Kuivin jaloin Kuusiluodolle, Helsinki

Joulukuun alussa vene on nostettu talviteloille ja reittiliikenne ulkoilusaariin tauolla. Onneksi Helsingistä löytyy saaria, jonne pääsee kelirikkoaikaankin luontoretkelle. Kuusiluodolle voi kävellä ympäri vuoden omin jaloin pitkospuureittiä pitkin.

Kuusiluoto ja Lammassaari sijaitsevat Helsingissä keskellä Viikin ja Vanhankaupunginlahden suojelualuetta, joka on tunnettu lintujen paratiisina. Tämänkertainen retkemme alkaa Vanhankaupunginkoskelta, jossa ylitämme jokisuulla olevan Matinsillan. Sillalta kaislikon yli etelään katsoessa Kuusiluodon tunnistaa saaressa kasvavasta suuresta kuusesta.

kuusiluoto-01

Kuusiluodolle kuljetaan Lammassaaren kautta, ja siellä mökkeilevien kottikärryt on lukittu hauskasti luontopolun alkupäässä oleviin puihin.

kuusiluoto-02

Kuljemme ensin Pornaistenlahden luontopolkua, kunnes vastaan tulee Lammassaaren pitkospuiden risteys. Reitti kulkee tiheän, tuulenpuuskissa suhisevan ruovikon läpi hiukan mutkitellen. Nyt reitti on kuiva, mutta meriveden ollessa korkealla pitkospuut saattavat jäädä veden alle.

kuusiluoto-05

Matkan varrella on tähystyslava, johon voi nousta tarkkailemaan lintuja tai ihailemaan maisemia. Edessäpäin kaakon suunnalla näkyy Lammassaari mökkeineen, takana Arabianrannan kaupunkimaisemaa ja Viikin suunnassa melkeinpä vain ruovikkoa.

kuusiluoto-06

Lammassaareen tultaessa lähdemme oikealle Kuusiluodon pitkospuiden suuntaan. Onneksi yöllä on ollut kunnolla pakkasen puolella. Kuusiluodolle vievät pitkospuut ovat olleet osittain veden alla, eikä suojasäällä olisi päässyt saareen kuivin jaloin.

Kuusiluodolle kuljetaan portin läpi. Saari on vanhaa laidunmaata, ja siellä pidetään edelleen kesäaikaan lampaita hoitamassa perinnemaisemaa.

kuusiluoto-09

Kuusiluodolla on muutama rakennus, mutta toisin kuin saaren nimestä voisi päätellä, puusto on enimmäkseen leppiä ja koivuja. Vain yksi valtava kuusi seisoo pienen mökin pihalla.

kuusiluoto-12

Pidämme evästaukoa saaren keskellä olevalla kalliolla. Tuulen tyyntyessä kuulee selvästi olevansa kaupungissa, moottoritien humina kantautuu nyt aika voimakkaana puiden ollessa lehdettömiä. Samalla kuuluu kuitenkin lintujen ääniä, ja punatulkkuparvi lennähtää läheiseen pensaaseen.

kuusiluoto-11

Kävelemme kohti saaren kärkeä, kuura on muodostanut hienoja taideteoksia kasveihin ja kuiviin lehtiin. Kalliot ovat paikoitellen jään peitossa ja hurjan liukkaita.

Kuusiluodon eteläranta on kallioinen, ja näkymä kohti uutta Kalasataman aluetta nostureineen on melkoinen vastakohta takana olevalle laidunmaisemalle.

kuusiluoto-16

Kun saari on kierretty, kiivetty puuhun ja laskettu jäämäkeä, lähdemme paluumatkalle. Kierrämme vielä Lammassaaren korkeimmalle kohdalle ihailemaan raittiusyhdistys Koiton Pohjolan Pirttiä. Se on upea, vuonna 1905 valmistunut hirsirakennus, jota vuokrataan juhlakäyttöön. Lammassaaressa on myös pieniä kesämajoja, jotka kuuluvat Koiton jäsenille.

Saaren itäpuolella kosteikon reunassa on yksi alueen lintutorneista.

kuusiluoto-22

Palaamme pitkospuita pitkin takaisin Vanhankaupunginkoskelle, jossa vesi kuohuu ja jäätyy kosken yli kulkevan sillan rakenteisiin. Joulukuinen päivä on lyhyt ja pilvet punertuvat Matinsillan takana.

kuusiluoto-25

Lammassaari ja Kuusiluoto ovat Helsingin kaupungin omistamia virkistysalueita. Molemmissa voi vapaasti kulkea polkuja pitkin kunnioittaen pihapiirien rauhaa. Kohde on mainio lasten kanssa retkeilyyn. Etäisyydet ovat kohtuullisia ja polku kaislikon kätköissä on jännittävä. Kuusiluodolla on ollut vaiherikas historia, siitä ja saaren luonnosta voi lukea lisää täältä. Lammasaaresta ja Pohjolan Pirtistä löytyy lisätietoja täältä. Kiinnostava on myös Viikin ja Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualue, tässä esite.

Kuusiluodon kartta ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N=6675814 E=388825

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.