Kristuksenhauta löytyi Puumalasta

? Kartta

Heinäkuun viimeisinä päivinä huristelin Puumalan kylillä hiekkatietä pitkin. Kello oli hyvän matkaa yli kuuden illalla, mutta aurinko paistoi vielä korkeammalta kuin mihin jaksaa se tätä kirjoittaessa, sydäntalvella, kohota korkeimmilleen keskellä päivää. Koska olin jo valmiiksi kulmilla ja valoa siis riittäisi, päätin poiketa paikassa, joka oli jäänyt edelliseltä Puumalan-reissulta houkuttelemaan: Kristuksenhaudalla.

Katsoin puhelimen kartalta sijaintia. Matkaa ei olisi risteykseen enää pahastikaan. Jatkoin eteenpäin, ja jossain kohtaa usko loppui. Olisihan sen risteyksen jo pitänyt olla. Sitä tuumiessa vastaan käveli pari paikallista alkuperäisasukasta. Pysäytin ja kysyin, että mitenkä pahasti mahdoin olla eksyksissä, jos Kristuksenhaudalle olin aikeissa mennä. Mittailtuaan kulkijan katseellaan luultavimmin kelvollisella asialla liikkuvaksi, kertoivat sitten, että en kovin pahasti. Siitä piti jatkaa tulosuuntaani vajaa kilometri ja vasemmalla olisi risteys, jonka metsäkoneet ja puutavara-autot olivat hieman sotkeneet. Kiitin ja vaihdoin suuntaa.

Neuvotulla paikalla oli tosiaan tienristi, jonne käännyin. Nyt edessä oli metsäautotietä, josta täytyy varoittaa, että se on äkkinäiselle menemätön paikka. Monessa kohtaa säälitti autovanhuksen kohtalo, mutta ympäri ei päässyt ja tietä, jossa renkaiden piti osua juuri oikeaan kohtaan, jotta eteneminen ylipäänsä onnistuisi, ei peruuttaminen ollut vaihtoehto.

Mutta niin vain pääsin perille. Alkuasukkaat olivat myös kertoneet, että aikanaan metsätien laidalta kulki perille polku, joka oli vielä merkattu sinisillä nauhoilla, joka olisi nyt sitten hivenen heikommin erottuva hakkuusta johtuen. Tarina piti kutinsa myös niiltä osin, mutta siniset nauhat oli säästetty ja suurimman matkaa myös polku erottui, joten aukon läpi oli helppo suunnata umpimetsään ja yhyttää sieltä taas selvä polku.

Kotvan päästä olin perillä paikalla, jossa kartta ilmoitti Kristuksenhaudan sijaitsevan. Hetken sain kuitenkin pyöriä, ennen kuin maastosta erottui monttu, joka vastasi näkemiäni kuvia. Kävelin liki.

Ensimmäisenä kyltti kertoi kohteen rauhoituksesta.

Itse Krituksenhauta on kalliossa oleva kolme metriä syvä, pari metriä leveä ja 11 metriä pitkä suorakaiteen muotoinen monttu. Luonto sen oli siihen jotenkin onnistunut loihtimaan, vaikka helposti sitä olisi ihmisen tekeleenä pitänyt, sen verran suoria olivat sen reunojen linjat.

Paikka on ollut jo vanhastaan tämän niminen, mutta kukaan ei ole tiennyt, mistä nimi johtuu. Siinä reunalla oli helppo ymmärtää ainakin hauta-osuus. Pohjalle ei tehnyt mieli mennä. Huutoetäisyydellä ei ollut asutusta, ja pari reunaa vasten nojannutta runkoa näyttivät sen verran lahoilta, etten niiden varaan olisi poispääsyäni laskenut.

Niinpä tyydyin ihastelemaan pientä rotkoa turvallisesti reunalta. Keräilin siinä vielä kuksallisen mustikoita ja aterioin ne niillä sijoilla välipalaksi, ennen kuin jatkoin matkaani kohti Pistohiekkaa.