Koe Helsinki ja Tallinna aivan uudella tavalla: nämä Top10-luontokohteet saavutat julkisilla

Yhteistyössä Nattours-hanke

Helsinki ja Tallinna päättivät yhdessä nostaa yleisön tietoon 10 hienoa luontokohdetta kummastakin kaupungista. Pian päättyvän Nattours-hankkeen hedelmät ovat jo täyttä häkää nautittavissa: muun muassa Lammassaaren reitti on nyt esteetön, ja Tallinnastakin on helppo löytää vaihtoehtoja sille perinteiselle vanhankaupungin kierrokselle.

Hankkeen alussa ensimmäinen tehtävä oli valita mukaan kohteet näistä maailman mittakaavassa poikkeuksellisen luontorikkaista pääkaupungeista. Projektikoordinaattori Annika Harlio kertoo, että kohteiden helppo saavutettavuus oli tärkeä kriteeri: kaikkiin kohteisiin piti päästä julkisilla. Helsingistä mukaan valittiin Vanhankaupunginlahti, Keskuspuisto, Mustavuori, Harakka, Kallahdenniemi ja Uutela sekä Seurasaari, Lauttasaari, Pihlajasaari ja Vallisaari.

– Valitsemalla mukaan kymmenen hienoa ja helposti saavutettavaa paikkaa pyrimme siihen, että ummikonkin on helppo lähteä retkelle. Näissä kohteissa vieraileminen ei ole mikään iso projekti, vaan niihin on helppo lähteä vaikka työmatkalla tai arki-iltana piipahtamaan, Harlio kertoo.

Kohteet ja niiden esittelyt ovat helposti löydettävissä netistä citynature.eu-sivuilta. Löydät Helsingin sekä pian myös Tallinnan kohteet lisäksi Retkipaikan kartalta ja mobiilisovelluksesta.

– Matkailijan näkökulmaa ajatellen tämä on nyt yksi lisäpalvelu vaikkapa shoppailun tai kulttuuritarjonnan ohella: tarjoamme matkailijalle matalan kynnyksen vaihtoehtoja lähteä nauttimaan luonnosta, Harlio toteaa.

Lammassaaren esteetön pitkospolku Helsingin Pornaistenniemessä Kuva Terhi Jaakkola

Hankkeen projektikoordinaattori Annika Harlio. Kuva: Terhi Jaakkola.

Harlio ei itsekään tuntenut kaikkia mukana olevia Helsingin luontohelmiä ennen Nattours-hanketta. Nyt hän kertoo löytäneensä tutun Keskuspuiston lisäksi saarikohteita, jotka avaavat aivan uudenlaisen näkökulman Helsinkiin.

– On valtavan upeaa, että meillä Helsingissä pääsee venekyydillä moniin hienoihin saariin. Esimerkiksi Harakassa maisema ja tunnelma ovat parhaimmillaan kuin ulkosaaristossa.

Hankkeen myötä Harlio on päässyt tutustumaan myös Tallinnan luontoon. Hän kertoo vuokranneensa Tallinasta polkupyörän puoleksi päiväksi, ja sinä aikana hän ehti polkaista ja tutustua jo viiteen tallinnalaiseen luontokohteeseen. Perinteiseksi Vanhankaupungin-kävijäksi tunnustautunut Harlio kertoo löytäneensä Tallinasta aivan uuden puolen.

– Suomeen verrattuna esimerkiksi Tallinnan rantaviiva on paljon hiekkaisempi, ja kalkkikivikallioiden muodostumat ovat todella hienoja. Maisema ja kohteiden lajikirjo on hyvin erilainen kuin meillä Helsingissä.

Paljassaare. Kuva: Tallinnan Ympäristökeskus.

Kohteita kunnostettu – Lammassaaren reitistä esteetön

Mukana olevia kohteita on kunnostettu hankkeen myötä. Etenkin Vanhankaupunginlahdella ero vanhaan on suuri: alueella on nyt kaksi täysin esteetöntä reittiä, joista pidempi johtaa aina Lammassaareen saakka. Lähes kilometrin mittainen, puinen reitti on näyttävä näky ja hieno kokemus kenelle tahansa luonnonystävälle. Lue Retkipaikan raportti reittien avajaisista.

– Lammassaaren reitin lisäksi Vanhankaupunginlahdelle avattu Luonnon syli -luontopolku on esteetön. Myös Harakassa on tehty kunnostuksia, mutta laivamatkan ja haastavien kallioiden osalta kohde ei ole esteetön, Harlio kertoo.

Kaikki mukana olevat reitit ovat pääosin helppokulkuisia sulaan aikaan vuodesta, mutta yllä mainittuja esteettömiä reittejä lukuun ottamatta joissain reiteissä on mukana myös hieman haasteellisempia osuuksia.

Lammassaaren esteetöntä reittiä Helsingissä. Kuva: Terhi Jaakkola

Tallinnan luontokohteet ensimmäistä kertaa netissä

Helsingin luontokohteista on aiemmin ollut netissä sentään jonkin verran tietoa, mutta Tallinnassa tilanne oli ennen toinen: tietoa ei Harlion mukaan ollut kootusti oikein missään. Tallinnaan lähteneet matkaajat ovat vuodesta toiseen suunnanneet tuttuun ja turvalliseen Vanhaankaupunkiin, autuaan tietämättä Tallinnan kiinnostavista ja helposti saavutettavista luontoretkikohteista, kuten Viron korkeimmista rantatörmistä Marjamäellä tai upeasta Pääskylän suosta.

– Tallinnan kymmenen kohdetta valittiin samoilla kriteereillä kuin Helsinginkin kohteet, eli niistäkin useimmat saavuttaa helposti julkisilla, Harlio kertoo.

Tallinnasta mukana ovat Pääskylän suon ja Marjamäen jyrkänteiden lisäksi Nõmme-Mustamäen maisemansuojelualue, Rocca al Mare, Astangun viheralue, Tanskan kuninkaan puutarha, Paljassaaren niemi, Kadriorgin palatsin puisto, Piritan jokilaakson maisemansuojelualue ja kaupungin pohjoisosassa sijaitseva Aegnan saari.

Rocca Al Maren lintutorni. Kuva: Tallinnan Ympäristökeskus.

Harlion silmissä siintää unelma siitä, että Top 10 -kaupunkiluontokohdeidea laajenisi myös muihin kaupunkeihin.

– Mukaan valittavista kohteista oli runsaudenpula sekä Helsingissä että Tallinnassa. Olisi upeaa saada mukaan lisää kohteita ja jopa uusia kaupunkeja nyt, kun tekninen alusta on luotu avoimella lähdekoodilla, Harlio haaveilee.

Lue lisää ja löydä Citynature-kohteet

Citynature.eu

Lisätietoa Nattours-hankkeesta: hel.fi

Lammassaaren esteetön reitti ja Luonnon syli -reitti, Retkipaikka.fi

Pysythän kuulolla! Retkipaikassa julkaistaan kesän aikana lapsiperheiden retkitarinat Seurasaaresta ja Harakasta sekä esittelyt Uutelan Metsä- ja laidunmaisemia -kierroksesta, Keskuspuiston Laakson kierroksesta sekä Maunulan luontopolulta.

Teksti: Jonna Saari

Kuvat: Terhi Jaakkola ja Tallinnan Ympäristökeskus

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.