Verla: tehdasmuseo, kalliomaalaukset ja Kokkokallion luontopolku

Kouvolan Verlassa sijaitsee hieno tehdasmuseo ja sen ympäristössä on paljon muutakin nähtävää. Kokkokallion luontopolulle voi startata museon parkkipaikalta ja heti ensi metreillä voi ihailla esihistoriallisten kalliomaalausten kokonaisuutta. Luontopolun varrella on myös kolme metriä syvä hiidenkirnu.

Kokkokallion luontopolku Kouvolan Verlassa
Päivämäärä: 7.5.2022
Luontopolkumiehen reittinumero: 294
Reitin pituus: 3,5 km
Kohokohdat: Kalliomaalaus, kylän kallio, hiidenkirnu
Parkkipaikka: Verlan museon parkkipaikka, osoite Verlantie 295. Paikka kartalla.
Opasteet/kyltit: Melko hyvät. Onnistuimme ilmeisesti eksymään, siitä lisää tekstissä.
Varusteet/jalkineet: Keväällä oli kosteaa, lenkkareissa kävellyt kaveri sai sukat märäksi. Kesällä varmasti kuiva reitti!
Keskivaikea reitti
Ei tulipaikkaa

Kolmen kaveruksen perinteinen kesäretki – tällä kertaa keväisissä tunnelmissa. Valitsin kohteeksi Verlan, jossa voisi tutustua sekä mielenkiintoiseen museoon että suunnata lyhyehkölle luontoretkelle. Saavuimme Verlaan toukokuisena lauantaina puolen päivän maissa. Auto parkkipaikalle ja ensimmäiseksi luontopolkua kohti. Verlassa on itse asiassa kaksikin luontopolkua, halusin kuitenkin nimenomaan Kokkokallion luontopolulle kalliomaalausten ja hiidenkirnun takia. Parkkipaikan laidalla on selkeä opaste kohti luontopolkua.

Opasteen alla on myös luontopolun kuvaus ja kartta. Parkkipaikka on kartan oikeassa alareunassa ja itse luontopolku näyttää alkavan hieman kauempana Kantokoskentien varrella. Itse pistin mittauslaitteen päälle jo tässä parkkipaikalla.

Parkkipaikan laidalla voi lukea tietoa Verlan kalliomaalauksista. Kuuden metrin levyinen maalaus sisältänee kahdeksan hirveä, kolme ihmistä ja kulmaviivakuvion. Ne on arvioitu noin 7000 vuotta vanhoiksi.

Katselutasanteelta paljain silmin voi erottaa vain punaista väriä. Kiikareilla maalauksista saa jo jonkinlaisen kuvan. Maalaukset hieman näkyvissä Luontopolkumiehen takana.

Lähdimme kulkemaan Kantokoskentietä pitkin. Tie kulkee aivan Uitelmuksen järven rantaa pitkin.

Vajaan puolen kilometrin päässä on selkeä kyltti. Tämä on ilmeisesti luontopolun virallinen lähtöpiste – tässä poistutaan hiekkatieltä ja lähdetään kohti Kokkokallion nousua.

Reittimerkinnät ovat sinisiä – joko maalimerkkejä tai kuitunauhaa. Polun alku oli näin keväällä melko kostea. Lenkkareilla oli huono kulkea, mutta kosteimmat kohdat sai jotenkuten väistettyä. Hieman myöhemmin (kuten alla olevassa kuvassa) polku on kuivassa kangasmaastossa.

Luontopolulla oli kymmenkunta infotaulua, joissa kerrotaan paikallisesta luonnosta. Tässä taulussa kerrottiin puutarhoista näihinkin metsiin karanneista pensaista – esim. terttuseljasta ja punalehtiruususta.

Noin kilometrin kävelyn jälkeen olimme tässä melko reippaassa nousussa.

Mäen päällä saavutaan risteykseen, jossa voi valita kiertosuunnan Kokkokalliolla kiertävälle ympyräreitille. Päätimme kurvata vasemmalle ja kiertää reitin myötäpäivään.

Reitti nousee vielä jokusen metrin, tässä kohtaa portaita pitkin. Reitillä ei ollut paljon rakenteita – ei pitkospuita eikä tulipaikkoja.

Kuljimme avokalliota pitkin ja löysimme kyltin, jossa kerrottiin Kokkokallion historiasta. Täällä on aikoinaan tanssittu juhannustansseja ja poltettu juhannuskokkoja. Me tyydyimme vähän vähempään ja pidimme evästauon kalliolla – taisimmepa kuitenkin skoolata kuohuviinillä mukavan retken kunniaksi.

Sitten seurasi ihmettelyä. Siniset merkinnät tuntuivat vievän umpikujaan. Kävelimme takaisin Kokkokallio-kyltin luo ja siitä kohti hiidenkirnua. Tarkistin maastokartoista sen sijainnin ja suunnistimme sinne, vaikka emme nähneet sinisiä kuitunauhoja tai maalimerkkejä. Hiidenkirnu kuitenkin löytyi.

Hiidenkirnun luota löysimme taas sinisiä merkkejä. Seurasimme niitä ja päädyimme takaisin ympyräreitin alkuun. Epäilen, että eksyimme reitiltä kalliolle noustessamme. Ympyräreittimme näyttää kartalla enemmänkin porkkanan malliselta, joten jotain meni pieleen. Tärkeimmät nähtävyydet kuitenkin saatiin hoidettua! Risteyksessä oli tietysti opaste hiidenkirnulle.

Janareitin varressa oli kyltti, jossa luki ”penkki”. Kävimme paluumatkalla katsastamassa sen – sijainti on toki korkeahkon mäen päällä, mutta maisema on hyvin metsäinen. Penkille mahtuu nippa nappa kolme henkilöä – tämä tuli testattua.

Loppumatka sujui taas kosteita paikkoja väistellen ja lopuksi hiekkatietä pitkin kävellen. Meidän kävelymme päättyi parkkipaikalle, jossa napsautin mittauslaitteen pois päältä. Kolme ja puoli kilometriä, tunti ja kolme varttia kävelyä. Siihen aikaa mahtui pitkä evästauko. Muita kävelijöitä emme reitin varrella nähneet, mutta saimme kuitenkin lopuksi antaa neuvoja reitille juuri startanneelle ulkoilijalle.

Polku oli kohtuuhyvässä kunnossa ja mielestäni melko helppokin. Kirjoittaessani tarkistin korkeuseron – sitä on noin kuutisenkymmentä metriä, jota en meinannut uskoa todeksi. Nousu on sen verran loiva, etten olisi uskonut kallion olevan niin korkea. Parkkipaikalla kuulimme muilta kävelijöiltä, että Verlan toisella reitillä, Metsäpolulla olisi ollut myös kiva taukopaikka – sitä en valitettavasti tiennyt emmekä tällä reissulla enää kerenneet toista luontopolkua testaamaan (sääkin heikkeni vauhdilla). Jäi siis vielä lisää käveltävää – syy tulla uudestaan!

Lopuksi käväisimme Verlan puuhiomon ja pahvitehtaan museossa. Sekin on suositeltava elämys!