu autojen äänet; kuulen vain omien askelteni äänen ja vaatteideni kahinan. Eikö edes yhden yhtä lintusta?

Uurteinen kelo punertavine runkoineen on iloisin vastaantuleva väriläiskä metsässä, jossa värisävyt vaihtelevat lähinnä mustan ja valkoisen välimaastossa. Yhtäkkiä kuulen ääniä polun läheltä. Kahahdus, toinen, kolmas. Jotain pölähtää ilmaan, valkoisia siiveniskuja, häivähdys mustaa. Sitten pieni riekkoparvi on jo tiessään ja niiden kiepit jäävät kylmenemään.

Riekkojen näkeminen riemastuttaa ja keventää askelta vielä pitkään. Sitten vastaan tulee keltainen kyltti: Varo jyrkännettä. Edessä on noin kilometrin mittainen Syväojan rotkolaakso, jota voi luontopolulta tarkastalla lähinnä yläilmoista kallion päältä. Kartan mukaan rotkon pohjalla virtaa Syväoja, mutta ylös asti se ei nyt näy. Kiittelen polun varren kaidetta, sillä sen ansiosta lumellakin on helppo pysytellä turvallisella reitillä.

Polku koukkaa käymään rotkon pohjalla ja nousee sitten takaisin ylös kalliolle. On oltava tarkkana, mihin astuu, sillä lumen alla on liukasta. Jos Syväojan uoma onkin pitkälti piilossa, vesielementti löytyy rotkosta tähän vuodenaikaan kallioseinämiltä, valumavesistä syntyneiden jääpuikkojen ja jääpahtojen muodossa. Järeää jäätä on pakkautunut jo jonkin verran kallioille, joten talven edetessä täällä on varmasti todella hurjan näköistä!

Luontopolku alkaa kaartaa Syväojan rotkolaaksolta kohti Lamminkangasta, missä piti aikoinaan erä-erakon majaansa ensin Maija-Liisa Kovanen ja hänen jälkeensä 1900-luvun alussa Lipan-Riikka. Metsittynyt aukko on raivattu takaisin niityksi. Mitä lie lumen alla? Penkkejä?

Lopulta reittimerkit ohjaavat minut Kulhanvuoren juurelle, missä Kulhankosken uoma virtaa puusillan alitse. Sillan jälkeen luontopolku kaartaa loivasti vasemmalle ja lähtee kohoamaan yhä ylemmäs, maisemia kohti.

Maisema alkaa jo hiljakseen sinertyä, kun kapuan Kulhanvuoren rinnettä. Näinköhän huipulta (260 metriä merenpinnasta) eli noin 60 metriä ympäristöä korkeammalta näkee kaukaisuuteen yhtä hyvin kuin tästä? Onkohan siellä on sopiva näköala-aukko puiden välissä?

Nousu jatkuu, mutta sitten tulee pysähdys. Missä on seuraava oranssi ystävä, puuhun maalattu reittimerkki, tai punainen nauhanpätkä, jotka ovat ohjanneet kulkuani erinomaisesti tähän saakka? Kohta löydän seuraavan maalimerkin, mutta sitten luontopolun opasteet kätkeytyvät silmiltäni eikä lähialueen tutkiminen auta. Tästä olisi enää lyhyt matka Kalhunvuoren laelle ja siitä alamäkeä tutulle polulle, mutta aurinko on jo hyvin alhaalla ja ylämäkitarpominen paikoin syvenevässä lumessa alkaa väsyttää. Tuumin tilannetta hetken. Pakkaseen ei missään nimessä kannata jäädä hämärissä harhailemaan. Siispä käännän kengänkärjet toiseen suuntaan ja astelen omia jälkiäni takaisin alas Kulhankoskelle, puusillan luo. Vaihtoehtoinen, varma ja sopivan lyhyt reitti lähtöpaikalle löytyy sieltä.

Kosken uomaa on helppo seurata rantapengertä pitkin tuttuun paikkaan, alkumatkassa tapaamalleni Pieni-Mustalle, jonka vastarannalta löydän omat jälkeni ja olen pian jälleen polulla. Enää ripeä kävely valmista uraa pitkin takaisin autolle juuri ennen pimeän laskeutumista. Mikä kaunis päivä! Kieltämättä meni valoisan ajan kanssa hieman tarkalle, mutta ehdinpä kumminkin  – ja sainpa hyvän syyn palata Kulhanvuorelle toisen kerran, että pääsen silloin ihan huipulle asti…

Kuvat ja teksti: Upe Nykänen

Kartta ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit N 6940293  E 396064

5 replies
  1. nisuma
    nisuma says:

    Hei! Olipa mukava törmätä pitkästä aikaa juttuusi. Linkki oli Facebookin Tulilla-ryhmässä. Hyvää kävelyvuotta sinulle! Maarit Nisu

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.