Kommellusten kautta Käyrästunturille

Lähtöpaikka kartalla

Eräänä maanantaina minulla oli vapaapäivä. Halusin käyttää sen kotona löhöilyn sijasta johonkin poikkeavaan aktiviteettiin. Anoppikin oli kylässä ja tahdoin viedä hänet, sekä tietenkin Miken, jonnekin luontoon.

Käyrästunturi on kiinnostanut minua jo pitkän aikaa, joten ehdotin, että kävisimme huiputtamassa sen. Työpaikaltani saimme lainaan liukulumikengät, kukaan meistä ei ollut testannut semmoisia aiemmin.

Käyrästunturille pääsee ihan huoltotietä pitkin, mutta sitä ei aurata talvella. Auto piti jättää lähelle Tiaisen kylää. Lähtöpaikasta matkaa huipulle kertyi Sports trackerin mukaan noin kuusi kilometriä.

Ei muuta kun lumpparit jalkaan ja menoksi. Ensimmäisen viiden minuutin aikana tiesin, että tykkään liukulumikengistä enemmän, kuin perinteisestä mallista. Meno muistutti enemmän hiihtämistä kuin kävelyä, ja alamäet pääsi alas, yllättäen – liukuen.

Poikkesimme aika äkkiä metsäautotieltä omille reiteillemme metsän siimekseen. Risteilimme siellä täällä, katselimme eläinten jälkiä ja lumisia puita sekä nautimme hiljaisuudesta. Matkan varrella tuli vastaan Pajuojanlampi, jonka päätimme kiertää vasemmalta puolen. Näimme kartasta, että reitille osuu pikkuinen puro, mutta tuskimpa sen ylitys tulisi olemaan kovinkaan ongelmallista…

Puro löytyi, se oli noin puoli metriä leveä. Päätimme, että on parasta ottaa lumikengät pois jalasta ja hypätä toiselle puolelle. Otin kengän pois, astuin jalallani maahan ja humps – tunsin yhtäkkiä tunturipuron raikkauden valloittavan minut, tarkemmin ottaen jalkani, sillä se oli mennyt suomättään läpi suoraan puroon. Kiva näin joulukuussa.

Vesi kasteli villavuoratun kenkäni litimäräksi. Minulla ei ollut varasukkia mukana. Kotona lähtiessä minulla oli käynyt mielessä, että pakkaisin semmoiset mukaan, mutta eihän tämmöisellä pikku päiväreippailulla semmoisia tarvita! Onneksi matkaseuralaiseni olivat olleet minua fiksumpia, ja anopin repusta löytyivät merinovillaiset sukat. Kenkäni tosin kasteli uudenkin sukan saman tien, mutta kuten kaikki varmaan tietävät; merinovilla lämmittää märkänäkin.

Ei muuta kuin jatkamaan matkaa. Umpihangessa ähkiminen on sen verran lämmittävää puuhaa, että märkää jalkaani ei palellut ollenkaan. Yhdessä vaiheessa päänsisäinen kompassini kääntyi jotenkin aivan ylösalaisin, ja lähdin hiihtelemään takaisin lampea kohti. Sen saavutettuani ihmettelin, että mikäs tämä lampi on, ei tätä ole kartassa. Muut sanoivat, että se on se sama lampi, jonka ohitimme hetki sitten. Tuntui hankalalta uskoa, koska minulle ei ole koskaan aikaisemmin käynyt näin, että suuntavaisto olisi seonnut metsässä. Liekkö jalan kastelu laittanut pasmat sekaisin.

Oikea suunta löytyi, ja nousu tunturille alkoi. Päätimme hoitaa nousun huoltotietä pitkin. Tiellä näkyivät vain yhdet laskujäljet, kun työkaverini Antti oli käynyt paria päivää aiemmin huiputtamassa saman tunturin kaverinsa kanssa, samoilla välineillä.

Kovan rehkimisen päätteeksi pääsimme huipulle, juuri ennen pimeän tuloa.

Huipulla sijaitsevaan päivätupaan saapuessa oli ilo huomata, että sinne oli jätetty hyvät kiehiset valmiiksi. Nyt saisi sukat kuivumaan äkkiä. Siinä söimme eväitä ja joimme kahvia, minä istuskelin kamiinan edessä jalka ojossa.

Oli aika lähteä alaspäin. Otsalamput päähän ja menoksi. Kerkesin hiihtää ehkä kaksikymmentä metriä, kun otsalamppuni hyytyi pakkasen takia. Rahalla ei saa aina laatua: viiden euron Vaeltaja-merkkinen lamppu on osoittautunut luotettavammaksi, kuin useita kymppejä maksanut Nitecoreni. Onneksi Miken lampussa oli leveä valokiila, joten hiihtelin hänen rinnallaan.

Alas liukuminen oli hauskaa, kiljumista ja sexy Flanders -liikkeitä. Luntakin satoi, ja metsä oli hiljainen aina kun olimme ölisemättä. Loppumatkasta voimat alkoivat olla jo vähissä ja tuntui, että eikö se auto tule ikinä näkyviin. Kyllähän se sieltä lopulta löytyi, ja ajelimme Rovaniemelle burgerille ja kaljalle, ettei menisi liian terveelliseksi tämäkään päivä.

Olipahan virkistävä vapaapäivä! Seuraavana aamuna heräsin flunssaisena.

Juttu julkaistu aiemmin Lähtisitkö -blogissa.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.