Knuutilan Ylimaan Pirunkolo, Tervo

Rupesi tekemään sunnuntaina mieli jäätelöä, niin ajattelin tutkailla samantien vähän Knuutilan pirunkolon maisemia kun se jäi sopivasti matkanvarrelle – tai ainakin yksi sen ehdotetuista sijainneista, vihjeitä kun oli niin Knuutilan Ylimaan Pirunkokololle kuin Salitaipaleen Pirunkololle. Olin kuitenkin todennäköisimmän sijainnin jäljillä. Yhdet koortinaatit kun vievät Koskiselän toiselle rannalle Kolun kanavan kupeelle Koivuharju-tilan maille. Knuutila on kuitenkin Ahvensalmen puolella Koskiselkää ja Knuutilantiellä puolestaan on Sali ja Salintaipale lähellä pirunkoloa.

Tässä kolossa asuvan pirun luo pääsee kun lähtee Tervosta Ahvensalmentielle, kääntyy siltä Knuutilantielle ja noin kolmen kilometrin päästä Leppäkaarteentielle. Auton, joka ei ole kovin maastokelpoinen, voi suosiolla jättää Knuutilantien varteen. Kävelymatkaa ei ole kuin 200 metriä. Tie on hyvin kapea eikä levikkeitä ohittamista varten ole. Parinsadanmetrin päässä alkaa oikealla puolella näkyä muutaman kymmenen metrin päässä tiestä sähkölinja ja niiltä seuduilta löysin omalle autolleni mättäiden välistä metsän puolelta pysäköintitilaa.

Knuutilan Ylimaan pirunkolo on sähkölinjan alla.

Knuutilan Ylimaan pirunkolo on sähkölinjan alla.

Pirunkolo löytyy aivan keskeltä sähkölinjaa. Hyvänä maanmerkkin toimivat tikapuut, joiden päät töröttivät ainakin vierailuni aikana kolosta. Niitä pitkin oli hyvä kivuta alas maanrakoon ihmettelemään, mitä sieltä löytyy. Ja sieltähän löytyi, Ylimaan Pirunkolo on graniittikallion rakoon muodostunut luola, jolla on pituutta kaikkiaan 12 metriä.

Pohjalle on pari metriä.

Pohjalle on pari metriä.

Sen yläosa on laajempi ja alempaa löytyy kontattava kellari. Alhaalla onkalossa lohkareiden välistä pilkotti valo. Kahden lohkareen alaosat kaartuivat pyöreästi maanpoveen, mutta olo olisi suhteellisen epämukava jos niihin iso ihminen yrittäisi sulloutua.

Leveimmän lohkareen alla on kellaria.

Leveimmän lohkareen alla on kellaria.

Luolaa on käytetty Knuuttilan kyläläisten omaisuuden yhteiskätkönä vaino- ja sota-aikoina. Myöhemmin kerrotaan Holmi- tai Holsti-nimisen miehen pitäneen siellä viinavaraston, johon hän kantoi selässään 25 kannua viinaa Kuopiosta tullessaan. Tieltä ei kololle siis ole vallan pitkä matka, joten paikkaa voi suositella myös lapsiperheille. Pienistä viikareista pirunkolo voisi olla aikas jännä kokemus. Tosin varovaisuutta pitää noudattaa, luolan lähellä on sammalen peittämien lohkareiden reunojen alla onkaloita, joihin voi varomaton astua jalkansa. Varoitan tästä kokemuksen syvällä rintaäänellä.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6984573 E 487224

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.