Kotkan näkökulmia Viisykkösen vieressä: Örnberget, Siuntio

Tämä kallio, tai kalliohuippujen ryhmä, sijaitsee aivan kantatie 51:n vieressä, vähän Pikkalan ABC:n itäpuolella. Mutta siitä läheltä maantieltä katsellen se piiloutuu aivan kummallisen hyvin metsän sisään. Niin, että hänen olemassaolonsa jää kyllä melkein kaikilta huomaamatta, vaikka aivan poikkeukselliset jyrkänteet juuri sinne tielle päin katselevat!

Kohde kartalla

Olen vieraillut paikalla useita kertoja vuodesta 2010 alkaen, viimeksi 4.9.2018.

Kirkkonummen huiput

Olen varmasti jo joskus aiemminkin nostanut tämän esiin jossain yhteydessä, mutta näin hyvät asiat sietävät mainiosti uusintoja. Kyse on siis siitä, että joskus menneisyydessä silmäni osuivat Panu Kailan mainioon kirjoitussarjaan Kirkkonummen Sanomissa otsikon ”Kirkkonummen huiput” alla. Minähän olen toki ollut nimenomaan kallioluonnon suuri ihailija koko ikäni, mutta nuo hienot kirjoitukset saivat minut jotenkin heräämään siihen, miten erityisen upeita kallioita juuri täällä etelärannikolla piisaa – ja miten paljon! Nuo silloin luettuani, kävin hetipaikalla katselemassa kaikki artikkelisarjassa esiin tuodut erityisen hienot kalliot, joita en vielä tuntenut. Jatkaen niistä sitten eteenpäin – yhä vielä näinäkin aikoina! Sillä niin valtavan monia, toinen toistaan hienompia isoja sekä pienempiä kallioita Kirkkonummen ja lähikuntien alueilla piisaa, että vaikka monilla sadoilla lähiluonnon retkilläni olen aina käynyt tutkailemassa kaikki sopivasti reitin lähelle osuneet kalliot, kyllä uusia vaan vieläkin löytyy.

Olen siis ikuisesti kiitollinen Panulle siitä, että tuon ”potkun” ansiosta varsinainen kalliobongaukseni singahti kunnolla vauhtiin heti silloin! Eikä vasta ehkä myöhemmin ja vähemmän selkeästi sitä tiedostaen. Kaikki nuo hienot artikkelit löytyvät yhä vieläkin Panun tekemästä blogista.

Örnberget

Peruskartalta vain kallioita bongaillen tuonkin havaitsin joskus alkuvuonna 2010, ja pian sen jälkeen tein sinne ensimmäisen fillarilenkin. Suorastaan hämmästyen siinä aivan vilkkaan Viisykkösen vierellä piileskelevän paikan jylhyyttä. Pystyjyrkät ja suorastaan negatiivisia kulmia muodostavat jyrkänteet putosivat ainakin 20–30 metriä suoraan alas, jyhkeän ja synkän kuusikon syliin!

Pian siellä oltiin uudelleen seikkailemassa maastopyörillä kaverini Jonen kanssa, äheltäen sitten fillarit kainalossa katselemaan myös muita alueen kalliohuippuja. Kallioiden väliset maastot kun olivat sellaisia vähän haasteellisemman sorttisia, eikä mistään poluista ollut tietoakaan silloin. Sitten kävimme siellä kahvittelemassa vanhan isäpappanikin kanssa, näyttäessäni hänelle joitain kuntamme herkkupalapaikkoja. Ja niin edelleen.

Kulkeminen

Kun nuo jyrkänteet ovat nykyään jo erilaisten kalliokiipeilijöiden, ainakin boulderoijien suosiossa, menee seinämille myös hyvät polut. Heti Lillåkerin tien alussa on koulukuljetusten pysäkki, jonka vieressä on hyvät paikat noin kolmelle henkilöautolle. Siinä kannattaa sitten huomioida ja kunnioittaa pikku kopin seinässä olevaa ystävällistä ohjetta pysäköintiajoista! Tuosta johtaa vain muutaman sadan metrin mittainen hyvä polku jyrkänteiden juurelle, mistä taas vie polku kallion laelle, sen pohjoispuolelta.

Hienolle kallionlaelle pääsee kulkemaan helposti myös Lillåkerin tieltä vasemmalle lähtevän metsätien varrelta, mistä sinne johtaa myös polun tapaisia. Ne ovat kyllä vähän sellaisia monihaaraisia, eivätkä joka paikassa hyvin erottuvia, mutta maasto on varsin helppokulkuista ihan ilman polkujakin, eikä etäisyys metsätieltä kallion päälle ole kuin muutama sata metriä. Alempana olevasta meikäläisen viimeisimmän vierailun GPS-jäljestä näkee hyvin nuo reitit sinne.

Tämän väliotsikon alla sanon myös, että jyrkänteen ja metsätien väliin jää pari kolme muutakin kalliohuippua, ja koko tuo pieni alue on taas yksi sievä esimerkki kauniista eteläsuomalaisista kalliomaastoista.

Paljon katseltavaa

Tämän kallion huikein piirre on ehdottomasti lounaan suuntaan putoavat jyrkänteet! Jo sieltä ylhäältäkin katsellen voi helposti saada kuvaa siitä, että jyrkkään mennään ja syvälle! Samaten tarkkasilmäinen voi erottaa siellä täällä jyrkänteiden reunoilla erilaisia kallioon kiinnitettyjä teräslenkkejä, joita käyttävät kiipeilijät ja luultavimmin myös seikkailuretkien järjestäjät. Jyrkänteet ovat niin äkkinäisiä, että jos tuonne meinaa mennä lasten kanssa, silloin on oltava joko kaikilla käytökset perin juurin hallinnassa, tai valjaat ja köydet turvana!

Kaukomaisemiakin sieltä näkee, vaikkakin ympäristön puut sekä monet mäet rajaavat näkymiä aika paljon. Kaakon suunnalla voi kuitenkin nähdä sekä alumiinitehtaan tornin, että Pikkalanlahden sinistä vettä sopivista aukoista. Lounaassa erottaa valtavan kokoisen Siuntion Kasabergetin kallion profiilin ja tunnusomaisen tukiaseman maston, jos osaa ne horisonttiviivassa tunnistaa. Lännen suunnalla, aivan lähellä, pilkistelee sitten nykyään se surullinen louhos, missä järsitään pois yhtä koko rannikkoalueen hienointa kalliokonaisuutta nimeltään Stallsmossaberget. Minä koetan parhaani mukaan olla sinnepäin katsomatta.

Jyrkänteiden alapuolella kannattaa myös ehdottomasti käydä katsomassa, koska vasta sieltä noiden seinämien jyhkeys ihmiselle valkenee! Sinne alas johtaa aika helppokulkuinen polku noin jyrkänteiden pohjoisreunasta. Se menee kyllä muutamassa kohdin aika jyrkistäkin paikoista, mutta juuri niissä kohdissa mäntyjen ja kuusten rungot sekä juuret tarjoavat hyvää tukea. Jyrkänteiden alla on nykyään jo varsinainen ”urheilukeskus”, missä tallatuista alueista ja takamusten hiomista istumapuunrungoista päätellen käy aivan satamäärin ihmisiä ainakin aika ajoin. Tunnelma siellä on nykyään kovin erilainen kuin joskus ennen. Silloin jyrkänteet hävisivät näkyvistä jonnekin korkeiden puiden tuolle puolen. Nykyään kaikki jyrkänteet ovat selkeästi näkyvissä ja kiipeilijöiden sekä muiden seikkailijoiden vapaammin käytettävissä.

Noiden seinämien mahtavuus on kyllä uhmannut ainakin meikäläisen kameroita ja valokuvaustaitoja jo pitkään. Eli minä en ole oikein ollenkaan saanut pikseleille tarttumaan sitä muhkeutta, jonka ihminen niiden äärellä selkeästi tuntee. Lähellä oleva metsä sekä kirkas taivas ylhäällä latistavat meikäläisen yritykset. Toivottavasti joku muu onnistuu paremmin. Itse suunnittelen meneväni sinne vielä joskus pimeällä kunnon lamppuarsenaalin kanssa, niin eiköhän sitten ala jotain hienoakin niistä talteen saamaan.

Googlen kartassa lukee nykyään tuossa kohdassa ”Pickala climbing”, jolla hakusanalla netistä löytyy erilaista kiipeilytietoa tuosta paikasta, sekä myös hienoja videoita!

Semmoinen paikka se. Ei voi kuin suositella vaikkapa pienen piknik-retken kohteeksi joskus!

–Kari

Juttu julkaistu aiemmin Lähierä-blogissa.