Kouvolan Sippolan kylästä löytyy henkistä pääomaa emmentalista taiteeseen

Sippolan kylää kuvaillaan näillä sanoin VisitKouvola-sivustolla: ”Ensin tuli emmental, sitten tuli taide. Jos luulit Sippolan olevan vain kylä muiden joukossa, et voisi olla enempää väärässä.” Rakastan uusien, mielenkiintoisten paikkojen löytämistä ja Sippola oli yksi tämän kesän aarteista. Itsellä lähtee monesti kierrokset korkealle, kun pienestä kylästä löytyy vaikka mitä. Lisähöysteensä innostuneisuuteen toivat paikallisen ystäväni lapsuusjutut kylän elämästä. Sippolan torin kadun nimi onkin sopivasti Henkinen pääoma, ja sitä sain paljon Sippolan kyläkierroksella.

Mikä: Sippolan kirkonkylä Kouvolassa

Mitä: historiaa kirkosta Emmentaliin, kulttuuria taidekeskus Antaresissa, kaunista luontoa ja uimavesiä ympärillä

Kohde kartalla

Sippolan kirkko on ylväs punatiilikirkko 1800-luvun loppupuolelta. Tänä kesänä kirkko oli remontissa, joten emme pystyneet sitä ihastelemaan. Kylän keskellä komeilee vanha pata, jossa Rudolf Klossner keitti ensimmäisen emmental-juustonsa vuonna 1886. Suomen suurin puukartano Sippolan hovi on ollut koulukotina jo yli sata vuotta. Kartanolla on toiminut oma tiilitehdas, jonka tiilistä kylän kirkko on rakennettu. Sippolassa pääsee neuvolaan ilman ajanvarausta, sillä vanha neuvola toimii tällä hetkellä baarina. Toripäivänä kannattaa poiketa Sippolan kesätorille.

Juustopata Sippolan historiasta
Korkkarit kattoon ja Neuvolaan

Taidekeskus Antaresin hulppeat tilat ovat vanhassa juustomeijerissä. Tiloissa on vuosittain vaihtuva nykytaidenäyttely, kahvila sekä taiteilijaresidenssejä. Taidekeskuksessa järjestetään erilaisia kulttuuritapahtumia ja kursseja. Antaresia ympäröivästä puistosta löytyy erilaisia nykytaideteoksia luonnon keskeltä. Kannattaa lähteä nuuskimaan myös meijerin taakse vanhoille punatiilisille raunioille, joista löytyy piilotettua taidetta ja holvikaaria. Osaan kuvitella, miten tässä historian ja luonnon ympäristössä residenssitaiteilijat saavat luovuutensa kukoistamaan – lähtiväthän kierrokset korkealle jo minullakin. Sippola ei tosiaankaan ole kylä muiden joukossa, vaan metsän keskellä kimmeltävä aarreaitta.

Junnu Raatikainen 2018 – 2021. Keinuperhonen ja liljat
Satu Loukkola 2020: Pöökki
Meijerin takaa löytyy punatiiliset rauniot ja piilotettua taidetta.
Taidekeskus Antaresissa on vaihtuva nykytaiteen näyttely. Arto Korhonen 2017 – 2021. Luonto katsoo meitä.
0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.