Kokosimme vuoden unohtumattomimmat reissut joulupaketiksi

Kinkun sulattelun ja konvehtien mussuttamisen lomassa on hyvää aikaa lukea. Mikään ei voita oikeaa paperille painettua kirjaa, mutta jos jostain syystä sellaista ei käsiin satu löytymään, niin kokosimme korvaavaksi paketiksi muutaman mieleenpainuvimman reissun kuluneelta vuodelta.

Jussi meni mittatikuksi, jotta koko hahmottuu.

Jussi meni mittatikuksi, jotta koko hahmottuu.


Lämmittelyksi sopii piipahtaa Jäppilässä, josta aloitimme touko-kesäkuun taitteessa Jussin kanssa pidempää reissua. Siellä tiesimme olevan jotain nähtävää, luolantapaista. Tarkasta sijainnista ei sen sijaan ollut mitään tietoa. Niin vain onnistuimme yhyttämään paikan parin neliökilometrin alueelta ja melkoinen luola siellä odotti seinillään todisteet pitkästä historiasta.

pirunpesävuori (20)
Sitten suuntaamme tiemme Sisä-Savoon, Rautalammin vanhaan emäpitäjään. menneen kevään lumisiin maisemiin, joista kevät oli jo ottamassa otettaan. Sieltä olin bongannut kartalta Pirunpesävuori-nimisen paikan, joka loitompaa tarkastellen näytti vain mielenkiintoisemmalta. Vaan kahdesti sieltä oli pitänyt palata takaisin, kun ei vuori laskenut luokseen. Nyt laski ja mitä siellä olikaan!

pirttimakihaukkamaki (25)
On uskomaton tunne löytää paikka, jossa luultavasti yksikään ihminen ei ole käynyt aikaisemmin. Salon Haukkamäki ja Pirttimäki olivat tuttuja jo aiemmalta reissulta. Tuolloin jokin jäi vaivaamaan ja paikalle piti palata uudemman kerran paremmin varustautuneena. Pirttimäeltä löytyikin parikymmentä metriä kiemurtelevaa ja sokkeloista lohkareluolastoa näyttävän pääluolan kaveriksi. Jos tuo löytö oli vaikuttava, niin se oli kuitenkin vain alkusoitto verrattuna sille salaisuudelle, joka Haukkamäen juurella odotti.

valkulamminvuori (7)
Jos kaikki edellä mainituista olivatkin unohtumattomia, niin kuluneen vuoden itseoikeutettu ykkönen oli marraskuulla Kuhmoisista löytynyt Valkulammin vuori laajuutensa, monipuolisuutensa ja näihin päiviin säilyneen salaisuutensa ansiosta. Tiemme vei sinne pitkän päivän päätteeksi. Voimakas tunne sanoi, että siellä odottaisi jotain, mutta kohtaamamme rotkojen, rakojen, jyrkänteiden erämaa ylitti odotukset kaikilla mittapuilla. Kuinka se olikaan piilotellut vain muutaman sadan metrin päässä kansallispuistosta?

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.