Korvensuunkosken jääveistokset

Mynämäen keskustasta Vehmalle päin sijaitseva Korvensuunkoski on yksi Turun lähistöllä olevista paikoista, joissa voi kuulla virtaavan veden pauhun. Korvensuunkoski on elänyt virkeämpiäkin aikoja kuin nykyään. Paikalla on ollut voimalaitos, joka nykyään toimii museona. Rakennus on ilmeisesti vain tilauksesta auki.

Kosken partaalla on ollut pieni tanssilavakin. Siitä on enää jäljellä juuri ja juuri tunnistettavat jäänteet. Alue on kuulemma jossain määrin myös kalastajien suosiossa, mutta en ole kertaakaan siellä käydessäni nähnyt ainuttakaan vavanheiluttajaa.

Tänään sain yllättäen tietää, että Korvensuussa on aikoinaan tehty Suomen ensimmäinen auto. Vapunpäiväksi 1913 Korvensuun maataloustehtaassa valmistunut kaara on kuulemma yhä ajokuntoinen.

Viime lauantaina suuntaisin Harri Nato Leinon kanssa ajelulle Korvensuuhun. Maskun kohdalla alkoi vähitellen sadella lunta, joka yltyi kovemmaksi pyryksi määränpäähän saavuttuamme. Ja kuinka ollakaan, huristellessamme pois paikalta, loppui lumisade kuin seinään!

Olen pari kertaa aiemminkin käynyt talvella Korvensuunkoskella. Kertaakaan se ei ole näyttänyt samanlaiselta kuin nyt. Isot jäälohkareet muodostivat komeita onkaloita, joiden lomassa Laajoki virtasi.

Kuvat ja teksti Kimmo Jaramo.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.