Koitelinkosken kuohut parhaimmillaan

Kävimme toukokuisena torstaina päiväretkellä Koitelinkoskella, jossa tiimimme oululainen puolisko ei ollut hänkään koskaan vieraillut. Ajomatkaa oli helpot parikymmentä kilometriä kotoa Oulusta. Mukaan pakattiin makkarat ja taukolimsat.

Hyvien rakenteiden ansiosta liikkuminen Koitenlinkoskella on helppoa tyrskyisemmälläkin ilmalla.

Koitelin matkailu- ja virkistysalue on helppo löytää Koitelinkoskentieltä opasteiden perusteella. Kuohuvat kosket tervehtivät ajotielle asti, ja pelipaikoilla on suuri asfaltoitu parkkialue infotauluineen. Kartan perusteella lähdimme katsastamaan kosken saaria.

Vaikka kosken kuohut näyttävät hyvältä kuvissakin, mikään digitaalinen tallenne ei vedä vertoja itse aidolle asialle.

Myöhäisen kevään sulamisvedet olivat vuolaimmillaan. Harmaa sää ei haitannut, sillä näkymät olivat muuten erityisen komeat. Joki kuohui kosken kivikkojen yli ja uursi väyliä pieniin saariinkin. Paikka on varsin erinäköinen kuin kuivimpina aikoina, ja paikallisten mielestä pauhaava koski onkin parhaimmillaan keväällä.

Kosken ympäristö on hyvin huollettu ja paikalla on helppo huilata ihailemassa pauhaavia valkopäitä.

Kalastajia sekä retkeilijöitä näkyi runsaasti. Nuotiopaikkoja on onneksi peräti seitsemän kappaletta, joten epäsosiaalisemmallekin makkaranpaistajalle riitti reviiriä joenvarressa. Polut olivat enimmäkseen esteettömiä, joten tämä sopii pieneksi retkikohteeksi niin pyörätuolin kuin lastenvaunujenkin kanssa liikkuville. Toisella saarista on myös pienemmille tarkoitettu miniluontopolku.

Liikuimme pitkin riippusiltoja saarelta toiselle.

Tulistelua keväisellä koskella.

Osuimme tulipaikalle, jossa loimusi vielä edellisten evästelijöiden nuotio. Jos haluaa itse laittaa tulen pystyyn, kannattaa ottaa jo ennen syvemmälle saarille menemistä puita mukaan heti lähtöpaikan lähettyviltä. Maistelimme makkaroita ja limsoja ja mietimme että tässäkin taas yksi upea kohde, jossa kuitenkaan läheskään kaikki oululaisetkaan eivät ole tienneet vierailla. Kalamiesten keskuudessa paikka on varmaan hyvin tunnettu.

Kesällä koskessa uidaan ahkerasti! Tämän kuulimme paikalla olleelta vanhemmalta herralta ja vakikävijältä. Nyt kevään hyisten kuohujen aikaan sitä oli vaikea kuvitella. Kanootin kanssakin tämä olisi nyt ollut erittäin haastava kokemus.

Kevät saa Koitelinkosken vesimassat liikkeelle ja näyttämään luonnon mahdin.

Reitit on merkitty hyvin ja selkeästi ja koskea pääsee ihailemaan helposti myös esteettömästi.

Kartta
N: 7219795,974
E: 444448,841

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.