Patakosken pauhaavat vesimassat ja myllärintalon idylli, Koski Tl

Varsinais-Suomessa sijaitseva Koski Tl tarjoaa keväisin hulppeat koskinäkymät aivan kylän keskustan tuntumassa.

Suunnistin Koski Tl:ssä sijaitsevalle Patakoskelle aivan huhtikuun loppupuolella, koska aavistin, että vesimassojen purkautuminen alas koskesta saattaa olla aika hurjaa. Koskelle johtaa Salosta sekä myös Turun suunnalta oivat tieyhteydet, joita pitkin matka taittuu miellyttävien maalaismaisemien lomitse keskellä vehreää Varsinais-Suomea.

Noin 1–2 kilometrin etäisyydellä Kosken taajaman keskuksesta Someron suuntaan kääntyy ennen siltaa tie oikealle Patakosken rantaan. Siellä sijaitsee myös Museoviraston ylläpitämä myllärintalo, jolle matkaa on vain vaivaset 50 metriä, ja siinä pihapiirissä on hyvin parkkitilaa. Laskujokea on alajuoksulla hyvä seurata rantaa pitkin.

Keväällä, kun paikalla kävin, oli tuo vesimäärä melkoinen. Toisissa kuvissani, jotka olen ottanut loppukesällä, vesimäärä vähenee huomattavasti, kuitenkaan paikan viehättävyyttä vähentämättä. Ainoa etu loppukesästä on, että pääsee kahlaamaan keskelle koskea kallioita hyväksi käyttäen.

 

Sijainti: N=6731157.259, E=289614.235 (ETRS-TM35FIN)

Kartta

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.