Kolvananuuron rotko on yksi maamme hienoimmista, Kontiolahti/Eno
Juhannuksena Tuusniemen Seinärotkolaaksossa jututin pariskuntaa, joka kehui Kolvananuuroa vähintään yhtä komeaksi paikaksi. Elokuun lopulla oli aika lähteä ottamaan selvää oliko juorussa vinha perä.
Ajelin kuurosateessa Joensuun ohitustietä pohjoseen Kajaanintielle ja siitä edelleen Lieksantielle. Sieltä vielä pienemmälle tielle ja viimein olinkin tiellä, jonka kantoi nimessään määränpäästäni kertovaa osaa. Likellä oltiin.
Laitoin peltihevosen liekaan, pakkasin kamerarojut selkään ja sadeviitan mukaan ja läksin rymyämään luontopolkua pitkin. Infotaulu kertoi, että polku kolusi ensin rotkon pohjaa. Eteläpäässä se nousisi sitten rotkon reunalle ja palaisi sieltä lähtöpisteesen.
Pieni-Koirilammella olivat majavan vesistöjärjestelyt saaneet kuuset tukehtumaan veteen.
Rotkon pohja oli haasteellista rymyttävää. Sadekuuro teki kivet vielä liukkaammiksi. Ei auttanut kuin edetä kieli keskellä suuta ja yritettävä olla liukastumatta.
Rotkon reunat eivät olleet pelkästään pystysuoraa kalliota vaan osittain pirunpeltomaista lohkareikkoa. Sillä on ollut aikaa muovautua, sillä Kolvananuuro on piirtynyt maahan jo miljoonia vuosia sitten. Melkoinen arpi se maankamarassa onkin, retkeilijän aikamatka kauas menneisyyteen. Tai ainakin menneisyyden jälkiin.
Pohjalla oli oma mikroilmasto ja siellä kasvoi lehoista tuttuja puita ja saniaisia. Jylhyyden ja ihmisen pieneksi piirtävien mittasuhteiden lisäksi moni tulee paikalle juuri ihastelemaan rotkolaakson säilyttämää luontoa ja erikoista kasvistoa.
Välillä pystysuorat kalliot pilkistelivät jykevien närreitten välistä.
Keväällä pohjalla oli virrannut vuolas puro. Nyt se lorisi kivien välissä.
Jyrkänteellä oli korkeutta parhaimmillaan liki 40 metriä.
Polun kääntöpisteessä oli kalliossa kummat merkinnät. Mitä lie rajamerkkejä?
Ihastelin ennen nousua kirkasta lammenlätäkköä.
Rotkon reunamilta ei hirveemmin nähnyt pohjalle. Sen verran tiheä oli reunan ja pohjan kuusikko.
Eräästä kohdasta näki hieman osviittaa, miltä rotko näyttäisi ilmasta käsin. Komea näky olisi linnun lailla lennellessä katsoa. Vaan onpahan tuo kamaran tasolta – tai tarkemmin sen alta – tarkasteltuna komeaa nähtävää ja koettavaa. Ehdottomasti reissun arvoinen paikka.
Eteenpäin jatkaessamme polku suureni vanhaksi kärrytieksi. Kovin kivisiä ne olivat maantiet ennen vanhaan. Mahtoi olla pomppuinen kyyti. Kaikkinensa vaativan luontopolun kiertää puolessa päivässä. Matkaa tulee noin viitisen kilometriä.
Polku palasi Pieni-Koirilammelle joka alkoi valmistautua syssyn väreihin. Tällä kertaa jäi itse rotkon voimapaikka Pahakallio tarkastamatta, mutta laitetaan se ens-kerralla-listaan odottamaan omaa juttuansa..
Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6972977 E 651894
Julkaistu aiemmin Leppävirtaa -blogissa.
Leave a Reply
Want to join the discussion?Feel free to contribute!